Pojatkin lukee? Pojatkin lukee!

Anri Väre , 11. joulukuuta 2016

Lukufiiliksen #pojatkinlukee-teemaa ei tietenkään voi päättää keskustelematta aiheesta itse kohderyhmän kanssa. Tällä kertaa Lukufiiliksen tähtilukijana siis Matias (17), Mico (18) ja Jooseppi (18) eli pojat, jotka lukevat. Istahdimme yhdessä kahville ja juttelimme lukemisesta, kirjoittamisesta ja lukemiskulttuurista ylipäätään.

Mistä lukemisharrastuksenne on lähtenyt, luettiinko teille lapsena?

Matias: Joo mulle luettiin kyllä lapsena, muistaakseni aika paljonkin. Kouluikäisenä aloin lukea itse. Olen aina lukenut jonkin verran, joskus enemmän ja joskus sitten taas vähemmän.

Jooseppi: Joo minulle luettiin ihan skidinä, äiti tykkäsi lukea minulle Astrid Lindgrenin kirjoja, Ronja Ryövärintytärtä ja muita. Myös Harry Potter oli meidän perheessä iso juttu, mutta kun olin muuten aika hiljainen ja kiltti poika, niin siitä tuli minulla käytävä kapinoida. Sanoin, että mä vihasin Harry Potteria ihan sydämeni pohjasta. Opin itse lukemaan aika myöhään, vasta 8-vuotiaana oikeasti kunnolla, mutta opittuani aloin ahmia kirjoja. Silloin mielestäni kirjallisuuden huippu oli yksi scifi-kirjailija, joka kirjoitti Star Wars jatko-osat 7 ja 8. Ajattelin, että siitä ei kirjallisuus voi mennä paremmaksi. Kymmenenvuotiaana löysin isovanhempieni kirjahyllystä Napoleonin elämänkerran ja jostain syystä iskin siihen silmäni. Luin sen kolme kertaa kannesta kanteen ja muistan yhä yksityiskohtia, kuten minkä pituinen Napoleon oli ja minä vuonna hän syntyi. Siitä kautta syntyi innostus historiaan ja luin niitä kirjoja joita keski-ikäiset miehet aina väittää lukevansa. Luin sellaisia kirjoja tyytyväisenä kuudenteen luokkaan asti ja sitten löysin Percy Jacksonit. Yläasteella en lukenut oikeastaan yhtään, mutta nyt lukiossa olen alkanut lukea taas paljon enemmän.

Mico: Aloin kolmannella luokalla lukea sarjakuvia, ennen sitä äiti oli tietenkin lukenut iltasatuja kun olin pienempi. Sarjakuvista muistan lukeneeni pääsääntöisesti Karvista ja Batmania suomeksi. Luin myös sellaista fantasia- ja kauhusävytteistä kirjasarjaa, jonka nimi muistaakseni oli aina Sissi ja jotain. Yläasteella aloin lukea Batmania englanninkielellä ja muita supersankarisarjakuvia. Kahdeksannella luokalla innostuin Fingerporeista, luin paljon niitä ja supersankarisarjakuvia. Pääasiassa olen lukenut sarjakuvia, mutta myös runous kiinnostaa. On kuitenkin vaikeaa löytää sellaisia runokirjoja, jotka oikeasti kiinnostavat ja joista tykkäisi, koska niitä ei kaverit pahemmin suosittele luettavaksi. Runouteen haluaisin enemmän uppoutua. Yleensä sanon, että luen visuaalista kirjallisuutta, eli enemmän kuvia kuin tekstiä. Moni väittää, etteivät sarjakuvat ole kirjallisuutta, mutta kyllä ne ovat.

Mikä saa teidät lukemaan, miksi luette?

Jooseppi: En tiedä, kuulostaa varmaan tosi kornilta, mutta kirjallisuus on ikään kuin konkreettinen linkki maailmaan. On tosi helpottavaa lukea jotain ja huomata, että en ole ainoa joka on tässä tilanteessa. Tykkään lukea uutisia, luen neljää eri sanomalehteä päivässä, mutta ne ovat niin hektisiä. Kirjallisuus ja filosofia tuntuvat kestävimmiltä, ne tarjoavat eskapismia.

Mico: Olin myös sanomassa tuosta eskapismista, koska sarjakuvat ovat antaneet sille hyvän mahdollisuuden. Muistan kun nuorempana tuli kotiin ja koulussa oli ollut jotain kiusaamismeininkiä ja toisin kuin koulussa, supersankarisarjakuvissa tapahtui aina lopulta oikeus. Sarjakuvat ovat olleet minulle paljon juuri sitä eskapismia – ja ihan vaan viihdettä. Runous kiinnostaa erityisesti siksi, että sieltä voi saada impulsseja omaan kirjoittamiseen.

