Kantaaottavaa fantasiaa

Milla Savolainen, 22 v. , 13. syyskuuta 2018

Magdalena Hai: Royaumen aikakirjat 1 – Kolmas sisar, Otava 2018

Noitayhteisön Valkoisen kuningattaren tytär Ciel saa laulunsa. Laulu kertoo noidan kohtalon ja todellisen luonteen ja on tärkeä tapahtuma jokaisen noidan elämässä. Lune on iloinen ystävänsä puolesta, mutta kun asiat menevätkin pieleen, Lune huomaa olevansa Cielin kanssa pakomatkalla kaukana kotoa. He päätyvät Maahan, jossa kaikki ei ole lopulta sitä, miltä se aluksi näyttää.

Magdalena Hai on luonut hyvin mielenkiintoisen ja monisyisen maailman. Tietoa tästä maailmasta tulee alussa paljon ja melko nopealla tahdilla, mutta pikku hiljaa romaanin edetessä kuva selkiytyy. Siitä huolimatta lukija saa olla tarkkana, että pysyy kirjailijan mielikuvituksen perässä. Kerronta kulkee melko sujuvasti, mutta paikoin lapsekkaalta tuntuva dialogi kaipaisi hiomista ja vaatii lukijalta siksi hieman armollisuutta.

Omaperäisestä maailmastaan huolimatta kirjan tarina on hieman kliseinen. On karikatyyrisen hyviä ja pahoja hahmoja ja suuria kohtaloita. Se ei haittaa: fantasiamaailma ja sen hahmot ovat vain kehyskertomus, verho, kun kirja pureutuu ajankohtaisiin puheenaiheisiin: seksuaalisuuden eri muotoihin, erilaisuuteen ja maahanmuuttoon. Asioita käsitellään paikoin intiimistikin, mutta hyvin neutraalisti ja rehellisesti, eikä niitä tuputeta. Yhteiskunnallinen meuhkaaminen on sivuutettu ja asiat ovat vain puhtaasti asioita.

Edellä mainittujen aiheiden lisäksi kirja on eräänlainen ylistys tytöille. Noitayhteisö koostuu kokonaan naisista, ja tarinan harvat mieshahmot ovat sivuosissa. Naiset pärjäävät ja ovat vahvoja kaikin puolin. Kirjassa on myös kohtia, jolloin se tuntuu enemmän tyttökirjalta kuin fantasiakirjalta. Parhaiten kirjaa voisikin ehkä kuvailla sanoilla fantasiaa tytöistä ja tytöille.

Kirja onnistuu tosissaan yllättämään, mutta valitettavasti yllätyksiä tulee hieman liikaa, jolloin niiden teho laimenee. Ei voi olla miettimättä, mitä panoksia jää jatkoa varten. Kirja toimiikin hyvin myös itsenäisenä teoksena.

Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin sujuvaa luettavaa. Jännitys ja juoni tihenevät loppua kohden ja kun kaikkien pelipaikat ovat selvät, kirjaa ei todellakaan halua päästää käsistään.