Zoe Sugg: Girl Online

Anri Väre, 25. tammikuuta 2016

Penny on kyllästynyt yläkoulaisten maailmaan, jossa kaikki on teeskenneltyä eikä kukaan uskalla olla oma itsensä. Siispä Penny alkaa pitää anonyymia blogia, jossa hän voi olla täysin oma itsensä ja kertoa kaiken yhtään kaunistelematta. Penny bloggaa omasta elämästään: ihastuksesta väärään poikaan, hullunkurisesta perheestään, pelottavista paniikkikohtauksista ja kaverihuolista. Onnettomien sattumien kautta Penny päätyy vanhempien työmatkan ansiosta New Yorkiin, jossa hän tapaa rokkikundi Noahin.

Tarina lähtee alkuun hyvin hitaasti, mutta kun Penny pääsee New Yorkiin alkaa todella tapahtua. Penny ymmärtää kuinka sokea on ollut kotipuolen kavereiden ja ihastuksensa suhteen. Noah suklaasilmineen tuntuu unelta, joka on viimein käynyt toteen. Pusuja varastetaan joka nurkassa ja kihelmöinti tuntuu varpaissa saakka, nuoren tytön ihastuminen on ilmiselvää. Kaikki tapahtuu kuin ensirakkauksissa yleensäkin: salamannopeasti ja harkitsematta. Noah osoittautuu kuitenkin aika mysteeriksi.

Kirja vie mukanaan meille kaikille tuttuun aikaan: varhaisnuoruuteen jossa kaverit ja ihastukset pyörittävät maailmaa. Kamalinta on jos nolaa itsensä koko koulun edessä. Girl Online on oikea kirja, jos kaipaat muuta ajateltavaa, etkä halua joutua ajattelemaan mutkikkaita juonenkäänteitä. Joskus tarina oli hieman turhankin ennalta-arvattava, mutta kenen teinitytön elämä ei toisinaan olisi kliseistä?

Lukukokemusta hieman häiritsi kehnosti tai liian kiireellä tehty käännös. En yleensä kiinnitä tällaisiin seikkoihin huomiota, mutta tässä se todella pisti silmään. Siksi suosittelen lukemaan kirjan alkuperäiskielellä. Teksti oli loppupeleissä melko yksinkertaista, joten en usko sen olevan kovin haastavaa.

2/5

 

Kuvat: Mirkka Hautamäki