Emme enää usko pahaan, Riku Korhonen
WSOY 2016
Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas Emme enää usko pahaan on realistinen ja ajatuksia herättävä tarina turkulaisesta paintball-yrittäjästä Eerosta ja tämän perhe-elämästä suomalaisessa pahoinvointiyhteiskunnassa. Varhaiskeski-iän kynnyksellä oleva Eero asuu meren äärellä sijaitsevalla omakotialueella perheineen, johon kuuluvat vaimon lisäksi juuri ja juuri kouluikäiset kaksostyttäret. Eeron vaimo Aino työskentelee päihde- ja mielenterveysongelmaisten asuntolassa, ja eräs nuorista asukkaista on joutunut ongelmiin. Teos kertoo tarinan siitä, kuinka nämä kaksi vastakkaista maailmaa, keskiluokkaisen perheen kiiltokuva ja yhteiskunnan kaltoinkohdellut, törmäävät.
Eeron mielestä avioliiton ja perheen arki on muuttunut liiankin arkiseksi, tavalliseksi, väljähtäneeksi. Parisuhde on saanut matkalla kolhuja, ja rakkauteen on tullut ryppyjä. Eero päättää kaapata vaimonsa luodakseen kaivattua jännitettä heidän välilleen. Eero keskittyy sieppaukseen monomaanisin tavoin ja suunnittelee sitä täydelliseksi. Hän pyytää apua parhaalta ystävältään Larilta, jonka näkökulmasta teos on Eeron lisäksi suurilta osin kirjoitettu. Lari on Eeron opiskeluajoilta asti mukana kulkenut, hiljattain raastavan eron läpi käynyt toveri, joka on kärsinyt jo pitkään pakonomaisista väkivaltamielikuvista. Kaksikko päättää toteuttaa vaimonkaappauksen, mutta millä seurauksilla?
Vaikka kirja onkin paksu, on teksti nopealukuista. Korhonen käyttää värikästä ja kuvailevaa kieltä eikä kaihda filosofista pohdintaa. Kielikuvin, humoristisesti ja leikittelevästi kirjoitettua tekstiä ei ole koskaan tylsää lukea, päinvastoin. Alkuosa kirjasta on pyhitetty eri henkilöihin tutustumiseen, jotta tarina saadaan kunnolla käyntiin. Hahmoihin on helppo samastua, ja mitä syvemmin heihin tutustuu, sitä enemmän heihin myös kiintyy.
Kertomus on niin todenoloinen, että sitä on vaikea kuvitella tarinaksi. On YT-neuvotteluja, avioeroja, alkoholiongelmia, on pariterapioita, isällistä ylpeyttä, rakkautta. Teoksessa piilee paljon jotain kaikille suomalaisille yhteistä: sellaisia asioita, joista ei välttämättä edes puhuta, mutta jotka ovat sitäkin vankemmin olemassa. Teosta lukiessa joutuu olemaan hereillä, sillä näkökulma, aika ja paikka vaihtuvat tiuhaa tahtia. Korhosen on täytynyt olla ajatukset todella kirkkaina, sillä vaikka kirja onkin osittain liiankin sekava, se on koukuttava.
Emme enää usko pahaan on ravisteleva perheidyllin kuvaus, joka ei säästele lukijaa yksityiskohdilta. Kaikessa ahdistavuudessaan ja realistisuudessaan se on upea ja onnistunut teos, josta kenen tahansa suomalaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneen kannattaisi ottaa koppia. Herkimmille lukijoille en kuitenkaan teosta suosittele, ja aikuisemmalle lukijalle kirja avautuu luultavasti vielä enemmän. Käynnissä oleva #pojatkinlukee-kampanja on ehdottomasti tärkeä ja kannattava. On kaikkien kannalta hyvä muistaa, että pojat saavat lukea – ja lukevatkin – ainaisten nuortenkirjojen tai ”helppojen” kirjojen sijasta ja lisäksi myös arvostettuja palkintoehdokkaita ja -voittajia, uutuuksia sekä kulttiklassikoita.
4/5