Siri Kolu on kirjailija, esitysdramaturgi ja kirjoittajakouluttaja. Hänet tunnetaan erityisesti kirjasarjasta Me Rosvolat, josta on julkaistu myös elokuva. Keväällä 2016 hän julkaisi kirjan Kesän jälkeen kaikki on toisin, joka kertoo transsukupuolisen Peetun tarinan kohti omaa itseään. Siri Kolu on Lukufiiliksen Pride-viikon ensimmäinen tähtilukija!
Kerro hieman sinusta ja suhteestasi lukemiseen. Minkälainen lukija sinä olet?
Olen intohimoinen lukija ja kirjallisuuden sekakäyttäjä. Luen joka siirtymässä (junissa, metroissa, odotushuoneissa) ja tuhmaa kyllä, luen ruokapöydässäkin.
Minulla on aina useampia kirjoja yhtä aikaa kesken, pari romaania, yksi nuortenkirja, yksi runokirja. En halua kirjatonta tilaa, ja siksi monen kirjan tekniikka on toimivin.
Mikä lukemisessa on parasta ja miksi?
Lukemisessa on täysin vapaa kuvittelemaan kirjan tapahtumia ja käyttämään ihmisen suurinta mahtia, mielikuvitusta. Lukiessaan ihminen ei ole koskaan yksin.
Kehen kirjan henkilöön olet samaistunut eniten?
Apua. Edellisen kerran olen samastunut Peter Hoegin kirjan Susanin vaikutus nimihenkilöön. Hänelle uskoudutaan hämmästyttävällä tavalla. Olen huomannut itsessäni saman piirteen. Puhuimme asiasta Sallan (Simukka) kanssa ja hän on myös toinen Susan. Onkohan se siis kirjailijapiirre?
Minkä kirjan miljööseen haluaisit matkustaa?
Tämä vastaus tuo kirjan menneisyydestä, mutta haluaisin kokea vanhan Englannin ja Walesin kuin mitä Will-päähenkilö saa ne kokea Ikivanhojen ja Merrimanin kanssa kirjasarjassa Pimeä nousee. Huikea teossarja, joka on vaikuttanut minuun syvästi.
Voisin matkustaa myös all inclusive -matkalle Tolkienin Lothlorieniin, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan…
Mikä kirja on tenhyt sinuun suuren vaikutuksen?
Karkkikauppakysymys. Tolkien, Margaret Atwood, Mika Waltari. Olen ahnehtinut kirjoja, joissa luodaan iso maailma tai maailmankaikkeus. Luen juuri uusiksi yhtä kirjaideaa varten Dan Simmonsin Hyperion-sarjaa, joka on huikea. Kokonaisia maailmoita, joiden välillä voi matkustaa portista kävelemällä. Rakastan ajatusta.
Mikä on ollut mieleenpainuvin lukukokemus tai muisto kirjoihin ja lukemiseen liittyen?
Ensimmäinen kerta, kun koin todellista pelkoa lukiessani. Olin 14-vuotias. Luin sängylläni Stephen Kingin Uinu uinu lemmikkini – kirjaa. Äiti tuli hakemaan minua syömään. En voinut totella kutsua. En osannut liikkua. Kehoni oli niin järkyttynyt lukemastani, että se oli jäykistynyt kauhusta.
Mikä on paras aika (ja paikka) lukea ja kirjoittaa?
Ei ole oikeaa aikaa lukea tai kirjoittaa, koska ihmisen vuorokausirytmi on jokaisella omanlainen. Kirjoittamiseen varaan itse ajan heti unen jälkeen, kun aivot ovat uintiretkenraikkaat, eikä mielessä ole päivän huolia. Tiedän toisten kirjoittavan parhaiten kun muut ovat menneet nukkumaan ja maailmassa vallitsee hiljaisuus.
Itse luen joka paikassa – kannattaa pohtia, mikä itselle on se nautinnollisin ja paras hetki lukea. Lukeminen on suuri nautinto ja sitä kannattaa korostaa ja vaalia.
Uusin teoksesi Kesän jälkeen kaikki on toisin kertoo transsukupuolisesta Peetusta. Halusitko erityisesti käsitellä aihetta vai syntyikö tarina sattumalta? Pitäisikö mielestäsi olla enemmän suomalaista (ja suomenkielistä) kaunokirjallisuutta tästä aiheesta?
En usko että mikään kirjoittamani tarina on syntynyt tai tulee syntymään sattumalta. Päässäni on iso ruuhka aiheita, joista vain ne polttavimmat ideat päätyvät paperille.
Ystäväpiirissäni on ihmisiä, joille transaihe on arkipäivää. Heidän arkeaan kuunnellessani tajusin, että haluan kirjoittaa liittolaistarinan aiheesta. Sain kirjaan pitkän apurahan, tutkin asiaa ja haastattelin paljon ihmisiä kahden ja puolen vuoden aikana. Vasta sitten olin valmis kirjoittamaan aiheesta.
Transihmisistä pitäisi kirjoittaa paljon enemmän. Yleensäkin identiteetistä ja sen monimuotoisuudesta pitäisi kirjoittaa aina vain enemmän. Sukupuolivähemmistöistä pitäisi kirjoittaa enemmän. Minun liittolaiskertomukseni on vain yksi pieni ääni. Toivon että sen rinnalle tulee monia muita osallisia ääniä, joihin lukija voisi liittyä.
Koetko että sinulla nuortenkirjailijana on velvollisuus tuoda esille sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä? Tai ylipäätään velvollisuus käsitellä joitakin tiettyjä teemoja?
En usko että kirjoittajalla on ulkoista velvollisuutta mihinkään, mutta sisäinen eetos ja velvollisuus voi olla moneenkin asiaan. Jos seksuaalisista vähemmistöistä ei kerrota kertomuksia, on aina vain isompi määrä lukijoita, jotka eivät tunnista itseään kirjallisuuden maailmasta. Me kirjailijat kerromme ihmisen osasta. Siksi on kerrottava monenlaisia kertomuksia, ei-heteronormatiivisia kertomuksia, jotta ihmisen moninaisuus ja erilaiset tavat elää tulisivat tekstinä olevaksi.
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen syrjiminen ja oikeudet ovat koko ajan pinnalla olevia aiheita. Miten kaunokirjallisuus voisi vaikuttaa näihin epäkohtiin? Tai voiko se auttaa?
Ensimmäinen ja tärkein asia on se, että kirjallisuus tuo vaiennettuja ääniä kuuluvaksi ja näkymätöntä näkyväksi. Esteellisyyttä on enemmistön jäsenenä vaikea havaita. Kaikki eivät näe maailman olevan oletuksena oikeakätisten vanilja-mono-heteroiden. Asiat voivat muuttua ja vähemmistöt voivat saada parannettua oikeuksiaan, kun heidän tarinansa tulee ensin kuulluksi. Tässä hitaassa muutoksessa kirjallisuudella on ehdoton avainasema.
Lukeminen on.. hengittämistä.
Sirin uusin romaani Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava, 2016) arvio on luettavissa täältä!
Kuva: Toni Härkönen, 2015
Videolla Siri Kolu kertoo, miksi lukeminen on tärkeää