Elina Pitkäkangas janoaa seikkailua sekä kirjoittaessa että lukiessa: ”Parasta on kun uppoaa kirjan maailmaan niin syvälle, ettei halua sieltä enää pois”

Anri Väre, 22. toukokuuta 2017

Elina Pitkäkangas on Hollolasta kotoisin oleva 26-vuotias kirjailija. Hänen esikoisteoksensa Kuura (Myllykangas) julkaistiin vuonna 2016 ja oli samalla avausosa samannimiselle trilogialle, jonka toinen osa Kajo julkaistiin muutama viikko sitten. Kuura-trilogia on urbaania fantasiaa ja se on saanut kiitosta erityisesti monipuolisista ja inhimillisistä henkilöhahmoistaan. Kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi Elinan sydäntä lähellä ovat mm. elokuvat.

Minkälainen on suhteesi lukemiseen, minkälainen lukija sinä olet?
Nyt kun toinen romaanini Kajo ilmestyi, olen päässyt tekemään kouluvierailuja, joissa tämä kysymys on noussut esiin usein. Olen kertonut rehellisesti, etten teini-ikäisenä lukenut kauhean paljon. En ole oikeastaan missään vaiheessa ollut lukutoukka. Kiinnostus kirjallisuuteen syttyi vasta lukion toisella luokalla. Innostuin tilaamaan Amazon-verkkokaupasta kasoittain YA-kirjoja, joista osa on edelleen hyllyssä lukematta, koska tilasin niitä niin runsaasti. Aika lailla samoihin aikoihin rupesin itsekin kirjoittamaan.

Olen aina tykännyt mahtipontisista toiminta-, kauhu- ja fantasiaelokuvista ja ehkä siksi olenkin seikkailuun menevä lukija – ja kirjailija. Parasta on, jos kirjan tapahtumat vievät mukanaan niin, ettei omaan arkitodellisuuteen haluaisi palata ollenkaan. Olen aina ollut lukijana eläytyjä ja halunnut mennä tapahtumiin mukaan. Sen huomaa myös omissa teksteissäni, ne keskittyvät enemmän henkilökemioihin ja tapahtumiin kuin lausetason korullisuuteen. Nykyään yritän olla lukijana hieman monipuolisempi. Pyrin siihen, että joka kolmas lukemani kirja olisi joko klassikko tai jokin ajankohtainen korkeakirjallinen teos, ettei tulisi luettua pelkkää viihdekirjallisuutta. Toki yritän kuitenkin aina peräänkuuluttaa sitä, että pitää lukea ennen kaikkea sellaisia tekstejä, joiden parissa viihtyy. Minä viihdyn edelleen parhaiten young adult –kirjallisuuden parissa. Eilen sain viimein luettua loppuun Juuli Niemen kehutun kirjan Et kävele yksin. Sen lukeminen otti aikansa, koska se oli niin kauniisti kirjoitettu, että tekstiä halusi ikään kuin opiskella ja nautiskella, sen sijaan että olisi ahmaissut koko kirjan kerralla.

Mikä lukemisessa on parasta?
Eläytyminen. Se on parasta myös kirjoittamisessa. Ihanteellisessa tilanteessa saavutan sellaisen flow-tilan, jossa ei huomaa ajankulua eikä halua laskea tarinaa käsistään ennen kuin tietää mitä tapahtuu. Sama flow-tila voi tulla myös hyvää kirjaa lukiessa. Ne kirjat ovat minulle niitä viiden tähden kirjoja. Ei ole kiveen kirjoitettu, mikä kyseisen flow-tilan sytyttää, se voi tulla yleisestä tunnelmasta tai henkilökemioista, siitä kun lukijalle todella välittyy kahden hahmon välinen sähkö ja haluaa vain päästä juonessa eteenpäin. Se on lukemisessa parasta. Lisäksi tietysti rakastan omaa aikaa, ja vaikka toki viihdyn myös kavereiden kanssa, olen pohjimmiltani vetäytyvää tyyppiä. Lukiessa pystyn sulkemaan muun maailman ja unohtamaan hetkeksi arjen stressit.

Mahtavaa on myös se, että vaikka lukeminen aktiviteettina on yleensä itsenäistä, voi lukeminen harrastuksena olla samalla hyvinkin kollektiivista. Hyvän kirjan luettuaan tekee hirveästi mieli puhua kirjasta ja sosiaalinen media ja blogit ynnä muut ovat mahdollistaneet sen, että vaikka omat kaverit eivät hirveästi lukisi, keskustelukavereita löytyy aina. On niin mielenkiintoista nähdä miten eri tavalla ihmiset voivat tulkita lukemaansa. Siinä tulee avarakatseisemmaksi.

