Kirja-arviot
18.10.2017
|
Erik Randlepp

FC Tykittäjien paluu

Mika Wickström on tunnettu urheilu-aiheisista kirjoistaan. Häneltä vuonna 1998 julkaistu nuortenromaani sai vuoden urheilukirjapalkinnon. Vuonna 2008 Wickström sai Laivakello-palkinnon nuortenkirjoistaan. Kirjailija itse pelaa jalkapalloa kirjailijoiden jalkapalloseura Fc Kynässä.

Meidän jengin Zlatan ja pitkä soolo on jatkoa romaanille Meidän jengin Zlatan (WSOY 2016).
”Tykittäjät tykittää, muista märkä läntti jää!”

Kirja kertoo Karrista ja Arsasta jotka pelaavat Fc Tykittäjissä. Pojilla on myös yhteinen bändi. Poikien keikkavideon saadessa valtavasti katsojakertoja avautuu bändille uusia mahdollisuuksia. Samaan aikaan Fc Tykittäjen on kamppailtava kovasti päästäkseen nousemaan valiosarjaan. Toisaalta pojille ilmaantuu myös uusia vihollisia.

Kirjan juoni on helposti seurattava, mutta hieman pitkäveteinen ja hitaasti etenevä. Onnistuneena puolena kirjasta voin mainita sen, kuinka tarkasti Wickström on kuvaillut jalkapallopelien tapahtumia:

”Topi päästikin pallon jalkojensa välistä Karrille. Yhtäkkiä edessä oli vain yksi puolustaja. Karri otti muutaman sähäkän askeleen ja karisti vartijansa. Maalivahti säntäsi vastaan ja lopun saattoi jo arvata. Karri näytti laukaisevan mutta, mutta siirsikin pallon oikealta vasemmalle jalalle ja ohitti paikalleen jääneen maalivahdin kuin pujottelutolpan. Sitten hän tyrkkäsi pallon kenkänsä kärjellä maaliviivan yli”.

Kirja on lyhyehkö, ja se sisältää paljon dialogia. Se on näin ollen helppolukuinen ja mielestäni tämän takia tyypillinen nuortenromaani. Voisin suositella kirjaa kaikille urheilusta kiinnostuneille alakouluikäisille.

Lue Wickströmin tuore haastattelu Lukufiiliksestä: https://lukufiilis.fi/kirjailijat/haastattelussa-mika-wickstrom/

Meidän jengin Zlatan ja pitkä soolo – Mika Wickström
WSOY. 170 s.

← Takaisin
seuraa meitä