Matias: Minulla ei ole ollut sen suurempia ajatuksia siitä miksi luen. Tykkään lukemisesta ja tykkään lukea niitä tarinoita. Tosi harvoin luettuani jonkun romaanin lähden miettimään symboliikkaa sen tarinan taustalla tai mitä sillä tarkalleen yritetään sanoa. Mä vaan nautin siitä tarinasta ja siitä, että pääsen siihen mukaan. Runoudessa se on taas ihan päinvastoin, runoissa tykkään symboliikasta ja sen tulkitsemisesta. Pidän runoista joissa sanotaan mahdollisimman vähän, josta voi sitten lähteä tekemään tulkintoja.

Luette siis aktiivisesti ja melko säännöllisesti, mutta harrastatteko kirjoittamista?

Jooseppi: Joo, kirjoitan runoja ja novelleja. Unelmana on, että voisi joskus kirjoittaa ihan kokonaisen kirjan. Nyt viimeaikaisin kirjoitin esseitä filosofiaa varten ja pääsin Filosofian Olympialaisten SM-valmennukseen.

Mico: Kirjoitan biisejä ja runoja. Pääosin kirjoitan raplyriikkaa, aika runomuotoisesti tosin. Yritän tuoda machoiluna tunnettuun räppiin jotakin haurasta.

Matias: Haluaisin sanoa, että kirjoitan, mutta en mä oikeasti kirjoita. Olen miettinyt sitä, tosi usein sanon, että joo mä kirjoitan runoja ja muuta, mutta ei niitä oikeastaan koskaan tule kirjoitettua ja se harmittaa kyllä. Olen joskus kirjoittanut jonkin verran ja tykännyt siitä, mutta sitten se on jotenkin vaan jäänyt pois

Mikä on ollut sellainen lukukokemus, joka iski lujaa?

Matias: Tuntematon sotilas! Mulla oli tosi huono kuva siitä, koska se on se kirja joka aina pakotetaan koulussa lukemaan. Mutta sitten se oikeasti – jumalauta se oli hyvä kirja! Harvoin käy niin, että oikeasti herää niin vahva tunne jostakin kirjasta. Yhdessä vaiheessa kun siinä tuli tosi iskevä kohtaus, olin bussissa ja mun oli ihan pakko sulkea se kirja, laitettava se takaisin reppuun ja jäädä vaan kelaamaan sitä, mitä siinä juuri tapahtui. En ollut yhtään tajunnut miten sodan vastainen teos se oikeasti on, se yllätti minut täysin ja sain siitä tosi hyviä ajatuksia siihen, mikä sodassa on väärin ja armeijassa muutenkin. Ei se mikään minun lempikirja ole, mutta yllätyin miten hyvä ja iskevä se oli. Sen ei kuitenkaan pitäisi olla sellainen pakotettu luettava, ei varsinkaan yläasteella, silloin minäkään en olisi tajunnut sitä yhtään.

Mico: Kirja mistä tykkäsin tosi paljon oli Eikä yksikään pelastunut. Se on varmaan suosikkini kaikista lukemistani romaaneista. Se oli mahtava, tykkäsin siitä tosi paljon. Luin sen muistaakseni viidennellä luokalla ja se oli kyllä tosi hyvä. En osaa siitä sen enempää sanoa, se oli mainio teos. Muuten sellainen omatoimisesti lukemani teos, joka on kolahtanut tosi lujaa, on Watchmen.

Jooseppi: Ensimmäinen kirja, josta muistan tosi kovasti vaikuttuneeni oli Mio poikani Mio. Mielestäni siinä oli kaikki. Se oli varmaan ainoa kirja, jonka luin yläasteella ja muistan miten se sai oikeasti vangittua kaiken, siinä oli jotain niin hienoa. Tykkään tosi paljon ylistää esimerkiksi filosofiaa, mutta jos joku pystyy samaan aikaan kertomaan tarinan ja vangitsemaan jotain niin oleellista elämästä, se on jotain niin tajutonta. Lukiossa olen lukenut Albert Camusia ja hänen kirjoistaan erityiseti Putomainen jäi mieleen. Yhdessä kohtaa kirjaa päähenkilö puhuu siitä, kuinka hän tykkää mennä korkeille paikoille ja hän ei oikein tiedä miksi, nauroin sille kohdalle koska olin kiivennyt yhden kallion päälle lukemaan sitä kirjaa kun luin sen kohdan. Minusta tuntuu että se jätkä on vuodattanut sydämensä siihen kirjaan.

Mitä olette lukeneet viimeksi?

Jooseppi: Luin pikkusiskolleni iltasaduksi Näkymättömät kaupungit. Tällä hetkellä luen Saatana saapuu Moskovaan äidinkielen kurssia varten.

Mico: Viimeisin kirja, minkä olen lukenut oli Paperi T:n Post Alfa. En ole varmaan vuoteen ostanut sarjakuvia, mutta toissa päivänä kävin ostamassa Kick Ass 3.

