Terhi Rannela: Kirjoittaminen on ainoa pysyvä kotini

Terhi Rannela, 30. maaliskuuta 2016

 

Kirjailija Terhi Rannelalle matkustaminen on aina merkinnyt kaikkein intensiivisintä vaihetta kirjoittamisessa. Juuri ilmestynyttä Frau-romaaniaan varten hän teki taustatutkimusmatkoja Prahaan ja Pohjois-Saksaan.

Frau-romaanin työpäiväkirjassani kirjoitan näin:

Irtiottomatkat ovat kotona yksin työskentelevälle freelancerille tärkeitä; uudessa ympäristössä arki ei keskeytä.

Ei tarvitse mennä pesemään pyykkiä juuri silloin, kun romaani kaipaisi kaikkein kipeiten huomiota. Ei tarvitse olla sosiaalinen: vastata puheluihin, sähköposteihin, Facebook-viesteihin. Ihmiset uskovat ”Olen matkalla” -poissaoloviestejä yllättävän hyvin. Kaikki ylimääräiset virikkeet (no, hurjan inspiroivaa ympärillä olevaa kaupunkia lukuun ottamatta) on riisuttu. Voi vain olla silmätysten romaanihenkilöiden kanssa vuorokauden ympäri.

Kirjoittaminen ei ole aikaan tai paikkaan sidottua. Olen lainannut mottoni amerikkalaiselta kirjoittajakouluttaja Natalie Goldbergilta: ”Kirjoittaminen on ainoa pysyvä kotini.” Se todella on.

Olen matkustanut päiväkirjani ja läppärini kanssa Prahaan, Edinburghiin, Bristoliin, Lontoon lähelle Kings Langleyyn, Samoksen saarelle Kreikkaan, Ranskan Rennesiin, Muonioon Lapin maisemiin… Listaa voisi jatkaa.

Pidän päiväkirjan kirjoittamista vähintään yhtä tärkeänä kuin fiktion. Irtiottomatkoillani minulla on arkea enemmän aikaa pohtia päiväkirjani sivuilla, mitä minulle kuuluu. Olen huomannut, että kun minulla on aikaa kirjoittaa päiväkirjaani, voin hyvin. Olen omassa ytimessäni. Ja kun voin hyvin, kirjoitan parempaa kaunokirjallisuutta.

Majakoiden ja tuulimyllyjen saarella

Frau-romaani kertoo pelätyn SS-kenraali Reinhard Heydrichin salamurhasta Prahassa vuonna 1942 ja attentaatin julmista kostotoimenpiteistä. Se on romaani, jossa myös Heydrichin vaimo Lina saa puheenvuoron. Olen pyrkinyt käymään kaikissa niissä paikoissa, joissa romaanini tapahtuu.

Olen seissyt Prahassa siinä kohtaa, jossa laskuvarjojääkärit hyökkäsivät Heydrichin kimppuun toukokuussa 1942. Nyt risteyksen kohdalla kulkee moottoritie. Olen vieraillut Prahan Gestapon päämajassa ilmeisesti ensimmäisenä suomalaisena tutkijana ja sijoittanut sinne yhden kirjan luvuistani.

Olen kävellyt punaisten muistoruusujen keskellä pienessä Lidicen kylässä, johon saksalaiset kohdistivat julmat kostotoimenpiteensä Heydrichin kuoltua. Olen sytyttänyt tuohuksen ortodoksikirkossa, johon laskuvarjojääkärit pakenivat.

Kaikkein inspiroivimman kirjoitusajan vietin viime heinäkuussa pienellä pohjoissaksalaisella Fehmarnin saarella. Vasta siellä, tuulimyllyjen ja majakoiden keskellä, Itämeren aaltoja ihastellessani aloin ymmärtää Lina Heydrichia paremmin. Hän syntyi ja kuoli Fehmarnissa.

Työpäiväkirjamerkintä 1.7.2015:

Ihminen on valmis tekemään yllättävän paljon romaanihenkilöittensä eteen. Kuten lähtemään aamuyöllä kello 3 lentokentälle kipeänä ja kahden huonosti nukutun yön jälkeen, valmis lentämään tunti kaksikymmentä minuuttia Kööpenhaminaan koneessa, joka on täynnä kirkuvia lapsia.

Valmis odottelemaan Kööpenhaminasta Pohjois-Saksaan menevää junaa kaksi tuntia ja valmis istumaan junassa kolme tuntia ja keskustelemaan junamatkan ajan jäykän, mutta sympaattisen stuttgartilaisen mäkihyppyfanin kanssa. Kun juna menee Saksan-lauttaan (kyllä, juna menee lauttaan) ja nousen kannelle nauttimaan auringosta ja merituulesta, koen ihmeparantumisen: Olen onnellinen.

Kaikki on hyvin. Juuri täällä minun kuuluukin olla.

Nyt valtava työ on tehty ja kirja on lukijoiden käsissä.

Ja minä mietin jo uusia matkoja –

*

Frau-romaanin työpäiväkirjan voit ladata ilmaiseksi osoitteesta:

https://rannela.wordpress.com/frau/

 

Kuvat: Terhi Rannela