Näyttelijä Mimosa Willamolle lukeminen on ikiomaa aikaa: ”Jos luen hyvän kirjan, sitä ei heti tarvitse analysoida jonkun toisen kanssa”

Anri Väre, 16. maaliskuuta 2017

Mimosa Willamo on suomalainen Jussi-palkittu näyttelijä. Hänet tunnetaan muun muassa rooleistaan elokuvissa Päin seinää, Bodom ja Teit meistä kauniin.

Kerro suhteestasi lukemiseen.
Opin lukemaan alle esikouluikäisenä. Ala- ja yläasteella ahmin kirjoja. Lukiossa tahti hiljentyi, kun luin pelkkiä koulukirjoja.
Äitini on ollut suuri apu ja innoittaja lukemisharrastuksessani. Hän on kiinnostunut kirjallisuudesta ja parhaat tärpit onkin aina tullut äidiltä. Tämä saattoi johtaa siihen, että luin tosi hyviä kirjoja vähän liian nuorena, kun kotihyllystä loppui nuortenkirjat. Muutama aikuisten kirja pitäisi lukea uudestaan, nyt saattaisi olla enemmän perspektiiviä kuin 15-vuotiaana.

Mikä lukemisessa on parasta?
Se on ikiomaa aikaa, keskittymistä. Muun maailman pois sulkemista. Omalle mielikuvitukselle jää myös enemmän tilaa kuin leffoja katsellessa. Puuduttavan oppikirjatekstin jälkeen on ihanaa keskittyä hetki kaunokirjallisuuteen, joka on niin paljon lennokkaampaa ja miellyttävämpää luettavaa. Jos luen hyvän kirjan, sitä ei heti tarvitse analysoida seuralaisen kanssa kuten yleensä elokuvan tai teatterin jälkeen. Yleensä luen yksin, mutta viime vuosina olen löytänyt kavereita jotka lukevat myös ja on yllättävän kivaa istua hiljaa jonkun kotona ja lukea omaa kirjaa, mutta toisen kanssa.

Mikä on paras lukukokemus tai muisto lukemiseen liittyen?
Näitä on monia, jokainen hyvä kirja on hyvä lukukokemus. Yksi hauska esimerkki on, kun viimeinen Potter-kirja tuli. Kävin aamulla ostamassa sen läheisestä kirjakaupasta ja ennen koulua ahmin sitä niin pitkälle kuin suinkin ehdin. Kotiin päästyäni oli isoveljen vuoro, illalla äidin. Vuorottelimme kirjaa samaa aikaa, koska kukaan ei malttanut odottaa, että edellinen olisi valmis. Kaikilla oli omat kirjanmerkit ja äidillä tietty etuajo-oikeus, koska se on äiti.

Kehen kirjan henkilöön olet samaistunut eniten?
Olen Ronja Ryövärintyttären suuri fani! Oikeastaan olen koko Lindgrenin tuotannon fani, mutta hänen hahmoistaan Ronja iski ensimmäisenä. Ronjassa on sellaista voimaa ja hyvää raivoa, johon samaistuin jo pienenä.

Minkä kirjan miljööseen haluaisit matkustaa?
Khaleid Hosseinin teosten rauhan ajan Afganistaniin, Mikael Niemen Vittulanjänkälle tai Astrid Lindgrenin Nangijalaan.

Hosseini siksi, että hän kuuluu lempikirjailijoihini. Luin Tuhat loistavaa aurinkoa joskus yläasteen lopussa ja olin heti myyty. Hosseinin kirjojen kulttuuri on minulle tosi vieras ja näiden kirjojen (Tuhat loistavaa aurinkoa, Ja vuoret kaikuivat, Leijapoika) tarinoiden kautta olen tutustunut siihen Afganistanin aikaan jota ei enää ole. Vittulanjänkä puolestaan kuuluu nuoruuteni lempikirjoihin. Ylipäätään monet kotimaiset tai ruotsalaiset kirjat, jotka sijoittuvat 60-70-luvuille, ovat olleet mainioita. Haluaisin päästä haistelemaan sitä aikaa ja elämänmenoa, mieluusti juuri Suomen ja Ruotsin rajan tuntumaan. Ja kukapa ei haluaisi Nangijalaan? Veljeni Leijonamieli on kuulunut lempitarinoihini jo pienestä asti.

Mikä kirja on tehnyt sinuun suuren vaikutuksen?
Tuhat loistavaa aurinkoa oli ensimmäisiä kirjoja, jota nimitin lempikirjakseni. Hosseinin tarinankerronta on niin soljuvaa, kaunista ja samalla raastavaa. Pitäisi lukea se uudelleen. En edes muista enää tarinan yksityiskohtia, muistan vain, miten se osui ja upposi.

Suomalaisista kirjailijoista täytyy mainita Juha Itkonen ja Tuomas Kyrö, olen pitänyt kaikesta heidän kirjoittamastaan.