Mikä on paras lukukokemus tai muisto lukemiseen liittyen?
Pakko sanoa, että Harry Potter –kirjat ja niiden lukeminen. Haluaisin sanoa jonkun muun, koska tämä lienee aika yleinen vastaus, mutta Potterit ovat niitä varhaisempia fanitettuja kirjasarjoja. Muistan, miten aina uusimman osan ilmestyttyä kaikki meidän koulusta ryntäsivät kirjakauppaan, eikä kirjaa saanut missään nimessä spoilata toisille. Olen tosi iloinen siitä, että sain kasvaa Harry Potterin kanssa. Seuraavan osan odottaminen oli jännittävää ja oli hienoa olla osana sitä käsittämätöntä ilmiötä, joka osin elää edelleen.

Mikä kirja viimeksi johdatteli sinut (jännittävään) seikkailuun?
Victoria Aveyardin Punainen kuningatar, se imaisi maailmaansa heti ensimmäiseltä sivulta. En ole vielä ehtinyt lukea seuraavaa osaa, mutta ensimmäinen vakuutti minut sen verran, että seuraavakin osa todennäköisesti iskee. Kirjailija on opiskellut elokuvakäsikirjoittamista ja sen näkee hänen tavastaan kirjoittaa, pystyn näkemään tarinan kohtaukset kuvina. Sellainen tyyli toimii minulle lukijana tosi hyvin.

Toinen mainitsemisen arvoinen kirja on Sally Greenin Puoliksi paha. Upposin kirjan maailmaan täydellisesti, erityisesti ensimmäistä osaa lukiessani. Miellyin tarinan päähenkilöön Nathaniin, joka on mielenkiintoinen, kaikin puolin onnistunut hahmo. Nathan ei ole selvästi hyvä eikä paha, mikä tekee hänestä erittäin vetävän hahmon minun silmissäni.

Kehen kirjan henkilöön olet samaistunut eniten?
Samaistun kirjojen hahmoihin yllättävän helposti. Se varmaan johtuu siitä, että kirjoitan itsekin ja pyrin aina näkemään hahmon motiivit ja ymmärtämään, miksi joku hahmo toimii näin, vaikka en itse hahmon toimia hyväksyisikään. Monesti siihen pystynkin. Kuitenkin jos joku pitää mainita, Sini Helmisen Kaarnan kätkössä –kirjan päähenkilö Pinja oli luonteeltaan sellainen tyyppi, johon samaistuin tosi nopeasti. Tunnistan itsessäni hänen ratkaisujaan.

Toinen esimerkki sankarittaresta, jota olen aina kannustanut ja jonka teot ovat olleet minulle ymmärrettäviä on Nälkäpelin Katniss Everdeen. Katniss ei yritä mitään liikaa. Vaikka Katniss on toki nyrpeämpi ja synkempi kuin minä, joka olen yleensä sosiaalinen ja naurava, samaistun häneen siitä huolimatta. Minulle Katniss edustaa omaa vetäytyvämpää puoltani. Lisäksi hän on sankarittarena hyvin inhimillinen, hän ei ole aina oikeassa, tekee virheitä ja on vähän hukassa omien tunteidensa kanssa. Minusta se on viehättävä piirre hahmossa.

Minkä kirjan miljööseen haluaisit matkustaa?
Ei tähän kysymykseen voi Potter-fanina olla vastaamatta mitään muuta kuin että Tylypahka ja Harry Pottereissa esitetty maailma muutenkin. Se olisi unelmien täyttymys! Sitä ihan masentuu, kun tajuaa, ettei sitä maailmaa ole oikeasti olemassa, haha. Jos pitäisi vielä sanoa jokin muu kuin Tylypahka niin sanoisin Philip Pullmanin Universumien tomu –trilogian maailma. Kultaisessa kompassissa jokaisella ihmisellä on oma daimoni, eli eräänlainen eläimen muodon ottanut ihmisen sielun ilmentymä, joka kulkee rinnalla läpi elämän. Kunkin daimonin eläinmuoto riippuu siitä, mitä luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia ihmisellä on.

