Yli 100 vuotta kasvatusta ja kapinaa

Tuija Lehtisen Mirkka, Merja Jalon Nummelan ponitalli ja Anni Polvan Tiina. Moni suomalaisnuori muistaa tiettyjä palasia suomalaisen nuortenkirjallisuuden historiasta, mutta miten nuortenkirjallisuus on tarkalleen ottaen kehittynyt? Lukufiilis esittelee kotimaisen nuortenkirjallisuuden kehityksen vuosikymmenittäin.

Milloin nuortenkirjallisuus syntyi?

Suomalaiselle nuortenkirjallisuudelle on vaikea antaa tarkkaa syntymäpäivää. Kokeiluja tehtiin jo 1800-luvun lopussa, mutta modernin nuortenkirjallisuuden, jollaisena me sen tänä päivänä tunnemme, ajatellaan syntyneen 1960-luvun murroksen seurauksena. Suomalainen nuortenkirjallisuus on aina ottanut vaikutteita ulkomaisesta tarjonnasta.

Nuortenkirjallisuuden synty liittyy nuorten lisääntyneeseen vapaa-aikaan. Kun nuoria ei enää tarvittu työvoimaksi, varallisuuden, koulutuksen ja vapaa-ajan lisääntyminen lisäsivät lukuharrastusta. Lukutaito yleistyi kaikissa sosiaalisissa luokissa viimeistään 1920- ja -30-luvuilla. Tämä sai myös kustantajat ymmärtämään, että uudelle kohderyhmälle kannattaa julkaista kirjoja.

Kokeileva 1890-luku

Ensimmäisinä suomalaisina tyttökirjoina pidetään Toini Topeliuksen romaania I utvecklingstid vuodelta 1889, joka ilmestyi suomeksi seuraavana vuonna nimellä Kehitysaikana, ja Immi Hellénin Aunea vuodelta 1896.

Ennen vuotta 1850 Suomessa katsotaan ilmestyneen vain muutamia kymmeniä lasten- ja nuortenteoksia suomeksi tai ruotsiksi. Etenkin alkuperäisiä suomalaisia nuortenromaaneja oli niukasti.

Tyttö- ja poikakirja syntyivät lajityyppeinä 1800–1900-lukujen vaihteessa. Ne ottivat mallia angloamerikkalaisesta nuortenkirjallisuudesta.

1910-luvun Anni Swan

Kirjailija Anni Swan alkoi julkaista Koottuja kertomuksiaan vuonna 1914. Kertomusten julkaisu jatkui vuoteen 1949 saakka, ja niitä on myyty yli miljoona kappaletta. Swan vakiinnutti suomenkielisen nuortenromaanin lajityypin. Hänen realistiset nuortenromaaninsa kuvaavat 1800–1900-lukujen taitteen nuorten elämää.

Anni Swan kuvaa kirjoissaan säätyhierarkiaa ja nousua ja laskua sosiaalisissa luokissa. Hänen suosituin tyttökirjansa Iris rukka vuodelta 1916 on perinteinen tuhkimotarina äidittömästä maalaistyttö Iriksestä, joka lähetetään kaupunkiin kouluun ja rikkaan enonsa kasvattitytöksi.

1910-luvulla Kersti Bergroth toi koululaisromaanin Suomeen. Koululaisromaanit toivat nuortenkirjoihin uuden, modernin kaupunkiympäristön – elokuvat, kahvilat, puhelimet, äänilevyt ja ihmissuhteiden tärkeyden.

Suomalaista identiteettiä pönkittävät 1920- ja 30-luvut

Nykyperspektiivistä katsottuna 1920–30-lukujen nuortenkirjat olivat eittämättömän rasistisia. Rikollisen roolissa olivat lappalaiset, mustalaiset ja venäläiset, roisto tapasi olla ulkomaalainen, ja mustien kulttuuri oli lapsenomaista. Nuortenkirjallisuudessa haluttiin korostaa suomalaista identiteettiä, joten ulkomaalaisiin otettiin etäisyyttä. Kirjojen keskeiset arvot olivat isänmaanrakkaus, luonto, uskonto, työ ja ahkeruus.

1920- ja -30-luvuilla tytöille ja pojille syntyi omia kirjasarjoja. Nuortenromaani läheni helppotajuista viihderomaania, johon kuuluu sankaripari ja onnellinen loppu.

Nuortenkirjaklassikoiden 1940–50-luvut

Nuortenkirjallisuus oli edelleen kasvattavaa, mutta toisaalta kirjoihin ilmestyi tiukkaakin yhteiskuntakritiikkiä ja arjen realismia. Sodanjälkeinen kansallinen depressio näkyi myös nuortenkirjoihin. Esimerkiksi Aili Konttinen kuvasi vuonna 1947 Inkeri palasi Ruotsista -teoksessaan sotalapsuutta. Sota-aiheisiin ei kuitenkaan kajottu erityisen syvästi ennen 1970-lukua.

1950-luvulla Anni Polva aloitti suositun Tiina-sarjansa. Tiina on työväenluokkaisen perheen tytär, jonka arkea seurattiin 30 vuotta jatkuneen sarjan ajan.

