Meren turkoosista sähkönsiniseen

Maarit Kiiskilä, 19 v. , 21. elokuuta 2018

Saila Susiluoto: Metropolis, Otava 2018

Jos Metropolis olisi väri, se olisi turkoosi kaikissa sävyissään. Kirjan kannen sininen ja vihreä sekoittuvat toisiinsa niin kuin taivas ja meri sulautuvat yhteen niissä muistoissa ja haaveissa, jotka tekevät meistä ihmisiä

Susiluodon kahdeksannen runokokoelman ensimmäinen osa lähestyy maailmaa sen epäkohtien kautta. Metropolis kohtaa maailman pienen, lähes olemattoman ihmisen näkökulmasta. Värit ovat läsnä joka sivulla, värimaailma säilyy runoissa kannesta kanteen – meren turkoosi muuttuu avaruuden syväksi violetiksi, tunteet maalataan voimakkaalla indigolla ja nykymaailma on terävän sähkönsininen.

Ensimmäisen osan jokainen runo on kuin välähdys, hengenvedon mittainen kohtaus elokuvasta. Riimittömyys ja vapaa runomitta saa runot kuulostamaan huokauksilta, joissa on surun lisäksi vielä ripaus toivoa jäljellä. Maailmaa katsotaan vilpittömin, sinisin silmin, lapsensilmin. Runot eivät ensisilmäyksellä vaikuta poliittisilta, mutta sanoma on vain piilossa: kaunista, sinistä planeettaamme saastuttavat ajattelemattomat ihmiset, jotka levittävät sotkujaan kaikkialle.

Toisen osan runot ovat sanojen piirtämiä pieniä kuvia. Niiden lukeminen on haastavampaa, mutta palkitsevaa. Samaa sivua voi ja pitääkin katsoa ja lukea uudestaan ja uudestaan, ettei mitään vain jäisi huomioimatta. Toinen osa sisältää myös otteita kadonneista papereista: proosarunoja, pieniä kertomuksia ja salaisuuksia.

Kolmas osa sijoittuu vedenalaiseen maailmaan, sinisyyden ytimeen. Meren kohina rytmittää runoja kuin puhuisi toisena kertojana. Kolmannen osan runojen tyyli on kahdesta ensimmäisestä osasta poiketen samanaikaisesti kaunis ja poukkoilevan epäsiisti, kuin muovipullojen peittämä aallokko.

Erityisesti kirjan ensimmäinen osa oli minulle mieleinen. Sen runot ovat pieniä kadunkulmia, ajatuksenvirtaa ja selkeitä ajatuksia. Ensimmäiseksi runokirjaksi kokoelma ei varmaankaan sovellu, mutta sen kanssa voi hyvin viettää useita tunteja, helposti päiviäkin. Kokeneempi runosilmä löytää sanoista ja säkeistä toivoa ja kauneutta, rumia salaisuuksia ja kysymyksiä, joihin runoilija itsekään ei ehkä osaa vastata. Kokonaisuutena Metropolis on lähellä vakuuttavuutta, mutta jää vielä hieman vedenpinnan alle piiloon.