Viimeisin kirja jonka luin, eli tuoreimmin muistissa on Kissani Jugoslavia. En tiennyt tarinasta mitään ennakkoon ja ostin kirjan kirjamessuilta ihan vaan nimen takia, mutta se paljastuikin todella hyväksi kirjaksi.

Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä? On yksi kauneimmista kirjoista koskaan. Teksti, kuvat – ihan kaikki. Ostin sen kirjan kummipojalleni ensimmäiseksi omaksi kirjaksi.

Entäpä mitkä elokuvat ovat vaikuttaneet sinuun suuresti ja miksi?
Minulla on huono tapa unohtaa elokuvien ja kirjojen yksityiskohtia ja fiilistelen usein jotain hyvää, vastikään nähtyä tai luettua teosta. Siksipä nytkin tulee mieleen äskettäin näkemiäni huippuelokuvia kuten Her, The Lobster ja Hymyilevä mies.

Jos muistelen muita suuren vaikutuksen tehneitä elokuvia, niin mainittakoon ainakin Moonrise Kingdom, Lost in Translation, Naapuriini Totoro – tai itseasiassa kaikki Miyzakin elokuvat – Leon, American Beauty ja Tarantinon elokuvat sekä Juno, joka oli lempparikomediani teini-ikäisenä. On paljon elokuvia, joihin liittyy muistoja eri elämäntilanteista, jotka tekevät niistä tärkeitä. Esimerkiksi juuri Juno ei ole mikään arvostettu mestariteos, mutta 14-vuotiaana se oli todella tärkeä elokuva ja kulutin soundtrackin ihan puhki.

Minkälaisena itse koet kirjojen ja elokuvien suhteen? Monesti ajatellaan, että ainakin ajankäytöllisesti nämä kaksi jotenkin kilpailisivat keskenään, mikä toki on osittain tottakin.
Oman kokemukseni mukaan elokuvat, jotka tehdään kirjan pohjalta, voivat olla valtavan hyviä, mutta poikkeuksetta kaikki kirjat ovat olleet parempia kuin niistä tehdyt elokuvat. Kirjaa lukiessa näkee sen mielessään uniikkina. Sen jälkeen on harmillista, kun elokuva antaa omat vastauksensa ja versionsa tarinasta, jotka ovat osin parempia, mutta osin hyvinkin erilaisia kuin lukiessa koetut asiat. Vaikka luin Potter-kirjat ennen elokuvia, aloin jossain vaiheessa lukiessa nähdä hahmot näyttelijöidensä näköisinä ja miljöön sellaisena kuin se on elokuvissa. Jotkut asiat leffoissa olivat tosi mageita, esimerkiksi ankeuttajat tekivät minuun suuren vaikutuksen, mutta omissa kuvitelmissani hahmot näyttivät ihan erilaisilta kuin leffoissa.

Ymmärrän toki myös ajankäytöllisen perusteen, mutta itse nautin hyvin kirjojen lukemisesta. Välillä on enemmän aikaa lukea ja välillä vähemmän, itse huomaan kaipaavani kirjaa, jos on tullut lojuttua telkkarin ääressä liian paljon.

Mitä roolia lukeminen kantaa näyttelijän ammatissasi?
En osaa suoraan sanoa, sillä en tiedä miten lukemattomuus vaikuttaisi. Uskon, että saan enemmän irti käsikirjoituksista, koksa nautin lukemisesta vapaa-ajallanikin. Luulen, että lukuharrastus on ainakin kehittänyt rivien välistä lukemista ja tunnetilojen tunnistamista itsessäni. Veikkaa myös, että ohjaajan ja näyttelijän välinen dialogi on helpompaa, kun on kokenut lukija, joillain ohjaajilla on tapana ohjeistaa epäsuorasti. Jos mietin ihan todella kaukaa, niin varmasti laaja sanavarasto on auttanut kykyyn improvisoida ja sitä kautta varmuuden löytämiseen näyttelijänä. Kieli on kaiken a ja o ja minä olen oppinut eniten kielellä kikkailemisesta lukemalla.

Mitä sanoisit hänelle, joka kysyy miksi pitää lukea kirja, kun siitä on elokuvakin?
On hyvä muistaa, että kirja ja elokuva ovat kaksi eri asiaa. Elokuva voi pohjautua kirjaan, mutta ne ovat kaksi eri taideteosta. On totta, että leffan katsomalla voi saada käsityksen tarinasta, mutta elokuvaan ei voida siirtää kaikkia kaunokirjallisuuden nyansseja. Hyvää romaania on vaikea tiivistää pariin visuaaliseen tuntiin.

Lukeminen on… pieni hengähdyshetki. Varsinkin nyt kun joka tuutista on tarjolla nopeampaa ja räjähtävämpää ja läkähdyttäviä määriä informaatiota. Lukeminen rauhoittaa ainakin mun aivojani.

Kuva: Marica Rosengård