Mikko Toiviainen: ”Toiset dokaa ja havittelee ensimmäistä humalaa, koska se on niin euforinen. Minä havittelen samaa lukemisen suhteen.”

Tässä sarjassa haastattelemme erilaisia ihmisiä, joita kaikkia yhdistää rakkaus lukemiseen. He kertovat, mitä lukeminen on heille antanut, mitä vaikutuksia sillä on ollut ja mitkä teokset ovat vaikuttaneet heihin eniten.

Mikko Toiviainen eli Kalenterikarju on omien sanojensa mukaan Suomen vanhin teini. Päivisin hän työskentelee Kaiku Entertainmentissa ja kustannusosakeyhtiö Kosmoksessa. Lisäksi hän pitää blogia ja somettaa. Ja pyörittää somekampanjaa #pojatkinlukee.

Millainen lukija olet?
Minulle lukeminen on kausittaista, tottakai joka päivä tulee luettua. Blogitekstejä, nettiartikkeleita, sanomalehtiä, aikakausilehtiä.. riippuu mitä osuu silmään. Työskentelen viestinnän parissa, joten on tärkeää pysyä kartalla siitä mitä kentällä tapahtuu, musiikin ja kirjallisuuden parissa varsinkin. Kotona luen pidempiä tekstejä, eli kirjoja. Innostun yleensä jostakin aiheesta tai kirjailijasta. Viimeksi innostuin Haruki Murakamista ja luin muutamassa kuukaudessa lähes kokonaan hänen suomennetun tuotantonsa. Luen myös kehittääkseni omaa ammattitaitoani, joten esimerkiksi markkinointia ja sosiaalista mediaa käsitteleviä kirjoja. Kyllä minulla on koko ajan kolme tai neljä kirjaa kesken, yksi tietokirja, yleensä työhön liittyvä. Yksi vähän kevyempi, kuten vaikka satukirja tai lasten- tai nuortenkirja ja pari romaania on melkein aina kesken.

Mikä on parasta lukemisessa?
Luen ensisijaisesti sen takia, että pystyisin hahmottamaan ympäröivää maailmaa paremmin. Tietenkin lukemista on eri tarkoituksiin, on tiedonhankintaa ja sitten sellaista syvempää sivistymistä. Lukemisen kautta pystyy luomaan suhteita eri-ikäisiin ihmisiin, joihin ei välttämättä muuten olisi tarttumapintaa. Erilaisiin maailmoihin, historiaan, kokemuksiin, oli se kokemus sitten yksinäisyys tai Espanjan sisällissota. Kyllä se halu ymmärtää maailmaa toimii motiivina lukemiselle.

Mikä on paras lukukokemuksesi?
Ei tule nyt mieleen mitään sellaista yksittäistä kokemusta. Erityisesti tämän kampanjan tiimoilta olen miettinyt omaa lukemistani nuorena kundina, mitä olen silloin lukenut. Olen jatkuvasti palannut siihen tulokseen, että lukemisen kannalta merkittävin vuosi minulle oli kun olin 12-vuotias. En ollut alkuun kovin vahva lukija, opin lukemaan kunnolla vasta tokalla luokalla. Mutta sitten aloin lukea aika järjestelmällisesti koulun kirjastoa läpi. Kaksitoista vuotiaana satuin jostain syystä lukemaan sellaisia kirjoja, jotka ovat sittemmin jääneet mieleen kummittelemaan. Silloin luin Monte Criston kreivin ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran, se teki lähtemättömän vaikutuksen samoin kuin Hobitti, Taru sormusten herrasta, Linnunradan käsikirja liftareille, Mio poikani Mio ja Veljeni leijonamieli. Nuo kaikki luin silloin 12-vuotiaana. Nyt olen miettinyt sitä, miten pääsisin siihen samanlaiseen tilaan lukemisen suhteen. Toiset dokaa ja havittelee sitä ensimmäistä humalaa, koska se ensimmäinen humala on huumaavin, euforisin kokemus. Samaa euforista ensikokemusta havittelen lukemisen suhteen.

