Ilmiöt
25.10.2018
|
Otto Rantanen

Räppäri Paleface ja kirjailija Magdalena Hai tärkeällä asialla Hämeenlinnassa

Lukuliike koulussa -vierailu alkaa, kun räppäri Paleface eli Karri Miettinen astelee levottomien yläkoululaisten eteen ja ilmoittaa, ettei tarvitse mikrofonia. Hän laskee kapulan lavan reunalle ja on näin tehdessään varmasti tehnyt “mikin pudottamisen” nopeuden maailmanennätyksen. Sen jälkeen hän räppää ilman musiikkia. Ja hyvin räppääkin.

Sitten Paleface kertoo suomiräpin noususta ja se puhuttelee yleisöä; kaikkihan tietävät jotain suomiräpistä. Hän paljastaa nerokkaiden riimien salaisuuden olevan valtava sanavarasto. Paleface lukee paljon ja päällekkäin useita kirjoja. Hänelle on luettu vielä alakouluikäisenä ääneen. Taru sormusten herrasta –trilogia on ollut pakopaikka sairauden aikana. Kirjoihin liittyy siis hyviä ja voimakkaita tunnemuistoja. Paleface varoittaa kuulijoita, sillä heistä voi tulla vaikka menestyneitä räppäreitä, jos he lukevat paljon. Ja se on totta. Lukevasta nuoresta voi tulla oikeastaan mitä vain.

Kun Paleface on puhunut tärkeistä asioista ja hänet on saateltu aplodein pois lavalta, on kirjailija Magdalena Hain vuoro tulla nuorten eteen. Hän kertoo enemmän kirjoittamisesta ja nuortenkirjallisuuden tarjonnasta. Hai ei sano olleensa kirkkaasti luokkansa paras koulussa tai kirjoittaneensa tajunnan räjäyttäviä esseitä. Sen sijaan hän sanoo tulleensa kirjailijaksi noin kuusi vuotta sitten käytyään lukuisilla kirjoituskursseilla ja harjoiteltuaan kirjoittamista. Harjoitteleminen tarkoittaa vanhan lukemista ja uuden tuottamista.

Nettiaika on auttanut Haita, sillä hänen ensimmäiset julkiset tekstinsä olivat netissä julkaistuja lyhyitä kertomuksia tutun nimisen hahmon seikkailuista. Nämä tarinat ovat muuten vieläkin luettavissa Hain nimeä kantavilla kirjailijan kotisivuilla. Tällainen tarina innostaa toivottavasti nuoria lukemaan ja kirjoittamaan. Joku, joka ajatteli olevansa huono kirjoittamaan, sai ehkä itsetunnolleen potkua ylöspäin. Tämä voi tuoda toivoa esimerkiksi kouluaineiden kirjoittamiseen, sillä se on useimman nuoren elämässä tärkein näytön paikka tekstin tuottamisessa.

Kun hälisevät koululaiset ovat poistuneet salista, kyselen Palefacelta hetken lukemisesta ja kirjoittamisesta. Hän on nimittäin kirjoittanut neljä teosta, joista tuoreinta ei ole vielä julkaistu. Sen lisäksi räppäri on suomentanut paljon kirjallisuutta.

Kuinka montaa kirjaa luet tällä hetkellä, Karri Miettinen?

”Useita, jopa kolmea tai neljää. Luen aina rinnakkain montaa kirjaa.”

Missä luet kirjoja?

Luen keittiön pöydän ääressä, sohvalla olohuoneessa ja sitten omassa sängyssä. Kun syön, yritän keskittyä syömiseen”

Kaikkien aikojen lempikirjasi?

”Kyllä sinne kärkeen nousee ainakin Tolkienin Taru sormusten herrasta ja Nina Simonen -elämäkerta I put a spell on you.”

Mikä kirjallisuusgenre on ylitse muiden?

”Tykkään eniten elämäkerroista, tietokirjoista ja historiallisista romaaneista, jotka sijoittuvat oikeaan aikaan ja paikkaan.”

Millä kielillä luet kirjoja?

”Luen lähinnä suomeksi ja englanniksi, mutta koska vaimoni on ruotsinkielinen ja lapseni kaksikielisiä, olen alkanut lukea myös ruotsiksi.”

Miksi lukeminen on tärkeää?

”Koska sanat ovat tärkeitä. Sanat ovat oikeastaan ainoa tapa, jolla selitämme ympäristöämme ja jäsennämme tätä maailmaa. Kaikki kommunikaatio perustuu sanoihin, ne ovat kuin loitsua ja taikaa. Lakia ja järjestystä tai yhteiskuntaa ei olisi ilman sanoja, siksi ne ovat voimakkaita ja tärkeitä. Maailmahan on suuri epäjärjestys ja tarvitaan sanoja, joilla nimetä omia kokemuksia, jotta tästä kaaoksesta selviää. Sotia ja mahdotonta sekasortoa pitää jäsentää laajan sanavaraston avulla. Siksi lukeminen on tärkeää.”

Kumpi on kivempaa, lukeminen vai kirjoittaminen?

”No toista ei olisi ilman toista. Kaikkein kivointa on kuitenkin räppääminen.”

 

Lukuliike koulussa on osa Lukuliikettä, jonka taustalla on opetus- ja kulttuuriministeriön asettama Lukutaitofoorumi. Se julkaisi syksyllä 2018 ehdotuksensa lukutaidon ja lukemisharrastuksen kehittämiseksi.

← Takaisin
seuraa meitä