Muistaako kukaan vielä Houkutus-manian? Sen 2010-luvun alussa jyllänneen hulluuden, mikä koetteli miljoonia teinityttöjä (ja -poikia) ympäri maailmaa? Minä muistan sen ehkä liiankin elävästi. Elävämmin kuin haluaisin, sillä se oli minun osaltani liian paksujen silmänrajausten, tuuheaksi tupeeratun tukan ja hakaneuloilla koristeltujen farkkujen aikaa. Toisin sanoen olin silloin siis varhaisteini. Ja Houkutus-maanikko.
Huolimatta siitä, miten nolona nyt muistelen niitä aikoja, en voi kiistää etteikö kirjasarjalla edelleen olisi minulle merkitystä, vaikka makuni onkin muuttunut. Houkutus oli ensimmäinen kirja johon oikeasti hullaannuin. Luin kaikki kirjat kymmeniä kertoja ja koska en meinannut saada tarpeekseni, etsin lisää kirjoja. Ja kaikkihan me tiedämme miten suuria vaikutuksia lukemisella voi olla.
Tänä vuonna Houkutuksen julkaisusta on tullut kuluneeksi kymmenen vuotta. Hurjaa! Sen kunniaksi kirjailija Stephania Meyer halusi antaa jotain uskollisille faneilleen. Hän kirjoitti Houkutuksen uudestaan, mutta vaihtoi sukupuolet toisin päin. Niin syntyi Houkutus-kirjan sisar, Elämä ja kuolema.
Sarjan luoja Stephanie Meyer on kirjasarjan ensimmäisen osan ilmestymisestä saakka saanut paljon kritiikkiä erityisesti Bellan hahmosta. Elämä ja kuolema -kirjan alkusanoissa kirjailija vastaa arvosteluihin. Bellahan tuntuu koko kirjasarjan läpi olevan uhri, joka aina pelastetaan pinteestä. Useimmin pelastaja on rakastettu Edward (tai joku muu miespuolinen henkilö). Bellan on sanottu olevan tyypillinen neito pulassa. Meyer vastaa tähän kritiikkiin sanomalla, että Bella on ihminen pulassa.
”Häntä (Bellaa) on arvosteltu myös siitä, että hän on liian uppoutunut rakkauselämäänsä, aivan kuin se olisi vain tytöille tyypillistä. Olen kuitenkin aina painottanut, että tarina olisi sama, vaikka ihmisen roolissa olisi poika ja vampyyrin roolissa tyttö. Houkutus on alusta asti kertonut ensirakkauden lumosta, pakkomielteisyydestä ja kiihkosta.”
Elämä ja kuolema oli entiselle Houkutus-maanikolle lukukokemuksena varsin huumaava. Palasin siihen käsittämättömään kiihkoon kuin lukiessani Houkutusta ensimmäistä kertaa. Vaikka tarina olikin vanha tuttu, oli se kuitenkin ihan uusi.
”Beaufort Swan muuttaa isänsä luo tihkunharmaaseen pikkukaupunkiin ja tapaa kiehtovan Edythe Cullenin. Tapaaminen on Beaun elämän henkeäsalpaava ja kauhistuttava käännekohta. Kalpea, kullanruskeasilmäinen ja lumoavalla äänellään viettelevä Edythe on sekä vastustamaton että arvoituksellinen.
Uhmakkaasti Beau ja Edythe rakastuvat. Rakkauden syvetessä he asettavat itsensä ja kaikki läheisensä yhä suurempaan vaaraan. Ja pian on liian myöhäistä muuttaa mitään.”
Minä melkein tykkäsin tästä versiosta enemmän kuin ensimmäisestä. Se voi olla uutuudenviehätystä, mutta tämä oli kuitenkin rohkea ja yllättävä uudella tavalla. Vampyyrikirjoja on kirjoitettu vuosikymmeniä, mutta minä en ainakaan vielä ole törmännyt sellaiseen jossa vampyyriin rakastuva ihminen onkin poika (täytyy kuitenkin myöntää, että vampyyrikirjatietämykseni rajoittuu Houkutuksen lisäksi lähinnä Vampyyripäiväkirjoihin ja True Bloodiin).
Alkusanoissa Meyer myös sanoo korjanneensa uudesta versiosta ne virheet, jotka ensimmäisessä jäivät häiritsemään ja minusta sen jotenkin huomaa. Tässä ei tunnu olevan niin paljon kömmähdyksiä kuin alkuperäisessä versiossa. Sukupuolten vaihtuminen oli mielenkiintoinen myös muidenkin kuin päähenkilöiden osalta.
Loppua kohden jännitys tietenkin tiivistyi, koska Meyer ei aio kirjoittaa koko saagaa uudelleen, vaan Beaun ja Edythen tarina jäi tähän yhteen kirjaan. Tämän kirjan loppu onkin synkempi Houkutukselle poikkeuksellisella tavalla.
4/5