Sensored Reality -kirjasarja poistaa nörttileiman pelaamiselta

Elisa Grönholm, 22. elokuuta 2018

Mitä jos Helsinki olisi osaksi veden alla ja voisit opiskella ninjaksi videopelissä? Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan Beta-kirjan päähenkilölle Bugille vuoden 2117 Helsinki on todellisuutta. Sensored Reality-trilogian ensimmäisessä osassa paikasta toiseen liikutaan vesibussein ja joka kolmannes saa elantonsa pelifirmasta. Bugin lempipuuhaa on pelaaminen. Se ei yllätä, kun ottaa huomioon, että Aki on pelannut 5-vuotiaasta lähtien ja Anders puolestaan päätti eräänä kesänä, että pelaa vain videopelejä.

– Sain ajatuksen, että olisi aika siistiä, jos tulisi sellainen viesti, että sinut on kutsuttu beta-testaajaksi johonkin peliin, Anders kertoo. Idealle tuli käyttöä, kun Aki otti yhteyttä ja ehdotti, että he voisivat kirjoittaa jotain yhdessä. Kun kaksikko loi Sensored Realityn maailman, he eivät vielä tienneet, että kehitteillä oli jo vr- eli virtual reality -puku. Aistit ja tunteet peliin välittävä puku sai suuren roolin kirjan maailmassa. Anders ja Aki toivovat, että kirjasarjan myötä pelimaailma ja -kulttuuri avautuisivat myös sellaisille henkilöille, jotka eivät itse pelaa ja ihmiset päästäisivät irti omista ennakkoluuloistaan.

– ­­Pelaamisesta on olemassa yhä aika paljon stereotypioita. Aina kun jotain pahaa tapahtuu maailmalla, pelit ovat heti ensimmäisenä tulilinjalla, kirjoittajat sanovat. Se vaivaa heitä, koska pelaaminen tekee myös paljon hyvää. – Se luo ystävyyssuhteita, antaa paljon mielenkiintoista tekemistä sekä opettaa kieltä, sosiaalisia taitoja ja sorminäppäryyttä. Videopelimaailmassa ei ole väliä kuka olet tai mitä teet, vaan yhdistävä tekijä on hyvän olon tunne pelaamisesta, Aki perustelee.

Pelaaminen on usein mielletty miehiseksi harrastukseksi, vaikka nykyään esimerkiksi Yhdysvalloissa lähes puolet pelaajista on naisia. Beta-kirjan päähenkilö on 16-vuotias tyttö Bug, koska kirjailijat halusivat kirjoittaa tyttökirjan pojille.

– ­­Halusimme vähän muuttaa sitä kuvaa, minkälainen voi olla cool päähenkilö ja tuoda hipsteritytön seikkailemaan kirjan maailmaan, Anders ja Aki kertovat. Samalla he halusivat näyttää pelaamisen myös vähemmän nörttinä asiana, kuten se nähdään nykyään Jenkeissä.

Beta-kirja on luokiteltu Young adult- eli YA-kirjallisuudeksi ja kaksikko esiintyykin jo toista kertaa syyskuussa Hel-YA! -tapahtumassa. Kirjailijat eivät kuitenkaan miettineet yleisön kohdeikää sen suuremmin kirjoittaessaan. Kirjoitin vain sellaisen kirjan, jonka haluan itse lukea, Anders sanoo.

 

Elokuvakässäristä kirjaksi

Alunperin Beta oli käsikirjoitus, joka sijoittui kärkisijoille kansainvälisissä käsikirjoituskilpailuissa. Lyhytelokuvan miljöönä oli Alaskan pikkukylä nykyajassa. Anders ja Aki uskoivat kuitenkin elokuvan tulevan liian kalliiksi ja muunsivat kässärin kirjaksi nopealla aikataululla. Sensored Realityn maailma muuttui samalla monipuolisemmaksi ja se sijoitettiin mereen vajoavaan Helsinkiin.

Molemmilla kirjoittajilla on käsikirjoitustaustaa, mutta Beta on kummankin ensimmäinen romaani. Käsikirjoittamiseen verrattuna romaanimuoto on antanut kirjoittajille vapauksia.

– Pääsemme syventymään hahmoihin enemmän, eikä koko ajan tarvitse miettiä jaksorakennetta, tai mikä on budjetillisesti mahdollista, Anders ja Aki kuvailevat. Kirjailijat ovat saaneet palautetta, että juonitasolla kirjan tapahtumat liikkuvat todella nopeasti. Käsikirjoittamiseen tottuneet kirjoittajat kuitenkin tuntevat, että tekstiä saa työstää useampia sivuja ennen kuin mitään tapahtuu. – Kässäri on haiku, johon yrittää tiivistää kaiken. Romaani taas syö kaiken sisäänsä.

 

Cliffhanger toi jatkoa

Beta-kirjan piti olla oma kokonaisuutensa, mutta tällä hetkellä Anders ja Aki kirjoittavat jo sarjan toista osaa. Ensimmäisen kirjan loppuun syntyi valtava cliffhanger, joka poiki lisää soppareita. Se oli meille aivan käsittämätön juttu, johon emme olleet varautuneet, kirjoittajat paljastavat.

Kirjasarjan juoni muuttuu ja elää koko ajan, mutta sen verran kirjailijat ovat päättäneet, että toisessa kirjassa tulee olemaan kymmenen pidempää lukua, joista Anders kirjoittaa viisi ja Aki toiset viisi. Sen jälkeen he kirjoittavat toistensa luvut uudellee; solmivat juonen pätkät yhteen, poistavat epäloogisuudet ja muokkaavat teoksesta kokonaisuuden. Aki ja Anders vievät ideoitaan jatkuvasti pidemmälle ja katsovat, mihin ne päätyvät. Ensimmäistä osaa kirjoittaessa he saattoivat soitella toisilleen päivän mittaisia puheluja.

Kirjailijat kokevat kahdestaan kirjoittamisen helpommaksi ja nopeammaksi, kun voi jakaa ideoita ja työtehtäviä. Molemmilla on vahvuutensa. Aki on hyvä pitchaamaan eli esittelemään ideoitaan ja Anders hallitsee tekstin rakenteet.

– Aina kun tulee sellainen ongelma, mihin ei itse heti keksi ratkaisua, Andersilla on jo ratkaisu siihen ja montakin yleensä, Aki kommentoi.

Vaikka Helsingin kadut lainehtivat, eivät kirjailijat näe Betan maailmaa kovin synkkänä. – Se on erilainen tulevaisuuden kuva, Aki sanoo. Toisaalta ajatusprosessi on vielä kesken. Haluanko näyttää, että elämä voi jatkua ihan hyvin, vaikka vettä nousee kadulle? Kyse on vakavista ongelmista. Ehkä tulevissa kirjoissa haluan selkeämmän linjan, mikä meidän suhde on ilmastonmuutokseen, Anders pohtii.