Kirjailijat
8.6.2018
|
Sofia Blomberg

Esikoiskirjailija Kimmo Ohtonen ei pärjää ilman luontoa

Kuva: Arto Wiikari, Otava

Kimmo Ohtonen on ammatiltaan luontokuvaaja, toimittaja ja nykyisin myös kirjailija. Hän on julkaissut fantasiatrilogiansa ensimmäisen osan Ikimaa – Soturin tie. Kirjalle ominaista on luonto.

Mikä sai sinut kirjoittamaan kirjan?

”Minulla on ollut lapsesta asti tällaisia ajatuksia. Olen pyöritellyt tarinaa ja hahmoja päässäni ja kirjan kirjoittaminen on ollut pitkälti ajasta kiinni.”

Miten luonto näkyy kirjassasi?

”Se on hyvin keskeistä. Hahmot ovat riippuvaisia siitä, kansa kiteytyy luontoon ja luonto on myös uhattuna. Näyttämönä kirjassa toimii luonto. Kirjassa Pohjoisessa luontoa ei ole, ja siellä pelätään vierasta kuten karhua.

Onko kirjan luonto sinulle tutusta paikasta vai onko se keksittyä?

”Sekä että. Aarniolassa on omia kokemuksiani. Kirjan olen halunnut tehdä omanlaiseksi. Inspiraationa luontoon ovat olleet paikat, joissa olen käynyt.”

Mitä luonto sinulle merkitsee?

”Pidän luontoa itseisarvollisesti tärkeänä enkä pärjää ilman sitä. Koemme nyt uhkia ja luonto on yhteiskunnan perusta. Yritän ymmärtää luontoa ja luonto koskee meitä kaikkia, vaikka joku väittäisi toisin. Itselleni luonto on kuin ”kirkko”, paikka pohtia omaa paikkaansa, henkiselle ja fyysiselle hyvinvoinnille tärkeä. Pidän myös ulkona liikkumisesta.”

Missä kirjoitat?

”Kirjoitan kaikkialla. Reissuissa on tullut kirjoitettua hotelleissa. Olen myös kirjoittanut mökeillä ja kotona. Nyt voin myös kirjoittaa työhuoneessa kirjan 2-osaa.”

Mikä on suhteesi kirjoittamiseen?

”Teinistä asti olen kirjoittanut ja se on ollut silloin salaista. Nykyään se on minun työni. Kirjoittaminen on minulle hengittämistä, ja on ihanaa saada tehdä sitä työkseen. Sanoin pienenä äidilleni, kuinka haluaisin tulla kirjailijaksi, joka nykyään olen.”

Minkälaisia kirjoja luet?

”Luen laidasta laitaan. Luen englanniksi sekä suomeksi. Tietokirjoja tulee luettua työelämässä. Valo jonka kadotimme oli hyvä kirja. Odotan myös ystäväni kirjaa. Kotiin päästyäni ajattelin lukea.”

Onko kirjallasi jotain erityisiä merkityksiä, jotka haluaisit lukijan ymmärtävän?

”Haluan, että lukija itse keksii ne. Ne ovat monitulkintaisia ja siellä on selkeitä teemoja. Heikompien tukeminen tulee kirjassa kyllä esille. Haluan antaa lukijalle paljon tilaa mielikuvitukselle.”

Kenelle suosittelisit kirjaa?

”Suosittelen kirjaa nuorille, jotka tykkäävät fantasiakirjallisuudesta ja luonnosta. Suosittelen kirjaa myös aikuisille joilla on avoin mieli.”

← Takaisin
seuraa meitä