Kolme maailmanloppua muokkaa luonnonlait uuteen uskoon

Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua (WSOY 2015)

Erkka Mykkäsen novellikokoelma on hämmentävä teos. Mykkäsellä on taito herättää lukijassaan korkeintaan muutaman sivun mittaisella tekstillä niin inhonväristyksiä, pelkoa kuin hämmennystäkin. Mykkänen löytää suomenkielestä uusia vivahteita ja yhteyksiä ja kietoo niistä ainutlaatuisen tunnelman.

Tyyli toimii parhaiten juuri lyhyinä novelleina, jotka viimeisillä riveillään kääntävätkin tarinan päinvastaiseen suuntaan ja vetävät maton lukijan jalkojen alta. Teoksessa kääntyy väärinpäin niin ihmisen unentarve kuin luonnonlaitkin. Teos on paitsi yllättävä ja arvaamaton, myös kieleltään kaunis. Kliseet on vältetty tarkoituksellisesti ja taitavasti, mutta se ei tunnu lukijasta kiusalliselta tai teennäiseltä erilaisuudentavoittelulta.

Vaikka teos on tyylillisesti eheä kokonaisuus, on jokaisessa novellissa jotain poikkeavaa ja oivaltavaa. Novellien aiheet ovat kirjavia: aina Krista Kososesta hämmentävän raadolliseen kuvaukseen koulukiusaamisesta. Ja sitten ne kädet on täynnä lumoavan teräviä havaintoja maailmasta. Eteinen ja Pelastus kääntävät luonnonlait ja aika-avaruuden niin kiehtoville solmuille, että lukijan täytyy pysähtyä hengittämään.

Novellit jättävät tilaa lukijan omille ajatuksille ja tulkinnoille. Mykkänen on yhtä aikaa syvällinen, kiinnostava ja yllättävä. Kokonaisuutena Kolme maailmanloppua on vaihtelevuudessaan tasapainoinen. Mikään ei liiaksi särähdä lukijan korvaan, mutta yllätyksetön tasapaksuus on vältetty taitavasti.

Teoksen tempo on nopea ja novellien valttikortteja ovat oivallukset ja yllätykset. Kiinnostavan sisällön lisäksi teoksen graafisesta suunnittelusta on vielä pakko mainita erikseen – kirja on todella kaunis. Kirja on koukuttava ja sen parasta antia on yllättävyys: yksittäinen lausekin voi johdattaa tarinan aivan eri suuntaan, eikä lukija siksi ikinä tiedä mitä odottaa.