Nukkumatti

Nea Kunnari, Härmän lukio, 8. toukokuuta 2017

Lars Keplerin Nukkumatti (Tammi, 2012) kertoo Tukholmassa Ruotsin rikospoliisissa työskentelevästä suomalaistaustaisesta poliisista Joona Linnasta, joka kohtaa kirjasarjan neljännessä, itsenäisessä osassa kovimman vastuksensa.

Vuosia sitten Mikael Kohler-Frost katosi kotoaan yhdessä siskonsa kanssa ja julistettiin myöhemmin kuolleeksi, sarjamurhaaja Jurek Walterin uhriksi. Mutta kun Mikael yhtäkkiä löydetäänkin elossa, heräävät epäilykset siitä, että Jurekilla olisikin kaiken aikaa ollut apuri. Mikaelin itsensä mukaan hän on ollut Nukkumatin vankina, eikä muista kuin posliinin kilinää ja unettavan hiekan. Joona Linna lähtee jäljittämään mystistä Nukkumattia ja johtaa ryhmänsä vaaralliseen tehtävään; jonkun heistä on soluttauduttava suljetulle psykiatriselle osastolle, jossa Jurekia pidetään. Soluttautujan on voitettava sarjamurhaajan luottamus saadakseen tietoja, joilla voitaisiin pelastaa henkiä.

Ulkopuolisen, kaikkitietävän kertojan näkökulmasta kirjoitettu mehukas murhamysteeri tarjoaa useita eri näkökulmia, joiden ansiosta tarinasta tulee erittäin tiivis ja merkityksellinen, eikä juoni siten jää lukijan omien päättelyiden varaan. Kepler ei ole ennalta arvattava, vaan onnistuu yllättämään lukijansa useaan otteeseen kirjan aikana. Juoni pitää otteessaan monipuolisuutensa ansiosta, eivätkä kirjan tapahtumat olekaan aivan niin yksinkertaisia kuin miltä ne ehkäpä aluksi näyttävät.

Kirjan hahmot ovat erittäin mielenkiintoisia ja yllättäviä, vaikken itse samaistunut heistä kehenkään. Rohkean Joonan nokkeluus ja älykkyys yllättävät lukijan useaan otteeseen ja muiden hahmojen motiiveja tulee useasti pohdittua tarinan edetessä. Hahmot ovat todentuntuisia, ja kirja kuvaa hyvin, miten kukaan ihminen ei ole pelkkää pintaa, vaan äärettömän monimutkainen kudelma. Kaikki ei ole niin puhdasta ja yksinkertaista kuin päällepäin saattaa vaikuttaa. Myös hahmojen käyttö ja lukijalle esittely ovat mielenkiintoisia. Henkilöt näytetään lukijalle, mutta heitä ei selitellä; henkilöiden piirteet ja taustat selviävät lukijalle kertomuksen edetessä. Jos selviävät.

Vaikka sarjan kaikki kirjat ovat itsenäisiä tarinoita ja ne voidaan hyvin lukea yksikseen, kirjojen selvän ja tapahtumarikkaan juonen sekaan punoutuu toinen, henkilöhahmojen yhteyksiin, menneisyyteen ja kirjoissa sanomatta jääneisiin asioihin liittyvä juoni, joka kulkee sarjan taustalla. Samat henkilöhahmot siis kulkevat kirjasta toiseen kehittyen ja paljastaen olemuksestaan yhä enemmän kiehtovia ja asioita mutkistavia seikkoja. Itse koin tämän taustajuonen kyseisen kirjan kohdalla jopa varsinaista juonta kiehtovammaksi, sillä kirja tarjosi paljon materiaa erityisesti Joonan menneisyydestä, mikä auttoi lukijaa ymmärtämään häntä paremmin.

Kokonaisuutena Nukkumatti oli kiinnostava ja mukaansatempaava, tunnelmaltaan hieman synkän oloinen ja harmaa, sillä tarinassa tutkittava tapaus on vakava. Kepler onnistuu yllättämään lukijansa vielä kirjan viimeisilläkin riveillä ja loppu on samaan aikaan onnellinen ja järkyttävän surullinen. Nukkumatti ei mielestäni ole Keplerin paras teos, sillä se ei ollut yhtä mukaansatempaava ja jännittävä kuin jotkut Keplerin aiemmista kirjoista.

Pidin kirjasta kuitenkin sen yllättävyyden ja todentuntuisuuden takia ja se on ehdottomasti lukemisen arvoinen.