ERILAINEN/SAMANLAINEN

Anri Väre, 1. syyskuuta 2016

Hei taas! Nyt on viimein Lukufiiliskin palannut kesälomiltaan ja koko toimitus on ihan täysillä valmis uuteen kirjasyksyyn. Mitä syksyn kirjaa sinä odotat eniten?

Syksyn uutuuskirjoja tutkaillessani mietin samalla juttuja ja teemoja mistä täällä Lukufiiliksessä voisimme puhua. Syksyn nuortenkirjoissa tuntui toistuvan joukosta erottuminen, erilaisuuden vierastaminen tai kahden täysin erilaisen asian tai ihmisen kohtaaminen. Nuoret eri kulttuureista rakastuvat, ylipainoinen tyttö osallistuu missikisoihin, koulussa vahvempi ottaa kohteekseen heikomman, maahanmuuttajanuori rakentaa uutta kotia pohjoiseen.

Mielestäni ratkaisu erilaisuuden aiheuttamiin konflikteihin on asian hyväksyminen. On ok ja itseasiassa aika hienoa, etteivät kaikki toimi kuten sinä. On ok ja itseasiassa aika hienoa, että olemme kaikki erinäköisiä. On ok ja itseasiassa aika hienoa, että on olemassa eri kulttuureja.

Kaksi nuorta eri kulttuureista rakastuvat, mutta ovat kuitenkin kasvaneet samassa lähiössä ja käyneet samoja kouluja. Ylipainoinen tyttö osallistuu missikisoihin, koska on ihan yhtä kaunis kuin kuka tahansa normaalipainoinen kilpailijansa. Koulussa vahvempi ottaa kohteekseen heikomman, mutta fyysisesti vahvempi voikin olla henkisesti heikompi. Vaikka ulkoiset tekijät saattavat tehdä meistä erilaisia, saattaa pintaa syvemmältä löytyä useampikin yhteinen tekijä.

Näistä pohdinnoista syntyi syyskuun kuukauden teemamme: ERILAINEN/SAMANLAINEN.

Erilainen on usein aluksi pelottavaa. Samanlaisuus tuntuu lähtökohtaisesti turvallisemmalta. Yksi lempisanonnoistani ”Don’t judge book byt its cover” (älä tuomitse kirjaa kannen perusteella) pätee yhtälailla ihmisiin kuin kirjoihin.

Eiköhän sitten vaan sukelleta uuteen kirjasyksyyn! Avoimin mielin!

Värikkäin syysterveisin,
Anri

PS. Olen suunnitellut tulevalle syksylle kaikkea muutakin kiinnostavaa, mutta vielä on mahdollisuus vaikuttaa! Jos sinulla on ideoita tai toiveita Lukufiilistä koskien, kuulemme niistä mielellämme. Oli kyseessä sitten oma tekstisi, kirja tai lajityyppi johon haluaisit meidän paneutuvan, kirjailija josta on ehdottomasti tehtävä juttu.. jaa se meille! Parhaiten saat meihin yhteyden sosiaalisessa mediassa @lukufiilis tai sähköpostitse lukufiilis@lukukeskus.fi