Miki Liukkonen – Raivon historia, WSOY, 2015
No nyt mennään korkealla ja kovaa. Miki Liukkosen tajunnanvirtarunoutta sisältävä Raivon historia -teos on melkoinen pakkaus. Runoutta ei monestikaan ole tarkoitettu ymmärrettäväksi, vaan vastaanotettavaksi, nautittavaksi, koettavaksi. Varmaan vähän samalla tavalla kuin abstrakti taide. Tässä sitä nyt olisi tarjollla, valtavia värikkäitä, runsaita tauluja, joista riittää tulkittavaa aivan loputtomiin.
”Minä kasvoin hitaammin kuin pensaat.
Minulla oli lehtiä tukassa.
Ajatus repeili kuin käärmeennahka, piirtelin ja Suojelusenkeli tasapainotteli varjojen
verhoamalla tukilla
ja minä piirtelin kukanvarsia märkään hiekkaan, jolle pyrytti sirpaleita ja kultaista lakkaa.”
Liukkonen on tarkkasilmäinen havaitsija ja dokumentoija. Ulkoiset ja sisäiset asiat, mennyt, nykyhetki ja tuleva, tosi ja mielikuvitus yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla. Oivaltavaa, hämmentävää ja aitoa tekstiä. Täytyy sanoa, että keittiöpsykologeille riittää kyllä tässä herkullista ruodittavaa kirjailijan mielentilasta, ja jos puoletkaan asioista, joita kirjailija minä-muodossa kertoo pitää paikkansa, laittaisin kyllä itse välittömästi lähetteen terapiaan.
Minulla ei edes tainnut syntyä mielipidettä, onko käsissä hyvä vai huono teos tai mihin suuntaan se on kallellaan, mutta sen voin sanoa, että vähintääkin mielenkiintoinen. Runot kolahtivat sen verran omaan huumorintajuuni, että hauskaksikin niitä voisi kutsua. Kannattaa kokeilla!
””Sähke! Kuulkaa! Mitä vain. Se menee näin”:
Olen tainnut niellä jotain sopimatonta STOP minua oksettaa STOP
EAAIARGH STOP Tehkää tällä tiedolla mitä lystäätte STOP
Lähden kulkemaan.”
****