Tappavan bakteerin mysteeri

Arttu Kääriäinen, Mina Baktiar, 14 v. , 12. joulukuuta 2018

Herttoniemen yhteiskoulun 8. luokkalaiset lukivat L. K. Valmun teoksen Lappilainen – Kuolema kahdeksannella luokalla (Karisto 2018). Alla Arttu ja Mina kertovat oman näkemyksensä, kun teosta arvioidaan dekkarin ja nuortenkirjan edustajana.

 

”L.K. Valmun teos Lappilainen – Kuolema kahdeksannella luokalla on nuorille suunnattu suomenkielinen salapoliisiromaani eli dekkari. Kirja on trilogian itsenäinen toinen osa.

Lappilainen on perinteinen dekkari, jossa ratkaistaan mysteeriä: Savukosken kunnassa sattuneita kuolemantapauksia ja yhden leirikoululaisen katoamista. Kirjan päähenkilöä Hegeä askarruttavat oudot sattumat, joiden selvittämiseen hän saa avuksi poliisienonsa Olan.

Kahdeksasluokkalainen Hege on arvoitusdekkarin salapoliisi. Hän on todella älykäs ja utelias, mistä on hyötyä hänen tutkimuksissaan. Toisaalta kirja muistuttaa myös poliisiromaania, sillä Olan ja myös Hegen oikeuslääketieteen laitoksella työskentelevän kummitädin kautta perehdytään perinteiseen poliisityöhön ja jokin verran myös poliisin arkeen. Kirja toimii todella hyvin nuortendekkarina, koska se sisältää paljon jännitystä ja käännekohtia.”

– Arttu

 

”Lappilainen-teos sopii nuorille, koska siinä on paljon nuoria henkilöitä, joihin lukijat voivat samastua. Esimerkiksi päähenkilö Hege on utelias ja ehkä vähän omissa oloissaan viihtyvä ja Vimmu taas temperamenttinen, itsepäinen mutta lopulta ihan mukava. Näihin piirteisiin on helppo samastua.

Kirjassa mennään luokkaretkelle, ja siinä on erilaisia suhteita oppilaiden välillä, muun muassa vihaa tai ystävyyttä. Nämä ovat monelle nuorille ajankohtaisia aiheita. Myös lasten ja vanhempien välisiin suhteisiin voivat nuoret eläytyä.

Kirjan juoni on myös menevä, ja jännityskohtia tulee sopivin välein, ettei lukija kyllästyisi. Suurin osa nuorista tykkää dekkareista, mutta yleensä vanhemmille lukijoille suunnatut dekkarit ovat ehkä nuorille jopa liian jännittäviä. Tämä kirja on mielestäni nuorille sopivan jännittävä.”

–  Mina