Kirja-arviot
4.4.2017
|
Anri Väre

Girl Online – Kiertueella

Girl Online – Kiertueella (WSOY, suom. Inka Parpola) on jatkoa kolmiosaisen sarjan aloittaneelle Girl Online –romaanille, jonka on kirjoittanut brittiläinen tubettaja Zoe Sugg eli Zoella. Ensimmäinen osa oli hurjan suosittu ja se rikkoi julkaisuviikollaan Britannian kaikki myyntiennätykset.

Ensimmäisessä osassa Penny matkustaa perheineen New Yorkiin, jossa hän tapaa mystisen rokkikundi Noahin. Kirjan lopussa käy ilmi, että Pennyn rakas poikaystävä onkin koko Yhdysvaltojen tuntema rokkistara. Pennyn ja Noahin suhde paljastuu medialle ja Penny joutuu sulkemaan rakkaan bloginsa Girl Online yksityisyytensä turvaamiseksi.

Girl Online – Kiertueella alkaa siitä, kun yläkoulun päättävä Penny kirmaa kevään viimeisestä kokeesta kohti kesälaitumia. Edessä on unelmien kesä: kaukosuhde Noahin kanssa päätty vihdoin ja hän pääsee kiertämään Eurooppaa rokkipoikaystävänsä mukaan eikä Penny ole koskaan tuntenut olevansa näin vapaa, koko maailma on auki! Vapautta varjostaa kuitenkin Pennyn epävarmuus, hän ei nimittäin viihdy kovin hyvin isoissa väkijoukoissa. Lisäksi tuntuu, että kaikki tietävät mitä he haluavat tehdä isona, mutta Pennyllä ei ole hajuakaan. Hän haluaa vain kirjoittaa blogia ja ottaa valokuvia.

Käy ilmi, ettei kiertue-elämä poikaystävän kanssa olekaan yhtä juhlaa, nähtävyyksistä toiseen juoksemista ja käsikädessä kaupungilla kiertelyä. Aikataulu on tiukka ja Noahilla on aikaa tuskin edes nähdä Pennyä. Kaiken lisäksi kiertuetta varjostaa tuntematon paha, joka selvästi haluaa sabotoida Noahin ja Pennyn suhdetta. Penny huomaa äkkiä kaipaavansa lukijoidensa tukea ja bloggaamista ylipäätään sekä tietenkin perhettään ja ystäviään Brightonissa. Miten löytää tasapaino kiireisen, uraa tekevän poikaystävän ja oman elämän välillä?

Toisinaan kirja oli vähän liiankin siirappinen ja siksi epäuskottava. Joitakin vaikeampia teemoja tai tilanteita olisi ihan hyvin voinut käsitellä syvällisemmin. Lisäksi käännös tuntui paikoitellen kömpelöltä. Kääntäjä saa kuitenkin myötätuntoni, sillä monet esimerkiksi internet-slangin termit ovat vaikeita kääntää sujuvasti suomeksi.

Zoe Sugg on ainakin onnistunut olemaan ajan hermolla, mikä on monelle nuortenkirjailijalle haaste. Sugg kirjoittaa kuitenkin uskottavasti muun muassa nuorten ystävyys- ja seurustelusuhteista sekä some-käyttäytymisestä. Vaikka kirjan keskeisin asetelma (kuuluisa rokkipoikaystävä ja Euroopan kiertue) ei ole monellekaan kovin samaistuttava, tuttuja, jokapäiväisiä teemoja löytyy. Girl Online – Kiertueella on ennen kaikkea kevyttä ja suloista luettavaa. Sopii hyvin kevääseen!

2/5

← Takaisin
seuraa meitä