Ra(s)kas taakka

Essi Ihonen: Ainoa taivas, (WSOY 2018)

Tarina, jota ei voi unohtaa. Lauseita, joiden lukemista ei voi jättää kesken. Se jättää jälkiä, antaa ajateltavaa ja muuttaa omaa maailmankuvaa. Puhuttelevalla ja elävällä esimerkillä Ainon tarina kuvitellusta ainoasta taivaasta vie omankin mielen syvälle elämän tarkoitukseen. Siitä huolimatta, kirjan pystyy lukemaan yhdessä illassa, mutta siitä riittää pureksittavaa pidemmäksikin aikaa.

Ainoa taivas on kertomus siitä, miten nuori alkaa kamppailla vanhempia, uskonnollista yhteisöä ja hänelle asetettuja odotuksia vastaan. Kirja kuvaa nuoren matkaa itseensä tämän huomatessa, ettei tunne itseään lainkaan.

Aino on elänyt elämänsä perheen ja uskonnollisten piirien suojassa. Vanhemmat suojelevat kuopustaan ja ovat rakentaneet tälle elämää, aivan kuten kahdelle vanhemmallekin sisarukselle. Ainolle on tämän 17-vuotisen elämän aikana opetettu, mikä on pyhää, mistä ei puhuta ääneen ja miten tulee käyttäytyä. Aino ei kuitenkaan ymmärrä, miksi asiat perheessä ovat niin kuin ovat ja hän alkaa kyseenalaistamaan Jumalan olemassaoloa.

Ainon olisi tarvinnut vain kävellä vanhempiensa luomaa tietä pitkin. Kaikki oli ajateltu ja suunniteltu valmiiksi. Tie ei kuitenkaan ollut Ainoa varten, hän tahtoi elää vapaammin. Mutta aivan aluksi, hänen täytyi etsiä itsensä. Vaikka vanhempien kulkema polku saattaa olla hyvä, se ei aina ole oikeanlainen myös lapsille.

Kirja tuo esille sen, mistä usein hiljennytään. Se esittää kauniisti uskonnollisen yhteisön, mutta ottaa tiukan linjan siinä, ettei sinne ole Ainolla paluuta. Ainon tarina on vain yksi monista tarinoista, mutta sen myötä meitä muistutetaan, ettei kaikkiin tällaisiin tarinoihin liity vahva erottaminen ja hylkääminen. Se on muistutus siitä, että jokaisella on oma ainutlaatuinen tarinansa, huolimatta kaikista niistä ennakkoluuloista, joita meillä on toisiamme kohtaan.