Kirja-arviot
23.4.2016
|
Anri Väre

Monta tietä tarinaan: sosiaalinen media

Monet tiet vievät tarinaan. Lukufiilis kokoaa yhteen näitä reittejä ja niiden varrella syntyneitä kirjoja. Tällä kertaa pysäkkinä on sosiaalinen media. Usein ajatellaan, että kirjallisuus ja sosiaalinen media olisivat toistensa syrjäyttäviä asioita, mutta niin ei suinkaan ole! Nämä kaksi kulkevat näppärästi käsi kädessä, Lukufiilis listasi muutaman esimerkin:

DIMILY: Rakastan – Estelle Maskame
DIMILY – Rakastan kertoo 16-vuotiaasta Edenistä, joka asuu äitinsä kanssa Portlandissa. Edenin vanhemmat ovat eronneet ja Eden päättää isän pyynnöstä viettää kesän Kalifornian Santa Monicassa hänen uusperheensä luona. Vastoin kaikkia odotuksia Eden rakastuu velipuoleensa, paha poika Tyleriin, vaikka aluksi Eden inhoaa häntä. Häpeillen tunteitaan ja peläten muiden reaktioita Eden ja Tyler pitävät tunteensa toisiaan kohtaan salassa. Mikään ei kuitenkaan ole helppoa, kun soppaa hämmentävät Edenin ja Tylerin lisäksi myös Tylerin mustasukkainen tyttöystävä ja Edeniin ihastunut poika.

Girl Online – Zoe Sugg
Penny on kyllästynyt yläkoulaisten maailmaan, jossa kaikki on teeskenneltyä eikä kukaan uskalla olla oma itsensä. Siispä Penny alkaa pitää anonyymia blogia, jossa hän voi olla täysin oma itsensä ja kertoa kaiken yhtään kaunistelematta. Penny bloggaa omasta elämästään: ihastuksesta väärään poikaan, hullunkurisesta perheestään, pelottavista paniikkikohtauksista ja kaverihuolista. Onnettomien sattumien kautta Penny päätyy vanhempien työmatkan ansiosta New Yorkiin, jossa hän tapaa rokkikundi Noahin.

Nutcase – Laura Lähteenmäki
Saimi ja Juho. Juho ja Saimi. Maalla asuvat sisarukset, jotka ovat aina olleet yhdessä. He kääntävät toistensa lauseet ympäri, puhuvat biisilainauksin ja ajattelevat kuin yhteisin aivoin. Tai ajattelivat. Kun Juho lähtee kaupunkiin lukioon, Saimi jää yksin. Helpompaa kuin hankkia uusia ystäviä on paeta nettiin. Saimi on pian koukussa blogiin, jota luulee veljen lukevan, ja kokee jännittävää yhteyttä sen kirjoittajan kanssa. Blogi alkaa ohjata hänen valintojaan, todellisuus sekoittua netin todellisuuteen. Kuka blogia pitävä Sumu oikein on? Kirjaan liittyvä blogi löytyy osoitteesra lelunionpakattu.vuodatus.net ja lukija voi seurata blogia.

Ystäväni Hevonen – Ronja Salmi
Ystäväni hevonen on paljon muutakin kuin kirja – se tunnetaan myös Instagram-tilistä, tv-sarjasta ja blogista. Instagram-tiliä seuraa yli 19 000 heppahullua ja sen seuraajat pääsivät vaikuttamaan kirjan juonikuvioihin Instagram-äänestysten sekä omien ehdotusten kautta. Ystäväni hevonen kertoo kasiluokkalaisesta Milenkasta, jonka tallille saapuu uusi asukki, kimo Milla. Se häikäisee kaikki tallitytöt ja jokainen haluaakin ponin hoidettavakseen. Milenka huomaakin olevansa pian keskellä inhottavaa valtataistelua.