Matias: Viimeisin loppuun asti lukemani kirja oli Mooses Mentulan Jääkausi. Hiljattain aloitin Juuli Niemen Et kävele yksin, mutta se on minulla vielä kesken.

Mitä ajatuksia #pojatkinlukee-kampanja teissä herättää?

Matias: Mielestäni se oli ja on vieläkin tosi tärkeä kampanja. Ensinnäkin se, että edistetään lukemista, se on tosi tärkeää. Viime aikoina on puhuttu paljon naisten oikeuksista ja feminismi on ollut pinnalla, joten mielestäni on hyvä, että joku kiinnittää huomiota tällaiseen poikia koskevaan ongelmaan ja on silleen, että hei – mites noi pojat? Itsekin olen siis feministi ja yhtään en sitä väheksy, mutta on mielestäni tosi tärkeää, että joku otti tämän ongelman esille ja mietti, että mitäs sille voisi tehdä. Mielestäni ei ole olemassa ketään, joka ei pitäisi lukemisesta – on vaan heitä, jotka eivät ole löytäneet itselle sopivaa luettavaa.

Mico: Nyt kun on itse ollut lähellä sitä kampanjaa ja se on noussut esiin monissa medioissa, niin sitä on alkanut paremmin tiedostaa, että mitä lukee ja olen huomannut, että lukeminenkin voi olla trendi. Tuntuu, että nyt lukemisesta tulee juttu. Kaveripiirissäni lukeminen on oikeastaan coolia, että lukee ja nyt voi olla silleen, että hei mä olen lukenut tämän kirjan, haluatko lainata? Oli se sitten Post Alfa, joka on nyt kolmannella tyypillä lainassa, tai mikä vaan. On ollut mageeta huomata, että kampanja on lisännyt keskustelua. Luulen, että oma lukemiseni on vähän jopa lisääntynyt sen myötä, kun sen lukemisen on tiedostanut paremmin – tai sitten se vaan tuntuu siltä.

Jooseppi:Törmättyäni siihen ajattelin, että tosi magee juttu. Se, että ihmiset ylipäätään lukisi enemmän kirjallisuutta, on tosi arvokasta.

Matias: Sehän on ihan tutkittu juttu, että lukeminen lisää empatiakykyä. Tällä hetkellä, kun vihapuhe on paljon esillä, niin on erityisen tärkeää että jengi lukee. Seuraavaksi, jos olisin siihen valtuutettu, lähtisin viemään kampanjaa niin, että pyrittäisiin lisäämään kirjoittamista. Kouluissa ei kauheasti kirjoiteta itse kaunokirjallisuutta, se on aina sitä asiatekstiä. Yläasteella vielä joskus kirjoitetaan jotain satunnaisia novelleja, mutta lukiossa kirjoitetaan ainoastaan asiatekstejä.

Mico: Joo, enemmän vapaata kirjoittamista, siitä tulee niin kaavamaista koulussa. Se, että saat itse päättää mistä kirjoitat ja milloin kirjoitat, olisi tosi tärkeää.

Jooseppi: Jos kaikissa kouluissa olisi tarjoilla luovan kirjoittamisen opetusta, uskon että jono nuorten psykiatriselle olisi paljon lyhempi. Se on tärkeää, että pääsee sillä tavalla purkamaan tiettyjä asioita.

Mistä te sitten löydätte luettavaa?

Matias: Himasta aika paljon, meillä on aina ollut paljon kirjoja. Mulla on myös täysin identiteettinen kirjamaku äidin kanssa, tosi usein olen tullut kotiin ja näyttänyt äidille, että hei ostin tällaisen kirjan ja sitten mutsi on vihainen, että älä osta kirjoja kysymättä minulta – meillä on kaikki kirjat, mitä sä ostat. Mutta joo, mutsi on sellainen joka tosi paljon vinkkaa kirjoja, paljon vinkkejä tulee myös kavereilta. Mainosten kautta harvemmin ostan kirjoja, usein jopa kartan niitä. Joskus nappaan antikvariaatista jonkun kirjan vaan siksi, että sillä on hienot kannet tai hauska nimi.

Jooseppi: Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta monesti lukemissani kirjoissa puhutaan muista kirjoista ja siten löydän uutta luettavaa, siitä tulee sellainen ympyrä.

Mico: Vaikka Paperi T kuinka paljon namedroppailee, niin mä en ole sortunut siihen, että lähtisin niitä sen tarkemmin tutkimaan. Kirjoja tulee ostettua kyllä tosi harvoin ja silloin kun ostan, on jo valmiiksi jokin tietty aihe mielessä, jota olen tutkinut ja sitä kautta löytänyt jonkun kiinnostavan kirjan. Silloin kun keräilin sarjakuvia niitä tuli tietenkin ostettua tosi paljon ja niistä sitten valikoitui parhaimmat. Mulla ei oikeastaan ole mitään selkeää kaavaa siihen, mistä löydän luettavaa. Mainosten perusteella en kyllä minäkään osta kirjoja.