Samastuttavia ja omalaatuisia hahmoja

Oona Sillanpää, 14 v. , 14. joulukuuta 2018

Herttoniemen yhteiskoulun 8. luokkalaiset lukivat L. K. Valmun teoksen Lappilainen – Kuolema kahdeksannella luokalla (Karisto 2018). Oona teki kirjasta hahmoarvostelun.

”Kirjan tarina kestää suunnilleen viikon, joten suurta hahmojen kehitystä ei ole odotettavissa. Toisaalta osa henkilöistä on tuttuja jo sarjan edellisestä osasta, joten heitä voi verrata siihen, millaisia he olivat vuotta aiemmin.

Päähenkilö on Hege Kujala, joka on aloittanut uudella luokalla kasiluokkansa. Tyttö on hiljainen ja viihtyy omissa oloissaan, eikä hänellä ole juurikaan ystäviä kirjan alussa. Hegeen tulee kuitenkin eloa, kun saapuu uusi mysteeri, jonka tyttö aikoo selvittää. Minusta on ihana huomata, miten hän saa ratkottua mysteerin melkein kokonaan yksin. Juuri tämä tuo hahmoon syvyyttä, koska en osaisi kuvitella moniakaan kirjan hahmoista ns. salapoliisina.

Hegen eno Ola on yleensä Hegen tukena ja rauhallinen, mutta viime kirjassa tapahtuneen kuolemantapauksen takia Ola alkaa suhtautua Hegeen eri tavalla. Hän epäilee, että tyttö on traumatisoitunut. Ola jopa saa Hegen suuttumaan, mikä on epätavallista. Ola näytti tarinan edetessä enemmän tunteita, mikä oli minusta hienoa. Ennen mies oli ehkä hiukan yksiulotteinen, koska tunteet eivät olleet vahvasti mukana.

Mielestäni kuitenkin suurimman kehityksen tarinan aikana koki Kiia, joka oli viime kirjassa vain sivuhenkilö muutamassa luvussa. Tyttö vaihtoi luokkaa ja erkani ystävästään Tessasta. Kiia eli ennen Tessan varjossa, mikä sai monen unohtamaan Kiian. Kiia oli siksi yksinäinen ja hiljainen leirikoulussa. Juonen edetessä hänestä ja Hegestä alkoi tulla ystäviä, mikä valoi Kiiaan itsevarmuutta. Kirjan lopussa Kiia oli itsenäistynyt Tessasta eikä tytön tarvinnut enää esittää mitään uudessa kaveriporukassa.

Uusi luokkakaveri Vimmu oli myös vain sivuhahmo viime kirjassa, mutta tässä tarinassa hän oli mukana suurimman osan ajasta. Tyttö sai myös lisää syvyyttä, kun hänen vihansa Kiiaa kohtaan tuli ilmi. Myös loppu, kun kaksikko tekee jonkintapaisen sovun, tuo esiin uusia puolia Vimmusta.

Odotin viime kirjan jälkeen, että Eliasta ja Hegestä olisi tullut läheisiä ystäviä, mutta he eivät juurikaan puhuneet tässä kirjassa, mikä oli hieman outoa. Olivathan he olleet koko viime vuoden yhdessä selvittämässä murhaa.

Kirjassa oli kuitenkin onnistunutta se, että monia uusia hahmoja saadaan sulavasti mukaan kirjaan. Pidin siitä, että jo viime osasta tunnetut hahmot pääsevät tarinaan enemmän ja saavat tässä uusia puolia.”

– Oona Ekholm