Pääkirjoitus: rap,​ ​räp,​ ​tai​ ​räppi

Aura Nurmi, 13. joulukuuta 2017

Rap,​ ​räp,​ ​tai​ ​räppi;  kuten​ ​haluatte.

Joulu-​ ​ja​ ​tammikuun​ ​teemamaastomme​ ​on​ ​sanataiteista​ ​ketterimmässä. Suomen​ ​kielen​ ​osuvin​ ​käännös​ ​sanalle​ ​“räppääminen”​ ​lienee​ ​sivaltaminen;​ ​englanniksi​ ​sana​ ​on tarkoittanut​ ​iskua​ ​tai​ ​lyöntiä.​ ​Ja​ ​nimenomaan​ ​iskua,​ ​joka​ ​tehdään​ ​puhumalla,​ ​laulamalla,​ ​runoilemalla, omilla​ ​tiedoillaan​ ​ja​ ​taidoillaan​ ​pätemällä,​ ​puolustautumalla​ ​ja​ ​osoittamalla.

Räppääminen​ ​vaatii​ ​nopeita​ ​hoksottimia​ ​ja​ ​kykyä​ ​heittäytyä.​ ​Se​ ​vaatii​ ​sävelkorvaa​ ​ja​ ​sisä- alku-​ ​ja​ ​loppusointujen​ ​tajua.​ ​Sanataiteena​ ​se​ ​on​ ​yksi​ ​vaativimmista,​ ​eikä​ ​ole​ ​mikään​ ​ihme,​ ​että​ ​räppi nauttii​ ​juuri​ ​tällä​ ​hetkellä​ ​niin​ ​suurta,​ ​maailmanlaajuista​ ​suosiota.

Ensimmäinen​ ​minuun​ ​vaikutuksen​ ​tehnyt​ ​räppäri​ ​oli​ ​kukas​ ​muu​ ​kuin​ ​hittimaakari​ ​​Eminem.​​ ​Sitä ennen​ ​en​ ​kai​ ​tiennyt​ ​räpistä​ ​tai​ ​hip​ ​hopista​ ​mitään.​ ​Eminem​ ​jätti​ ​niin​ ​ison​ ​jäljen,​ ​että​ ​halusin kunnioittaa​ ​hänen​ ​rehellisiä,​ ​rajuja​ ​riimejä​ ​omassa​ ​kymmenen​ ​vuotta​ ​myöhemmin​ ​julkaistussa runokokoelmassa.​ ​Räpin​ ​löytäessäni​ ​minusta​ ​tuntui​ ​siltä,​ ​ettei​ ​yksikään​ ​muusikko​ ​tai​ ​kirjailija​ ​ollut ennen​ ​ilmaissut​ ​asioita,​ ​joita​ ​pidin​ ​sisälläni​ ​ja​ ​joille​ ​etsin​ ​sanoja,​ ​yhtä​ ​tarkasti​ ​ja​ ​osuvasti. Vain​ ​räpin​ ​sanoituksissa​ ​oli​ ​sellaista​ ​piinaa,​ ​johon​ ​nuori​ ​sydämeni​ ​pystyi​ ​samaistumaan.​ ​

Peräänkuulutankin​ ​nuortenkirjallisuudelta​ ​ja​ ​miksei​ ​kaikelta​ ​kirjallisuudelta​ ​vielä​ ​enemmän​ ​sitä,​ ​mitä räppi​ ​parhaimmillaan​ ​tarjoilee. ​Peräänkuulutan​ ​lohdullisia​ ​ja​ ​todellisia​ ​kirjoja​ ​esimerkiksi​ ​nuorten yksinäisyyden​ ​kokemuksesta. ​Vähävaraisuudesta,​ ​ulkopuolisuudesta,​ ​kaveriporukoista,​ ​vaikeista vanhemmista​ ​tai​ ​vaikeista​ ​rakkauksista,​ ​omasta​ ​identiteetistä​ ​ja vaikka​ ​kaupunginosista.​ ​Toki​ ​tällaistakin kirjallisuutta​ ​julkaistaan,​ ​esimerkiksi​ ​juuri​ ​räppärikaksikko​ ​Gasellien​ ​kirjoittama​ ​“Sä​ ​maksat”​ ​-teos (WSOY),​ ​jonka​ ​runoilija​ ​Harri​ ​Hertell​ ​on​ ​tähän​ ​numeroomme​ ​perusteellisesti​ ​arvioinut. Tulossa on myös tekijöiden haastattelu!

Peräänkuulutan​ ​todellisuutta​ ​nuortenkirjallisuuteen,​ ​kiertelemätöntä​ ​ja​ ​varomatonta​ ​puhetta​ ​ja aiheita,​ ​jotka​ ​koskettavat​ ​yhä​ ​nuorempia.​ ​Suoruus​ ​ei​ ​koskaan ​ole​ ​pahasta.​ ​

 PS.​ ​Nykyisin​ ​kuuntelen​ ​erityisesti​ ​ruotsalaista​ ​räppäri​ ​Silvana​ ​Imamia​ ​ja​ ​helsinkiläistä​ ​illmaria,​ ​jota voi​ ​perustellusti​ ​kutsua​ ​vuoden​ ​tulokkaaksi.

Lukufiiliksen toimituksesta Aura Nurmi