Tunteiden ohjaama kirja

Assi Nikkinen, 27. marraskuuta 2017

Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen? (Gummerus, 2016)

Romaani on Normaali-trilogian keskimmäinen osa, joka kertoo 17-vuotiaan Amber-nimisen tytön kesästä Amerikassa äitinsä luona. Amberin äiti muutti miehensä Kevinin perässä pari vuotta sitten Yhdysvaltoihin eikä ole nähnyt tytärtään tämän jälkeen. Nyt Amber lähtee kesälomallaan muutamaksi kuukaudeksi äitinsä ja Kevinin luokse viettämään aikaa ja auttamaan heidän kesäleirityössään. Tästä piti tulla Amberille unelmakesä äidin kanssa, mutta asiat eivät mene niin kuin pitäisi. Amber on ajatellut jo mielessään, kuinka hänen äitinsä juoksisi häntä vastaan ja halaisi ja olisi onnellinen tavatessaan Amberin. Mutta toipuvan alkoholistiäidin kanssa ei olekaan niin helppoa . Amber tuntee koko ajan itsensä ulkopuoliseksi sekä syyllistetyksi. Kesään mahtuu mukaan ensirakkautta täydellisen prom king Kylen kanssa, mistä Amberin äiti pillastuu, sillä Kyle oli nähnyt Amberin äidin viskilasin kanssa aiemmin.

Luonteeltaan Amber on hyvin määrätietoinen, ja hänellä on vahvat aatteet. Hän on muun muassa perustanut Vanhatpiiat-nimisen feministikerhon ystäviensä Lottien ja Evien kanssa. Feministisistä aatteistaan huolimatta Amber on hiukan harmissaan siitä, ettei hän ole koskaan se, joka kääntää poikien katseet ja saa huomiota heiltä. Sen takia Kylen ja Amberin orastava rakkaustarina on vähällä jo alkumetreillä saada stopin, sillä Amber ei tiedä, miten suhtautua tähän täydellisen komeaan ja luonteeltaan mahtavaan poikaan.

Amberilla ja äidillä on hankala suhde toisiinsa. Amber haluaisi niin kovasti muistella vanhoja aikoja ja tehdä samoja juttuja äidin kanssa, mutta asiat ovat muuttuneet äidin muutettua Amerikkaan. Luulen, että Amber tahtoo muistaa vain ne hyvät asiat äidistä, eikä hän niin keskity siihen, kuinka huonosti asiat oli äidillä alkoholismin vallassa. Amber on todella surullinen siitä, ettei saa äitinsä huomiota, vaan aina kaikki muu menee edelle. Amber on selvästi vielä tunteiden kirjon ohjaama teini, joka vain haluaisi tuntea itsensä rakastetuksi.

Kirja on ehdottomasti suunnattu nuorille, varsinkin tytöille, jotka voivat ehkä samaistua Amberin näkökulmiin. Kirja käsittelee juuri nuoren elämässä olevia pulmia ihmisten välisissä suhteissa: kuinka suhtautua perheen erilaisuuksiin ja kuinka suhtautua uusiin valittuihin rakkauksiin. ”Kaikki menee pieleen” tulee esille monesti kirjassa – kärpäsestä  tehdään härkänen, niin kuin monet nuoruusvaiheen kokeneet tietävät.

Mikä kaikki voi mennä pieleen? oli mielestäni hieman kliseinen ja ennalta-arvattava, mutta toimiva kokonaisuus. Asioista nappasi heti jutun juonen, eikä kirjaa ollut puuduttava lukea, sillä tapahtumat liikkuivat suhteellisen nopeasti seuraavaan. Olisin ehkä toivonut hieman syventämistä Amberin ja hänen äitinsä välisiin ongelmiin, sillä ne ilmenivät yleensä vain hetkittäin Amberin omissa ajatuksissa ja hieman vasta lopussa keskusteluna äidin kanssa. Kirja keskittyi paljon leirin tapahtumiin ja Amberin ja Kylen väliseen säpinään.

Kirjan takakannessa lukee: ”Never judge a book by its cover”. Täytyy myöntää että, kirjan kannet nähtyäni arvelin, millainen kirja on sisällöltään, ja hyvin pitkälti olen pitäytynyt mielipiteessäni. Kirja on oivallinen, jos pystyy samaistumaan, ja itsekin olisin varmasti pari vuotta sitten ollut tämän kirjan kanssa yhtä. Kirjan loppu jää kuitenkin varmasti kutkuttamaan ketä tahansa lukijaa, sillä tarina loppuu täysin kesken sellaiseen kohtaukseen, missä voi tapahtua mitä tahansa hyvää tai huonoa.