Runouden ja pelien valtakuntien välissä

Aura Nurmi, 6. marraskuuta 2017

Runoilija Mikael Brygger työskentelee parhaillaan kokeellisen pelirunouden parissa. Tällä hetkellä hänen tutkimusmatkojaan runouden, pelillisyyden ja pelien maailmasta voi seurata osoitteesta nokturno.fi, jossa Brygger seikkailee kollegoineen kiehtovien aiheiden äärellä. Heittäydy mukaan pelillisyydestä kumpuaviin loputtomiin kysymyksiin.

Kerro itsestäsi lyhyesti. Kuka olet, minkälaisia intohimoja sinulla on kirjoittajana? Minkälaisia teoksia olet julkaissut?

Olen kirjoittanut kolme omaa runoteosta, viimeisimpänä Tuuliatlas (2014) Sen lisäksi olen tehnyt yhteistyöteoksia toisten runoilijoiden ja kuvataiteilijoiden kanssa. Esimerkkinä voisi mainita – pelillisyyttä myöskin hyödyntävän – teoksen Tekstinauhoja – in large, well-organized termite colonies (Tavi, Brygger, IC-98), joka on sekä runokirja että ohje kuvataideteoksen toteuttamiseksi.

Haluaisin kovasti tietää Y/N -projektistasi lisää. Mikä se on? Kuinka se toimii? Nokturnon sivuilla lukee, että tarjoat ”työkalupakkia peleistä, runoudesta ja pelillisyydestä runoudessa kiinnostuneille.” (http://nokturno.fi/yn )

(Y/N) on paikka runouden ja pelien valtakunnan välissä. Se on ei kenenkään maata, jossa outo elämä kohtaa ja sekoittuu.

Minä vain kirjoitan siitä – pienestä tutkimusasemastani käsin: ideoin runopelejä tai pelirunoja ja mietin, miten pelit voisivat hyötyä runoista ja päinvastoin. (Y/N) on siis eräänlainen työkalupakki tai palapeli, josta toivon olevan iloa tekstin ja pelin yhdistämisestä kiinnostuneille.

Olet ymmärrykseni mukaan luomassa runokirjaa, joka ammentaa pelillisyydestä tai pelien logiikasta. Haluatko kertoa siitä jo jotain?

 Myös kaikki aikaisemmat runokirjani ovat ammentaneet pelillisyydestä, mutta Vaeltajan valossa, toivottavasti pian valmistuvassa fantasiarunovihkossani, lähdetään siitä että sen haltijoiden kansoittama maailma toimii hieman kuin buginen tai vielä testausvaiheessa oleva tietokonepeli. Siinä on maailma, jossa on haltijoiden metsä ja peikkojen luolasto, jotka kummatkin ovat eräänlaisia teköälyjä.

Onko se digitaalinen, voiko sitä pelata?

Hups! Tuo mistä kerroin ei ole digitaalinen. Mutta sitten on toinen, Elementit (työnimi), joka on yritys rakentaa runoutta hyödyntävä tekstiseikkailupeli. Sen taustalla on ajatus, että ”jokainen sana on pieni maailma, ympärillä unen avaruus”. Sanat koostuvat elementeistä: tulesta, vedestä, maasta ja ilmasta. Kun pelaaja valitsee sanoja, jotka voivat olla vaikkapa esineitä, ihmisiä tai hirviöitä, hän tulee muuttaneeksi ympäröivää, elementtien hallitsemaa maailmaa.

Mistä ajatus syntyi?

Taustalla on monia kysymyksiä, joihin olen etsinyt vastausta, mutta minua ehkä eniten valvottanut kuuluu: miten pelaaja voisi liikkua maailmassa ilman karttaa, ilmansuuntia tai ympäristön kuvausta. Lopulta hylkäsin ajatuksen pelaajan liikkumisesta ja ratkaisin ongelman niin, että pelaaja ikään kuin pysyy paikallaan, mutta tehtyjen valintojen seurauksena maailma hänen ympärillään muuttuu.

Mitä pelejä pelaat itse?

Rakastan erityisesti retropelejä, mutta tällä hetkellä testaan ja seuraan intohimoisesti pre-alpha-vaiheessa olevaa Crowfallia. Pienen Art+Craft Entertainment -studion taustalta löytyy vakavasti otettavia MMO-veteraaneja, ja sitä on kuvattu Eve Onlinen ja Game of Thronesin lehtolapseksi. Total War: Warhammer II puolestaan on strategiapeli, jota toivon itseltäni joululahjaksi.

Minkä pelin logiikasta teoksesi ammentaa?

 Teoksestani tulee sen verran erikoinen, ettei mieleen oikein tule selkeää esikuvaa, mutta jotkin taidepelit tai klassiset tekstiseikkailut tulevat lähimmäksi.

Onko peleistä olemassa kiinnostavaa ei-fiktiivistä kirjallisuutta? (Esimerkiksi koodaamista opettavaa, tai jonkun pelin ympärille keskittyviä nk. peliraamattuja.)

 Useiden suosittujen pelien, kuten vaikkapa Minecraft tai World of Warcraft, ympärille on syntynyt kiinnostavaa fanifiktiota. Monimutkaisempien pelien ympärille syntyy usein erittäin laadukkaita wiki– ja theorycrafting-sivustoja. Paras pelikirja on edelleen Antero Vipunen (Yrjö Karilas, WSOY), joka sisältää valtavan määrän erilaisia ei-digitaalisia arvoituksia, ongelmia, leikkejä ja pelejä.

Onko pelillisyydestä ammentavia tai pelillisyyttä hyödyntäviä runokirjoja jo olemassa?

 On toki. Mieleen tulevat esimerkiksi Saila Susiluodon Huoneiden kirja (2003) tai oma runokirjani Valikoima asteroideja (Poesia 2010). Uskoisin kuitenkin, että niin pelillisyyden kuin digitaalisuuden hyödyntäminen tulevat lisääntymään voimakkaasti vielä tällä vuosikymmenellä.

Lukusuositus!

Lukusuositukseni Antero Vipusen lisäksi haluaisin antaa kuuntelusuosituksen: Yle Areenalle on lisätty paljon uusia äänikirjoja ja kuunnelmia, joukossa tuhti annos tieteiskirjallisuuden klassikoita, kuten William Gibsonin Neurovelho (1984). Kirjastossa kannattaa valita satunnainen kirja ja lukea takakansitekstin sijaan muutama sivu kirjan alusta.