Kehen kirjan henkilöön olet samaistunut eniten?
Taru sormusten herrasta Frodoon. Silloin 12-vuotiiaana jo tunsin jonkin näköistä maailmantuskaa ja sen tajuaminen, että aina löytyy läheltä ihmisiä jotka haluavat auttaa sinua matkasi kanssa, oli se matka sitten mikä hyvänsä. Frodossa tulee hyvin esille ihmisten moninaisuus, jokaisessa meissä on pimeää ja valoa ja se on jatkuvaa kamppailua niiden välillä.

Mikä kirja on vaikuttanut sinuun eniten?
Toivon aikoinani joululahjaksi Pirkko Saision Punaista erokirjaa, en muista mikä motiivi tämän toiveen takana oli, mutta sen kuitenkin sitten sain. Se oli ensimmäisiä ”aikuistenkirjoja”, eli kaunokirjallinen teos, jonka minä luin. Se oli kirjojen suhteen eräänlainen aikuistumisriitti, taisin olla silloin 13- tai 14-vuotias. Punainen erokirja liittyy siihen samaan aikakauteen, kun ymmärsin elokuvien suhteen, että on olemassa Hollywood-elokuvia ja muita elokuvia. Hahmotin silloin, että myös kirjallisuudessa on näitä eri genrejä. Sen jälkeen sukelsin tähän ”aikuistenkirjojen” maailmaan.

Mikä on paras aika lukea?
Kesäloma. Ja joululoma. Lomat ylipäätään. Kun tietää, että tässä on nyt useampi päivä aikaa syventyä, eikä tarvitse pitää yhteyttä muuhun maailmaan, voi vaan laittaa puhelimen kiinni. Voin juhannuksena olla riippukeinussa tai maata laiturilla, kun laineet liplattaa ympärillä, ja vaan lukea. Varsinkin kesässä on ikään kuin sisäänrakennettu sellainen kiireettömyyden tunne.

Mikä on #pojatkinlukee ja miten se syntyi?
#pojatkinlukee on somekampanja jonka tarkoitus on edistää nuorten poikien ja miesten lukemista sosiaalisen median avulla. Meillä on Twitter, Facebook ja Instagram, lisäksi puhun omissa somekanavissani lukemisestani.
Olin lukenut Lukukeskuksen sivuilta, että viimeisimmissä tutkimuksissa poikien lukemisen taso on romahtanut. Vuonna 2014 10% pojista oli parhaimpiin kuuluvia ja toiset 10% huonoimpiin. Vuonna 2015 samassa tutkimuksessa parhaimpiin kuului 7% ja huonoimpiin 18%, eli melkein neljännes koko ikäluokasta. Ja ero tyttöihin oli huima, pojat tuntuvat tarvitseman tukea lukemiseen enemmän. Lukeminen vaikuttaa moneen asiaan, se voi ehkäistä syrjäytymistä, se vaikuttaa tutkitusti siihen miten tulee taloudellisesti tulevaisuudessa pärjäämään. Joka viides nuorista kundeista ei pysty kirjoittamaan työhakemusta. Yleisesti ajatellaan, että lukeminen on sellainen taito joka opitaan ja sitten se osataan aina, kuten pyörällä ajo. Niin se ei kuitenkaan ole vaan lukemisessakin on monia tasoja ja omaa lukemista voi jatkuvasti kehittää.

Nämä asiat pyörivät mielessäni pari viikkoa ja sitten työporukan yhteislenkillä sanoin ääneen, että haluaisin tehdä jotakin poikien lukemisen hyväksi, saada jotenkin positiivisesti tsempattua niitä lukemisen pariin. Ne sitten vastasi, että no mikset sinä tee sitä? Ja niin minä sitten tein. Julkaisin gifin lukemisesta Instagramiin ja kirjoitin alle omasta lukemisestani ja sanoin, että tänä vuonna tulen tekemään jotain poikien lukemisen hyväksi #pojatkinlukee alla. Se sai heti positiivisen vastaanoton.

