Kirja-arviot
16.6.2017
|
Laura Kurki, The YA Diaries

Ihme

”– menin istumaan hänen viereensä. Ei mikään iso juttu. Kunpa ihmiset lakkaisivat vääntämästä siitä jotakin paljon suurempaa. Hän on pelkkä lapsi. Kummallisimman näköinen lapsi, mitä olen ikinä nähnyt, kyllä vain. Mutta pelkkä lapsi.”

R. J. Palacio: Ihme
Alkuteos: Wonder
Suom. Inka Parpola
WSOY, 2017

Rakastan onnellisia loppuja. Haluan lukemieni kirjojen nostattavan hymyn huulille rankan päivän jälkeen. Hyvänmielenkirjat ovat siis minulle todella tärkeitä. Yhtenä uutena hyvänmielenkirjana tartuin R. J. Palacion ensi syksynä elokuvaksikin muuntuvaan Ihmeeseen (Wonder), joka jäi mietityttämään pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Kuten parhaat kirjat aina.

Ikäisekseen fiksu August Pullman (eli Auggie) on kotikoulua käynyt poika, joka on aloittamassa viidennen luokan oikeassa koulussa. Koulu synnyttää Auggiessa uteliaisuuden lisäksi myös pelkoa, sillä hän on kasvoiltaan vaikeasti epämuodostunut, mikä tekee kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä haastavaa. Koulun alku tuleekin olemaan koko perheelle sopeutumista vaativa seikkailu, joka vaikuttaa kaikkiin eri tavoin.

”En aio kuvailla, miltä näytän. Kuvittelitte te mitä hyvänsä, minä näytän todennäköisesti pahemmalta.

Ihme on uskomattoman koskettava ja kauniisti kirjoitettu teos ennakkoluuloista ja niiden voittamisesta sekä pienen pojan mittaamattomasta urheudesta. Sekä kiusaaminen että ennakkoluulot ovat nykyaikana muutenkin paljon tapetilla, ja lasten ja nuorten maailmassa molemmilla on usein kauaskantoiset vaikutukset. Jopa yleisesti ottaen mukavasti käyttäytyvillä ihmisillä on usein ennakkoluuloja, kuten Ihmeessä pääsee huomaamaan, ja sitä ei aina arkielämässä ymmärrä. Ja ilkeyskään ei ole yksinomaan lasten ongelma (yksi kirjan äideistä jopa photoshoppaa Auggien pois koulukuvasta)!

Erilaisuus, hyväksyntä, perhe, kasvaminen ja ystävyys ovat kaikki esillä romaanissa. Kirja ehtiikin käsitellä montaa tärkeää teemaa, jotka kaikki varmasti resonoivat lukijoiden omakohtaisten kokemusten kanssa. Erityisen liikuttavaa on Auggien suhde vanhempiinsa, joiden arki on ymmärrettävästi aina pyörinyt lapsen sairastamisen ympärillä, sekä tämän suhde uusiin koulukavereihin. Ihme antaakin äänen myös monille muille hahmoille, joihin Auggien sairaus vaikuttaa. Lasten äänet tulevatkin kirjassa esiin puhtaina ja kursailemattomina; on hienoa nähdä miten uskottavilta he kaikki kuulostavat. Myös heidän rehellinen asenteensa on virkistävää luettavaa.

Ihme on kirja, jonka haluaisin kaikkien nuorten lukevan (samoin kuin esimerkiksi Holly Bournen mielenterveyttä käsittelevän Oonko ihan normaali? sekä Becky Albertallin Minä, Simon, Homo Sapiens). YA-kirjojen tyypillisiä päähenkilöitä huomattavasti nuoremman Augustin ajatusmaailmaan on yllättävän helppo sujahtaa, ja teos onkin oivallinen valinta kaikenikäisille lukijoille – ei ainoastaan lapsille ja nuorille.

4,5 / 5

Jutun on kirjoittanut The YA Diaries -blogin Laura. The YA Diaries on suomenkielinen YA-kirjallisuudelle omistettu blogi. Lukufiilis ja The YA Diaries tekevät yhteistyötä kesäkuun ajan.

Kuvat: Laura Kurki

← Takaisin
seuraa meitä