Realistinen ja uhmakas 1960-luku

1960-luvulla puhekieli ja nuorisoslangi lisääntyivät nuortenkirjoissa, ja tarinat oli mielellään kerrottu minäkertojan avulla. Nuortenkirjat valtasivat vimmatusti nuoruuttaan elävät ja huvittelevat teinit, jotka eivät liikoja huolehtineet huomisesta. Sotapoikien ja lottien sijasta ihailtiin iskelmälaulajia ja bändejä.

Nuortenkirjallisuuden 1960-luvun murrosta enteili jo vuonna 1959 ilmestynyt Merja Otavan teos Priska, joka oli uudenlainen nuortenromaani. Kirja kuvaa 14-vuotiaan helsinkiläisen Priskan elämää ja unelmia hänen omasta näkökulmastaan.

Nuortenkirjallisuudesta tuli realistisempaa. Kirjailijakunta vaihtui 1960-luvulta lähtien. Uusia kirjailijoita olivat esimerkiksi Kaarina Helakisa ja Asko Martinheimo.

Nuortenromaani vältteli poliittista otetta, eivätkä kirjailijat innostuneet kirjoittamaan Vietnamin sodasta, ydinaseista, seksuaalisesta vapautumisesta, luonnonsuojelusta tai feminismistä. Tabuja ei juurikaan yritetty kaataa. Esimerkiksi vapautunut seksuaalisuus ei vielä näkynyt nuortenkirjallisuudessa, vaan ensimmäinen kerta kostautui yleensä vahinkoraskautena ja aborttina.

Totinen 1970-luku

1970-luvun lopulla nuortenkirjallisuudesta tuli entistä totisempaa, kun realistisessa kuvauksessa yleistyivät koulukiusaaminen, väkivalta, pelot ja mielenterveysongelmat. Kirjat saattoivat olla hyvinkin masentavia.

1970-luvulla, ja myös aiemmin 1960-luvulla, nuortenkirjallisuudessa muutettiin ahkerasti maalta kaupunkiin, kun Suomessa kaupungistuminen kiihtyi.

Tyttökirjallisuus alkoi siirtyä hevoskirjallisuuden suuntaan, kun ratsastusharrastus kasvatti suosiotaan. Siskokset Marvi ja Merja Jalo debytoivat hevoskirjoillaan vuosina 1976 ja 1977.

Suomalaisen sarjakirjan suosio lähti nousuun 1970-luvulla. Sarjakirjoissa samaa päähenkilöä ja miljöötä kuvaavia kirjoja ilmestyy runsaasti.

Voimakkaan uudistumisen 1980-luku

Ongelmat pysyivät yhä merkittävänä osana nuortenkirjallisuutta, mutta yhteiskunnallinen paatos sai väistyä nuortenkirjoista 1980-luvulla. Nuortenkirjallisuuden tärkeä aihe, nuoren itsenäistyminen, alkoi kertoa tavanomaisen kasvutarinan lisäksi myös epäsovinnaisemmista ratkaisuista. Koulu joutui paljolti väistymään ihmissuhteiden ja nuoren oman elämän kuvauksen tieltä, kun se ennen 1980-lukua oli ollut nuortenkirjojen tärkeä, ellei tärkein, miljöö.

1980-luku vapautti nuortenkirjallisuuden lopullisesti valistuksellisesta puristuksesta. Seksiä saatettiin kuvata yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi 1980-luvulla menestysuransa aloittanut Tuija Lehtinen teki näin heti varhaisissa nuortenkirjoissaan. Toisaalta valistuskin säilyi: ehkäisy nousee korostetusti esille kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa.

2000-luvulla nuortenkirja on tarkasti harkittu tuotebrändi

1980-luvun jälkeen seksuaalivähemmistöjen kuvaus on nuortenkirjoissa kehittynyt. Seksuaalivähemmistöihin suhtaudutaan nykyään luontevasti. Kirjoissa esiintyy niin tyttöpareja, kahden äidin perheitä kuin transsukupuolisuuttakin.

Suomalaiset nykynuortenkirjailijat seuraavat tarkasti ulkomaista tarjontaa ja kirjoittavat kotimaisia vastineita. Nuortenkirjasta tehdään nykyisin tarkkaan harkittu tuotebrändi. Esimerkiksi Salla Simukan Lumikki-trilogia on ollut huikea menestys myös ulkomailla.

Sarjakirjojen julkaisutahti on entisestään kiihtynyt, ja niillä on edelleen merkittävä osa suomalaisnuorten lukutottumuksissa.

2000-luvun uusia, kiinnostavia nuortenkirjailijoita ovat pojille kirjoittavat Aleksi Delikouras ja Jyri Paretskoi. Lisäksi esimerkiksi Tittamari Marttinen, Laura Lähteenmäki, Terhi Rannela ja Salla Simukka ovat tuottoisia nuortenkirjailijoita.

Jutun lähteenä on käytetty teosta Pieni suuri maailma – suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia (2003). Juttua varten on haastateltu myös tutkija Päivi Heikkilä-Halttusta ja tutkija Myry Voipiota.

Kuva: Mirkka Hautamäki