Mitä sanoisit sille pojalle, joka sanoo että hän lukisi mielellään, mutta mistä löytäisi hyvän kirjan?
Tämä on yksi niistä ongelmista mihin tämä poikien ja nuorten ylipäätään lukemattomuus pohjautuu. On olemassa jonkinlainen railo kirjan ja kirjaviestinnän ja nuorten saavutettavuuden välillä. Tällä hetkellä kirja-ala ei ehkä osaa viestiä tarpeeksi hyvin nuorille. Ei nuori silloin osaa mennä kirja kauppaan etsimään kirjoja. Jos koulussa joutuu lukemaan kirjoja, jotka eivät yhtään kiinnosta, ymmärrän miksei kirjaan tarttuminen koulun ulkopuolella innosta. Häräntappoase, Seitsemän veljestä ja Tuntematon sotilas antavat todella kapean kuvan kirjallisuudesta. Koulussa tarjotaan näitä klassikkokirjoja, jotka ovat klassikoita syystä. Häräntappoase on hieno nuoruuskuvaus, mutta sitä nuoruutta mitä kirjassa kuvataan ei enää ole. Pitää miettiä mikä olisi sellainen kirja, joka puhuttelisi nuorta vuonna 2016. Ja ennen kaikkea lähteä mainostamaan lukemista mahdollisuutena, eikä velvollisuutena. Jos haluat lukea musiikista, voi mennä Soundin tai YleX:n sivuille tai sitten suoraan Spotifyyn ja siellä on se musiikki.

Kirja on aina sika säkissä, ei voi tietää onko se hyvä vai huono ennen kuin on lukenut vähintään viisikymmentä sivua. Minun ohjeeni onkin, että mene kirjastoon, lainaa vaikkapa 5 kirjaa lue niistä kaikista se viisikymmentä sivua ja jätä kesken jos ei kiinnosta. Voi olla että joku niistä nappaa mukaansa, tai sitten ei mikään. Sitten lainaat uudet viisi kirjaa.

Miksi pojat sitten lukevat vähemmän?
Luulen sen liittyvän osittain siihen, että jos miettii tyttöjen ja poikien välisiä eroja yläaste- ja lukioiässä, niin pojat ovat yleensä toiminnallisempia, näin stereotyyppisesti tulkiten. Pojilla on yleensä joku vähän isompi jengi, porukka, jotka tekevät yhdessä asioita. Tytöillä taas on enemmän tällainen bestiskulttuuri, eli ollaan kahdestaan, ja silloin ajaudutaan herkemmin tekemään ei-niin-aktiivisia juttuja, kuten vaikka keskustelemaan ja pohdiskelemaan vähän syvällisemmin – tai puhumaan siitä uudesta lempikirjasta. Lukemisella kuitenkin edelleen on sellainen pysähtynyt imago.

On siitä syyttäminen kirja-alaakin. Jos kustantamot tekee niitä pojille suunnattuja kirjoja tai kirjasarjoja, ne julkaisevat yleensä sen ensimmäisen osan, mutta eivät tavoita kohderyhmää. Ne eivät osaa markkinoida niitä oikein, vaikka mahdollisesti potentiaalisia lukijoita olisi. Kustantajat ajattelevat, että okei tämä ensimmäinen osa ei myynyt, no pistetään kokeeksi vielä toinenkin osa ulos ja tulos on samanlainen. Kustantamo joutuu miinukselle. Kun viestitään väärin, syntyy sellainen käsitys, että pojat eivät lue. Kävin hiljattain yhdellä kustantamolla ja kysyin mitä mahdollisesti poikia ja nuoria miehiä kiinnostavia kirjoja heiltä on tulossa vuoden 2016 aikana. Ne ei osannut sanoa yhtäkään.

Lisäksi sillä, miten lukemiseen kannustetaan ja miten siihen suhtaudutaan kotona, on aivan hirveän iso vaikutus. Muuttofirmoilta kuulee, ettei kotona tai lastenhuoneissa ole enää kirjoja. Valitettavan usein vanhemmat kannustavat poikia enemmän siihen jääkiekkoon tai mihin tahansa pelaamiseen ja ikään kuin poissuljetaan se lukeminen, ikään kuin ei voisi harrastaa molempia. Ja tottakai sekin vaikuttaa, että onko kotona lapsena luettu ääneen kirjoja.

Pelkästään sillä, että puhuu kirjoista nuorten omissa somekanavissa, on vaikutusta. Saan jatkuvasti snäppejä, että hei mikä on tämä kirja jonka mainitsit, mikä olisi hyvä kirja. Tai esimerkiksi eilen juuri tuli yhdeltä pojalta snäppi, että hei lainasin tämän kirjan kirjastosta koska sanoit että se oli hyvä.

Ja lopuksi: Lukeminen on..
valinta.

Kuva: Miikka Pirinen