Mikä kirja on tehnyt sinuun suuren vaikutuksen?
Olin ja olen edelleen kova Stephen Kingin fani. Kingin synkät ja rönsyilevät kirjat ovat olleet vastapainoa muuten rakastamalleni nuortenkirjallisuudelle. Ihailen suuresti Kingin tapaa kirjoittaa, hän on ollut ja on edelleen suuri inspiraatio mitä tulee kirjoittamiseen. Hänen tuotannostaan on vaikea nimetä yhtä tiettyä kirjaa, mutta yksi ensimmäisistä kirjoista, joita hänen tuotannostaan luin, oli Uinu uinu lemmikkini. King hallitsee henkilöhahmonsa erinomaisesti ja kaikki hahmot ovat todella aitoja, sivuhenkilöitä myöten.

Toinen paljon inspiroinut teos on Justin Croninin Ensimmäinen siirtokunta, se vaikutti erityisesti Kuuran kirjoittamisessa. Olen jälkeen päin huomannut kirjoissa lieviä yhtäläisyyksiä, mitä en tietenkään kirjoittaessani Kuuraa tiedostanut. Molemmissa maailmoissa on esimerkiksi muuri, joka suojelee sisällään asuvia ihmisiä ulkoa tulevalta pahalta. Justin Croninin kirjassa on toki paljon enemmän lääketieteellisiä ja militaristisia yksityiskohtia, mutta on rönsyilystään huolimatta helposti lähestyttävä ja koukuttava.

Olet itsekin saanut paljon kiitosta monipuolisista henkilöhahmoista, minkälaisena sinä näet sankarin? Minkälainen hahmo on sankari?
Omat hahmoni eivät oikeastaan vielä Kuurassa vastaa niitä kriteereitä, joita usein sankarilta vaaditaan. Ihanteellisessa tilanteessa sankari on oikeamielinen, mutta myös virheisiin sortuva yksilö. Itse pidän valtavasti kasvutarinoista, eli siitä että hahmot kehittyvät ja kasvavat tarinan edetessä ja siihen tähtään myös oman trilogiani kohdalla. Kuurassa hahmojen kasvutarinat ovat vielä kesken. Minulle on tärkeää, ettei sankari ole alusta loppuun täydellinen ja virheetön, mutta on sarjan päättyessä kasvanut kuitenkin hahmona niin, että tarinan loputtua lukija näkee selvän muutoksen hahmossa ensimmäistä ja viimeistä osaa vertaillessaan.

Olet fantasiakirjailija, miten lähdit luomaan Kuuran ja Kajon maailmaa? Mihin kiinnität kirjoittaessasi huomiota, kun kirjoitat kohtausta, jonka kuuluu olla jännittävä?
Ensimmäisen kirjani Kuuran ja jatko-osan Kajon kirjoitusprosessit ovat olleet tosi erilaisia. Kuuraa kirjoittaessani en ajatellut, että käsikirjoituksesta tulisi esikoisteokseni. Kirjoitin tarinaa treenimielessä enkä lähtenyt pohjustamaan maailmaa yksityiskohtaisesti, vaan se syntyi tarinan ympärille kuin itsestään. Kajon kohdalla syvensin luomaani maailmaa ja jouduin miettimään miljöötä tarkemmin. Kajon kirjoitusprosessi on muutenkin ollut paljon ammatillisempi. Minulla oli aikataulu, jota piti noudattaa, en kirjoittanut ainoastaan fiilispohjalta.

Olen tosi visuaalinen kirjoittaja eikä minulle oikeastaan ole mitään vakiotapaa tai ohjetta, jota noudatan kirjoittaessani toimintakohtausta. Näen tarinani hyvin selkeästi kuvina ja rytmitän kohtausta kuvittelemieni leikkausten mukaan. Keskityn elokuvia katsoessa erityisesti hahmojen kasvoihin ja liikkeisiin ja tämä näkyy myös tekstissäni. Lisäksi käytän mielelläni kappalejakoja tehostaakseni yksittäisiä ajatuksia, se nopeuttaa mielestäni tekstin rytmiä. Toimintakohtausta kirjoittaessani luotan flow-tilaan, joten en keskity liikaa tekstin teknisiin ominaisuuksiin, vaan annan ajatuksen lentää. Jälkeenpäin palaan sitten viilaamaan lauserakenteita ja muuta. Oikeastaan sama pätee kaikessa kirjoittamisessani. Pyrin aina ensisijaisesti luottamaan intuitiooni ja tähän asti se on toiminut ihan hyvin.

Lukeminen on.. elämäntapa. Se on myös tapa rentoutua, tapa unelmoida, tapa toteuttaa ja kehittää itseään. Lukeminen on etuoikeus.

Kuva: Kaisu Sandberg