Ota vielä toisellekin jalalle

Milla Rinne, Salinkallion yläkoulu, 21. helmikuuta 2013
Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja (Otava 2012)

Tämän kirjan jokainen tarina sisälsi paljon, vaikka useimmat tarinat olivat vain muutaman sivun pituisia. Aina viimeisellä sivulla piti pitää pieni tauko ja jäädä hetkeksi paikalleen miettimään. Rannelan kirjoitustyyli on koukuttava, ja helppo niellä koukkuineen päivineen – lukemista oli vaikea keskeyttää.

Miltei jokainen novelli käsitteli jollain asteella päihteitä, mutta ne olivat muuten hyvin erilaisia. Ote aiheesta ei ollut niinkään opettava kuten odotin, vaan paljon pohdiskelevampi, mikä oli positiivista. Kannesta ja ensivaikutelmasta ajattelin, että novellikokoelma olisi turhan yksipuolinen, mutta vaihtelua olikin oikein sopivasti, hetkesikään ei tylsistynyt. Minulle olisi kelvannut hieman ”syvempi” kerrontatapa, jossa olisi oppinut tuntemaan päähenkilön paremmin, nyt kuva mielenkiintoisesta hahmosta jäi hieman yksityiskohdattomaksi. Tästä pintapuolisuudesta huolimatta tekstien tunnelma muuttui silloin tällöin niin suloisen oivaltavaksi, että minun miltei teki mieli kaivaa kynä ja paperia esiin merkitäkseni muistiin muutamat parhaat lausahdukset.

Eniten kirjassa tökkivät ne novellien nimet, joiden pohtimisen jälkeen ei oikeastaan tehnyt mieli aloittaa lukemista, näitä olivat ainakin Entten tentten ja Bilesiskovala. Joukossa oli kuitenkin myös muutama mielestäni kuvaavasti ja ennen kaikkea erilaisella tavalla nimetty tarina, kuten Höyhenenkevyt ja Sanojen vapaudesta. Välillä tarinoiden kulkua arvasi turhan paljon, osittain varmaankin siksi, että välillä päähenkilöstä ei kerrottu kuin tärkeät ja kertomuksessa olennaiset piirteet, joiden pohjalta ratkaisun pystyi joskus päättelemään.

Suosikikseni kirjan kaikista kertomuksista nousi Huoneentaulu irtileikattavaksi: Kuinka jaksaa täysi-ikäiseksi alkoholisti-isän kanssa, jossa tyttö, joka on juuri täyttänyt kahdeksantoista, listaa tärkeimmät selviytymiskeinonsa. Tarinassa oli ihanaa ironiaa, hieno ote aiheeseen ja novellin mukana oli tunne, että tarinassa oli paloja oikeasta elämästä.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka nauttivat pohdiskelevasta kirjoitustavasta ja kaikille jotka kaipaavat välipalaa pidempien romaanien lomaan.