Future Makers – Tuuti Piippo
Käytämme teknologiaa jatkuvasti, mutta harva meistä tietää, miten se toimii tai ketkä sitä ovat luoneet – saati sitä, että teknologian edelläkävijöiden joukossa on ollut lukuisia naisia. Kirjassa teknologia-alalla menestyneet naiset kertovat, kuinka he toteuttavat luovuuttaan ja unelmiaan. Esikuvat ohjelmoijasta astronauttiin eri puolilta maailmaa näyttävät, miten harrastuksesta tulee ammatti ja miten yhteistyön ja innostuksen voima kuljettaa heitä uusille urille. Kirjan naiset ovat löytäneet intohimonsa teknologian luomisesta, mutta kirjan sanoma on laajempi: seuraa innostustasi, pidä mielesi avoimena, ole sinnikäs – äläkä luovuta!

Tämä kirja rakastaa sinua – Felix Kjellberg
Tämä kirja rakastaa sinua on kokoelma upeasti kuvitettuja mietelauseita, joiden mukaan sinun tulee elää elämäsi. Jos noudatat jokaista ohjetta, elämästäsi tulee helpompaa, upeampaa ja palkitsevampaa. Kuvittele, miten rentona ja mahtavana tyyppinä sinua pidettäisiin, jos eläisit seuraavan yksinkertaisen periaatteen mukaan: ”Jos et koskaan yritä, et ikinä voi epäonnistua.” PewDiePie aka Felix Kjellberg on maailman suosituin tubettaja. Hänen YouTube-kanavallaan on 37 miljoonaa tilaajaa, ja hänen videoitaan on katsottu yli yhdeksän miljardia kertaa

Geek Girl – Holly Smale
Harriet Manners on 15-vuotias parantumaton nörtti, kaikkitietävä. Hänen fiksuutensa ei kuitenkaan peitä sitä faktaa, että tunteiden kanssa Harriet on toivoton tapaus. Harriet on myös malli, hieman erilainen ja kokeilevainen sellainen. Vaikka Harriet sanoo olevansa nykyään erilainen ja suositumpi, on hän kuitenkin silti oma itsensä, parantumaton nörtti. Kohellusta korkokengissä on puoleensavetävä kertomus tytöstä, jonka elämässä tapahtuu kaikenlaista yllättävää. Nopealukuinen kirja on täynnä nokkelia faktoja sekä rehellisiä nuoren tytön tunteita.

Tubecon: Tubettajien kuka on kukin – Lilja Seppänen
Dataa tubettajilta tubettajille, youtube-heimon raamattu, jota ilman on vaikea elää, kirja joka kertoo kaiken oleellisen yli kahdestasadasta tubettajasta Mentaalisavukkeesta Smokahontasiin. Tekijät esittellään ja sisäpiirin salaisuudet jaetaan, perusfaktojen lisäksi tubettajat anatavat vastauksia mm. kysymyksiin, miksi tubetan, miten kanava on syntynyt ja mihin se on menossa, mitkä ovat omat suosikkikanavat tai -teokset ja mitkä asiat tai esikuvat vaikuttavat omaan vloggaamiseen.

Binge – Tyler Oakley
For someone who made a career out of over-sharing on the internet, Tyler Oakley has a shocking number of personal mishaps and shenanigans to reveal in his first book: he experienced a legitimate rage blackout in a Cheesecake Factory; he had a fashion stand-off with the White House secret service; he crashed a car in front of his entire high school in his fast food restaurant server’s uniform; he projectile vomited while bartering with a grandmother. With millions of fans clamouring for more Tyler Oakley, he delivers his best untold, hilariously side-splitting moments with trademark flair in Binge.

Wattpad
Wattpad on kirjoittajayhteisö, jonne kuka tahansa voi julkaista omia tekstejään. Sieltä voi myös lukea muiden tarinoita, vaihtoehtoj on satojatuhansia! Esimerkiksi Estelle Maskamen Did I Mention I Love You -trilogia oli alunperin jatkotarina, jota julkaistiin Wattpadiin.

← Takaisin
seuraa meitä