Kahdeksan vuoden odotuksen jälkeen Tylypahkan taikamaailma avasi marraskuun alussa uudelleen Suuren salin ovet, kun kirjan kansiin koottu näytelmä Harry Potter ja kirottu lapsi ilmestyi suomeksi. Jack Thornen kirjan keskiössä ei kuitenkaan tällä kertaa nähdä kirjan nimihahmoa itseään, vaan hänen jälkikasvunsa keskimmäinen, Albus Potter.
Tarina seuraa nopeatempoisesti Albuksen kasvua koulunsa aloittavasta 11-vuotiaasta neljäsluokkalaiseksi. Hänen polkunsa suuren Harry Potterin poikana ei ole helppo: heti ensimmäisestä koulupäivästä lähtien Albus lajitellaan isoveljestään Jamesista poiketen Luihuisen tupaan, joka mielletään ilkeiden ja viekkaiden velhojen tuvaksi, eikä tunneillakaan taikominen suju aivan kuten pitäisi. Pojan niskassa painavat yhteisön langettamat odotukset ja pelko siitä, että hän on pettymykseksi ja häpeäksi isälleen. Vuosi vuodelta Albuksen mielipaha ja hänen vanhempiensa Ginnyn ja Harryn neuvottomuus kasvavat, ja lopulta Albus ja hänen paras ystävänsä Scorpius Malfoy päättävät yrittää korjata asioita, mikä ajaa heidät villeihin seikkailuihin ajassa taaksepäin ja on vähällä muuttaa koko taikahistorian.
Harry Potter ja kirottu lapsi sisältää aiemmissa osissa nähtyjä teemoja, kuten erilaisuutta ja kohtalon merkitystä, mutta sillä on myös paljon uutta annettavaa. Ennen vain pintapuolisesti käsitelty aikuisten velhojen maailma tuo teokseen syvyyttä, kun nelikymppisiksi vanhentuneet Harry ja parhaat ystävänsä Hermione Granger ja Ron Weasley pohtivat elämää koulumaailman sijaan vanhemmuuden näkökulmasta. Kuinka löytää yhteys lapseen ja ymmärtää tätä, jos hänen elämänsä poikkeaa täysin omasta nuoruudesta, ja kuinka kantaa vastuunsa sekä kotona että töissä, ovat kysymyksiä, joiden kanssa jopa Harry Potter joutuu painimaan. Niin kuin pimeyden voimia vastaan taisteleminen, on vanhemmuuskin yrityksiä ja erehdyksiä, jotka antavat mahdollisuuden henkiseen kasvuun.
Vaikka kahdeksannesta jatkotarinasta huomaa kirjailijan vaihdoksen selvästi, Thorne on onnistunut erinomaisesti kietomaan teoksensa Harry Potterin maailmaan. Tarinan aikamatkailun kautta viittauksia kirjasarjan aiempiin tapahtumiin tulee useita, ja ne toimivat oivaltavasti perusteluina kahdeksannen osan juonenkäänteille. Näytelmäkäsikirjoitus saa lukijan jopa syventymään tarkemmin aikaisempien tapahtumien syy-seuraus -suhteisiin, mikä sitoo koko kirjasarjan tiukemmin yhteen.
Teoksen teksti on mukaansatempaavaa, ja dialogi tuo loistavalla tavalla ilmi hahmojen persoonalliset piirteet. Oli ihanaa uppoutua tarinan vietäväksi, kun huomasi hahmojen olevan ikääntymisestään huolimatta edelleen samoja vanhoja tuttuja. Ainut seikka, joka tarinan lukemisessa hieman häiritsi, oli alkupuoliskon jokseenkin arvattava juonenkaari, mutta pistettäköön se tekstilajin syyksi – näytelmässä kun ei liian monimutkikasta juonta ole helppo seurata.
Lukukokemuksena Harry Potter ja kirottu lapsi oli mielekäs, sillä kokeneena Potter-lukijana mielenkiinto hahmoihin ja heidän kohtaloihinsa on lähes loppumaton. Nyky-yhteiskunnan hektisen ympäristön saartamana tuntui lohduttavalta voida hetkeksi vetäytyä seuraamaan lapsuuden sankarihahmojen seikkailuja maailmassa, jossa moni ongelma korjaantuu sauvanheilautuksella.