Tuija Lehtistä voidaan kutsua suomalaisen nuortenkirjallisuuden todelliseksi uranuurtajaksi. Välivuosi on jo yli sata romaania kirjoittaneen Lehtisen kaiken kaikkiaan kahdeksaskymmenestoinen nuortenkirja. Romaani kertoo kahden keskenään erilaisen nuoren elämästä yhden lukuvuoden ajalta. Tarinan alussa peruskoulun jälkeen kymppiluokan aloittava rillipäinen Simo sekä ökyrikkaan professorin huippuälykäs tytär Lime päätyvät vasten tahtoaan osaksi uusperhettä. Simon talousvaikeuksista kärsivä kulttuurituottajaäiti Miili on alkanut seurustelemaan Limen professori-isän Arin kanssa, minkä seurauksena Simon perhe muuttaa Tikkurilan lähiöstä professorin omakotitaloon Kauniaisten luksusalueelle. Vaikka Simon ja Limen pikkusiskoista tulee heti toistensa parhaat kaverit, vanhemmat jälkikasvut eivät sopeudu yhtä mutkattomasti uuteen järjestelyyn. Limen mielestä Simo on jälkeenjäänyt tampio, jonka äiti yrittää vain hyötyä hänen isänsä omaisuudesta. Simon silmissä Lime ja hänen isänsä näyttäytyvät puolestaan tunneköyhinä elitisteinä. Välivuotensa aikana Simo tutustuu muun muassa naapurin Bettiinaan, kaikkien rakastamaan bodariin Monniin sekä muutamaan mummoon.
Romaanin takakannessa kirjaa kuvataan sanoin: “ei mikään love story”. Toisin kuin saattaisi nopeasti päätellä, Simosta ja Limestä ei muodostu kirjan aikana parhaita ystäviä eikä nuorta paria. Lehtinen ei ole halunnut tehdä romanttisesta rakkaudesta kaiken ylittävää voimaa, vaan kaikissa kirjan parisuhteissa on kyse pikemminkin vallasta ja hyötymisestä. Bettiinasta hullaantuva Simo on tälle kiva halinalle, kun Bettiina ei saakaan vanhojentanssipariltaan toivomaansa vastakaikua. Limelle miehet ovat puolestaan vain käyttöesineitä, joilla tyydyttää halujaan – ainakin hänen omien sanojensa mukaan. Lukijan pääteltäväksi jää myös se, kuinka onnellisia Ari ja Miili todellisuudessa ovat keskenään. Lehtisen valinta jättää täydellinen teiniromanssi pois on suuri plussa ja kieroutuneet ihmissuhteet tekevät kirjasta mielenkiintoisemman.
Kirjan naiskuva on kuitenkin yllättävän yksipuolinen. Asiaan vaikuttaa suurimmaksi osaksi se, että asioita tarkastellaan vuoronperään 16-vuotiaan pojan, vuoronperään Limen näkökulmasta. Limen silmissä naapurin Bettiina on typerä hempukka ja Simon äiti aivan yhtä kevytkenkäinen. Mennessään Ranskaan tapaamaan omaa äitiään, kokee Lime tämän uuden naisystävän Clairen tehneen hänen äidistään pinnallisen snobin. Vaikka Lime ei tahdo asettua toisten naishahmojen muottiin, ei hän loppujen lopuksi näyttäydy lukijalle feministisenä hahmona. Lehtinen on tehnyt Limestä sosiaalisesti kömpelön miesvihaajan, jonka yliampuviin kommentteihin on paikoin vaikea samaistua. Tämä on sääli, sillä tyttöhahmojen yksipuolisuudesta nuortenkirjallisuudessa on ollut viime aikoina paljon puhetta. Vaikka Limen erikoinen käytös selittyy kirjan lopulla ei Lehtinen tule ainakaan rikkoneeksi hahmollaan yleistä kympin tytön stigmaa. Limen pysyessä kirjan läpi täysin samanlaisena, Simo tekee lopuksi yllättävän valinnan tulevaisuuden suunnitelmiensa suhteen ja saa lukijoilta sympatiapisteet. Myöskään Simon ystävästä Monnista ei ehdi romaanin aikana paljastua pimeitä puolia. On surullista, että valloittavia poikahahmoja löytyy nuortenkirjallisuuden kentältä valtavasti, tyttöjen ollessa lähes aina joko herkkiä romantikkoja tai Limen tapaan niin kutsuttuja poikatyttöjä.
Sukupuoliroolien lisäksi romaani leikkii muillakin stereotypioilla. Vantaalla nuoret juovat kaljaa Heurekan kivipuistossa kun Kauniaisista ei löydy edes kymppiluokkaa. Simo joutuu matkustamaan aamuisin Espoon Karakallioon, jossa ei edes kehtaa kertoa asuinpaikkaansa, sillä pelkää tulevansa kiusatuksi. Vaikka alueelliset varallisuuserot ovat tilastollinen tosiasia, olisi niille tarjottu kyseenalaistava näkökulma voinut tehdä kirjasta raikkaamman. Myös hyvätuloisten demonisointi kirjan alusta loppuun on erikoinen valinta. Limen hahmo ei koe romaanissa suuria muutoksia ja professori jää kirjan lopussa yhtä kylmäksi ja etäiseksi kuin alussa. Hyvätuloisuus ei ole aina suoraan verrannollista itsekkyyden kanssa ja vaikka aihe on tärkeä, olisi professorista ja Limestä ollut mielenkiintoista nähdä jokin toinen puoli. Kaikkein rajuimpia ovat Lehtisen esille tuomat kulttuuriset stereotypiat: Limen äidin ranskalainen naisystävä on materialisti, Simon venäläinen kaveri Ilja tyttöjä ahdisteleva sovinisti ja Simon äidin Marokkolainen ex-mies Dakarai pilveä poltteleva laitapuolen kulkija. Nämä sivuhahmot jäävät lukijalle vain puolitutuiksi, jolloin kärjistykset ovat hämmentävän voimakkaita ottaen huomioon kirjan yläasteikäisen kohderyhmän. Vaikka Lehtisen tarkoituksena on varmasti ollut erilaisten arkkityyppien kritisoiminen ja paikoittainen satiirisuus, ei ajatus välttämättä välity vielä mustavalkoisesti maailmaa tarkkailevalle nuorelle lukijalle.
Lehtinen on julkaissut lukuisia suomen nuortenkirjallisuuden helmiä. Välivuosi ei kuitenkaan aivan osu maaliin. Romaani on perusvarma kertomus ystävyydestä, aikuistumisesta sekä itsetunnon ja identiteetin etsinnästä. Vaikka kirja on alusta loppuun varsin viihdyttävä, hahmojen yksipuolisuus ja stereotypisyys vie siltä maun. Simon kasvutarina on kuitenkin liikuttava. Hatunnosto Lehtiselle on annettava myös siitä, ettei rakkaus lopulta voita tai paha porvari saa aina palkkaansa.
2/5
Otava, 2015