Leena Landerin Tummien perhosten koti (1991) kertoo nuoresta Juhanista, jonka kipeän menneisyyden perheensisäiset ongelmat ovat ajaneet tilanteeseen, jossa ainoa ratkaisu on Saari. Saari, jossa poikakodin johtaja, ankara mutta armollinen, uskoo järkähtämättä kovaan kuriin, raskaaseen työhön ja unelmien voimaan. Saari, jonka sydän on yhteiskunnan näkökulmasta toivottomista ja vaarallisista nuorista yhteen nivoutunut poikajoukko, johon Juhaninkin on pärjätäkseen päästävä sisään.
Lapsuuden traumat ja niiden merkitykset sekä syyt Juhanin Saaressa oloon selviävät kirjan edetessä jättäen lukijan pohtimaan heränneitä ajatuksiaan. Synkkää tarinaa Lander rakentaa hienosti järkyttäen kerta toisensa jälkeen. Tunteet, niin vihan sävyttämät kuin ne harvat ilon ja onnen pilkahduksetkin, välittyvät tekstistä voimakkaasti pitäen lukijan kahlehdittuna Saareen teoksen viimeisille sivuille asti.
Dome Karukosken elokuva kirjan pohjalta on vuodelta 2008. Elokuvaversioon kohdistuneet odotukset nojasivat paljolti henkilöhahmoihin ja heidän näyttelijöihinsä. Tommi Korpela sopi mielestäni loistavasti ankaran ja kovan johtajan rooliin, vaikkei hän aivan vastannutkaan kirjasta saamaani kuvaa hahmosta. Eero Milonoff oli omiaan vähäpuheisena Salmena, ja johtajan tytärtä Vanamoa näyttelevä Marjut Maristo istuu rooliinsa, vaikka tuntuukin turhan kaupunkilaismaiselta. Ainoa elokuvan hahmoista, joka ei oikein tunnu uppoavan valmiiksi miellettyyn muottiinsa, on Juhania näyttelevä Niilo Syväoja. Tämä johtuu lähinnä siitä, että kirjassa Juhanin näki huomattavasti nuorempana ja pelokkaampana kuin Syväoja elokuvassa.
Kirjan tarjoaman kokemuksen jäljiltä myös tunnelmalta odotti paljon. Aivan samaan tasoon ei mielestäni elokuvassa kuitenkaan ylletä. Alussa elokuva etenee hieman katkonaisesti mutta tasoittuu pian tunnelmankin päästessä kehittymään muun muassa Juhanin synkkien lapsuuden takaumien saattelemana.
Elokuvan alkupuoliskolla omalla kohdallani harmitti ehkä eniten se, että kirjasta poikettiin melko paljon. Kirjassa kohtalaisen vähän huomiota saanut Juhanin ja johtajan Vanamo-tyttären suhteen kehitteleminen vie tilaa muulta sisällöltä. Elokuvassa myös esimerkiksi Juhanin pääsy muiden poikien joukkoon tapahtuu kirjaan verraten miltei helposti. Loppua kohden juoni kuitenkin tiivistyy ja tapahtumat sidotaan hienosti yhteen.
Muutamasta epäkohdasta huolimatta Tummien perhosten koti on kuitenkin myös elokuvana karun koskettava ja maanläheinen hienojen kuvien ja kauniin musiikin täydentäessä toimivaa ja voimakastakin näyttelijäntyötä. Elokuvaa katsoessa huomaa, miten vahvat mielikuvat lukija helposti teoksen hahmoista sekä tunnelmasta todella luo. Kirjan ja omien ajatusten muottiin jähmettyneenä ei elokuvan katsominen heti lukemisen päätyttyä ehkä ole järkevin idea, mutta tässä se kuitenkin toimii.
Tummien perhosten koti on raaka ja synkkä, mutta myös kaunis ja herkkä kasvukertomus. Se lukeutuu ehdottomasti parhaisiin lukemiini kotimaisiin romaaneihin ja loistaa myös hienona elokuvana. Suosittelen teosta varsinkin niille, joille eivät pelkästään onnea ja auringonpaistetta sisältävät romaanit riitä. Kirjan mainoslupaus pitää: ”Tummien perhosten koti kahmaisee elämää suurella kädellä. Se näyttää lapselle maailman, joka antaa hänelle tummat siivet jo ennen kuin hän on ehtinyt kotelostaan kuoriutua.”