Elämänfilosofinen aapinen

Arno Kotro & Jenni Pääskysaari: Elämän A ja Ö, Otava.

”Kaikki oleellinen özeistä, ångströmeistä ja muista elämän perusasioista.” Mitä muuta voisikaan toivoa kuin tuoretta tiivistelmää ihmisen universaalista ja ikiaikaisesta elämän tarkoituksen pohdinnasta? Ja kaikki tämä pakattuna yksien kansien sisään noin 100-sivuiseen helppolukuiseen teokseen.

Otavan hiljattain kustantama ja julkaisema Arno Kotron ja Jenni Pääskysaaren elämänfilosofinen aapinen Elämän A ja Ö pyrkii tuomaan takaisin elämän ihmettelemisen arvon. Normatiivisen self-helpin sijaan kirjailijat pyrkivät pikemminkin viihdyttämään ja pohtimaan elämän ihmeellisyyttä kuin antamaan selkeitä oppeja elämiseen. Alkusanatkin nimittäin paljastavat, ettei tämä ”elämäksi kutsuttu hortoilu” ole vielä valjennut täysin teoksen kirjoittajillekaan.

Kirjan rakenne on yksinkertainen ja helposti sulateltava: aakkoset on ripoteltu tietyssä järjestyksessä läpi kirjan ja jokaisesta on muodostettu pieni elämänfilosofinen essee. Käsiteltäviä aiheita ovat niin anteeksianto ja onnellisuus kuin Ötzi ja zumbakin. Teksti ei siis aina ole täysin vakavaa – päinvastoin: moni Pääskysaaren teksteistä saa suorastaan nauramaan. Olennaisena osana kirjassa esiintyvät myös Emmi Kyytsösen kuvittamat hahmot, jotka pohjustavat kutakin kirjainta ja siitä kumpuavia tunteita ja ajatuksia. Ajankohtaisempina teemoina silmään iskivät etenkin yksinäisyyden ja median käsittely, sillä nykypäivänä yksinolo mielletään usein nuorten keskuudessa tabuksi.

Kirjan tyyli toimii. Inhimillisiin kysymyksiin pyritään vastaamaan humanistisella ajattelulla. Useimmat tekstit perustuvat kirjoittajien itsensä tekemiin havaintoihin ja oivalluksiin, mutta sekaan on myös ujutettu ripaus tieteellistä ajattelua. Elämän elämistä ja ainutkertaisuutta painotetaan, ja teemat, kuten vanheneminen ja synkemmätkin aihepiirit kuten kuolema, toimivat tärkeinä kontrastin luojina. Kotro kiteyttää hyvin vanhenemisen nopeuden: ”On silti jotain mistä haluan varoittaa. Ajan kulku kiihtyy… Oletko kaukaa katsellut poikaa tai tyttöä, jossa on jotakin sellaista mitä ei tunnu olevan kenessäkään muussa? Mene ja sano hänelle hei. Pian.”

Vierailin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa kirjailijoiden haastattelua, ja kirjoitusprosessi aukesi enemmän. Aivan varmoja ei oltu siitä, miten aakkosten kirjaimet oli alun perin jaettu, mutta se tuli selväksi, että helpoimmat vietiin ensimmäisenä. Vaikeuksia tuottivat etenkin kirjaimet X, Q ja Å, mutta näistäkin oli lopulta viimeistelty pohtiva essee lukijalle. Lopullisessa teoksessa molemmat kirjoittajista ovat kuitenkin onnistuneet muotoilemaan tekstit jokaisesta suomen kielen kirjaimesta.

Keskusteluaiheina kirjamessuilla nousivat esiin etenkin anteeksiannon tärkeys, media ja lukemisen oleellisuus elämäntaitona. Ihmisten välisen vuorovaikutuksen katoamista pelätään nykymaailman digitalisoitumisen seurauksena, mutta vasta aika näyttää lopullisen suunnan. Elämää käsittelevien tekstien merkittävyys tulee todennäköisesti tulevaisuudessakin pysymään tärkeänä, sillä aiheet ja kysymykset ovat universaaleja ja aikaa uhmaavia.

Kokonaisuudessaan pidin kirjasta paljon ja voisin suositella sitä jokaiselle nuorelle tai vähän vanhemmallekin elämän kokeilijalle.