alt

Laura Eklund Nhaga lukee jatkuvasti ja puuskittain: ”Elän, ajattelen ja hengitän teosta, johon olen juuri silloin kiintynyt.”

13. helmikuuta 2018

Lavarunoilija Laura Eklund Nhagalle spoken word on keino aktivismiin. Eklund Nhaga tuottaa ystäviensä kanssa nettisarjaa Project Green Gables, joka perustuu L. M. Montgomeryn klassikkokirjaan Annan nuoruusvuodet.

alt

Nuori Aleksis -palkinnon vuonna 2017 voittanut Hanna Kauppinen kertoo itsestään lukijana ja kirjoittajana

10. tammikuuta 2018

Nuori Aleksis -palkinnot pokannut, itsekin nuori esikoiskirjailija Hanna Kauppinen kertoo Lukufiiliksen haastattelussaan, että parasta lukemisessa on yksinolo, rauhoittuminen ja uudet näkökulmat. Erityisen elämyksellinen lukukokemus hänelle oli Victor Hugon lukeminen Notre Damen kupeessa.

alt

Laura Haimila: ”Lukeminen on perusedellytys, jos työskentelee mediassa.”

18. joulukuuta 2017

Median sekatyöläinen, tuottaja, juontaja, tubettaja ja mm. Sannin kiertuemanagerina toimiva Laura Haimila lukee erityisesti tietokirjallisuutta. Erityisimmät tarinat hän on löytänyt Hesarin ja aikakausilehtien sivuilta.

alt

”Kannan aina mukana kirjaa tai lehteä kun menen jonnekin, toivoen että päivän aikana tarjoutuisi pieni hetki lukea”

10. huhtikuuta 2017

Koko Hubara on Ruskeat Tytöt -median perustaja, vapaa kirjoittaja ja kääntäjä. Hänen esikoisteoksensa, esseekokoelma Ruskeat Tytöt ilmestyi huhtikuussa 2017.

alt

Näyttelijä Mimosa Willamolle lukeminen on ikiomaa aikaa: ”Jos luen hyvän kirjan, sitä ei heti tarvitse analysoida jonkun toisen kanssa”

16. maaliskuuta 2017

Lukufiiliksen kuukauden tähtilukijana Jussi-palkittu näyttelijä Mimosa Willamo.

alt

Pojatkin lukee? Pojatkin lukee!

11. joulukuuta 2016

Lukufiiliksen #pojatkinlukee-teemaa ei tietenkään voi päättää keskustelematta aiheesta itse kohderyhmän kanssa. Tällä kertaa Lukufiiliksen tähtilukijana siis Matias (17), Mico (18) ja Jooseppi (18) eli pojat, jotka lukevat. Istahdimme yhdessä kahville ja juttelimme lukemisesta, kirjoittamisesta ja lukemiskulttuurista ylipäätään.

alt

”Novellien, runojen ja näytelmien kautta löysin tarinan”

11. marraskuuta 2016

Lukufiiliksen tähtilukijana tällä kertaa nuori laulaja ja lauluntekijä Ella Lymi!

alt

”Kirjojen myötä opin, ettei tyttöjen tarvitse olla tyhmiä tai hiljaisia ollakseen hyviä tai oikeanlaisia”

2. lokakuuta 2016

Vloggaaja Maiju ”Mansikkka” Voutilainen kertoo omasta suhteestaan kirjoihin ja lukemiseen!

alt

”Toisinaan kirja vaikuttaa lukijaan niin voimakkaasti, että se saa hänet nostamaan päänsä pystyyn ja taistelemaan epäkohtia vastaan”

1. heinäkuuta 2016

Salla Simukka on suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden todellinen supernainen. Hänet tunnetaan erityisesti Lumikki-trilogiastaan, jonka käännösoikeudet on myyty jo useaan kymmeneen maahan ja josta on tuloillaan Hollywood-elokuvakin! Lisäksi hän on Lukufiiliksen Pride-viikon toinen tähtilukija!

alt

”Asiat voivat muuttua ja vähemmistöt voivat saada parannettua oikeuksiaan, kun heidän tarinansa tulee ensin kuulluksi”

29. kesäkuuta 2016

Pride-viikon ensimmäinen tähtilukija on kirjailija Siri Kolu, jonka uusin teos Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo transsukupuolisen Peetun tarinan kohti omaa itseään.

alt

Taru Väyrynen: ”Lukeminen on mahdollisuus löytää uusia ulottuvuuksia”

26. toukokuuta 2016

Pitkän linjan kirjailija Taru Väyrynen kertoo suhteestaan lukemiseen.

alt

Mikko Toiviainen: ”Toiset dokaa ja havittelee ensimmäistä humalaa, koska se on niin euforinen. Minä havittelen samaa lukemisen suhteen.”

20. huhtikuuta 2016

Mikko Toiviainen eli Kalenterikarju on omien sanojensa mukaan Suomen vanhin teini. Päivisin hän työskentelee Kaiku Entertainmentissa ja kustannusosakeyhtiö Kosmoksessa. Lisäksi hän pitää blogia ja somettaa. Ja pyörittää somekampanjaa #pojatkinlukee.

alt

Ozan Yanar lukee kirjoja kynä kädessä

30. maaliskuuta 2016

Ozan Yanar on Vihreiden kansanedustaja sekä taloustieteiden opiskelija. Lukeminen on keskeinen osa hänen työtään, mutta nauttii siitä myös vapaa-ajallaan.

alt

Elena Mady: ”Lukiessa tutustuu itseensä”

5. helmikuuta 2016

Lukufiiliksen tähtilukija -sarja esittelee tuttuja ihmisiä lukuharrastuksen kautta.

alt

Ronja Salmi: ”Lukeminen on parasta mitä voit itsesi vuoksi tehdä. Ja muiden. Ja koko maailman”

30. tammikuuta 2016

Tässä sarjassa haastattelemme erilaisia ihmisiä, joita kaikkia yhdistää rakkaus lukemiseen. He kertovat, mitä lukeminen on heille antanut, mitä vaikutuksia sillä on ollut ja mitkä teokset ovat vaikuttaneet heihin eniten.