John Green: Arvoitus nimeltä Margo. Suom. Helene Bützow. WSOY 2015
John Greenin vuonna 2008 ilmestyneen Paper Towns -romaanin suomenkielinen versio kantaa nimeä Arvoitus nimeltä Margo. Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään Margosta, vaan ihmisistä ja kaupungeista – sekä paperisista että aidoista.
Quentin noudattaa mielellään rutiineja. Margo rakastaa arvoituksia. Nämä kaksi ominaisuutta sopivat harvoin yhteen. 17-vuotias, high schoolin viimeistä vuotta käyvä yksinkertainen poika on kymmenvuotiaasta asti rakastanut tyttöä, jonka nimi kuuluu lausua kokonaisena, kuin kunnianosoituksena. Kirja ei ole lukioikäisten rakkaustarina, vaikka Quentin kertojana tuokin tunteitaan hyvin esille jokaisessa mahdollisessa välissä. Kirja on täynnä mysteereitä, tulkintaa, symboliikkaa ja ystävyyttä.
Margolla on tapana kadota kesken kouluvuoden muutamaksi päiväksi ja palata takaisin. Yhdessä Quentinin kanssa vietetyn, yöllisen kostoretken jälkeen Margo katoaa jättäen jälkeensä mikroskooppisen pieniä johtolankoja. Quentin, katoamisiin tottuneena, päättää etsiä johtolankoja ja selvittää Margon olinpaikan, vaikka se vaatisi tila-autossa nukkumista, sydänsuruja ja runouden tulkintaa.
Alkuperäiskielisen teoksen kerronta on puhekielimäistä ja sujuvaa; hahmot kuulostavat täydellisesti ikäisiltään. Greenin nerokkaat sanaleikit toimivat niille tarkoitetuissa kohdissa, mikä tekee tekstistä luontevan ja nuorekkaan. Puhekielen luontevuus kuitenkin katoaa valitettavasti suomennoksessa. Amerikkalaissarjoista- ja elokuvista myös suomalaisille tutut hokemat ja termit eivät suomennu kunnolla, mikä johtaa lopulta muun muassa niiden kirjaimelliseen kääntämiseen. Väkinäisen ”teinikielen” takia kirja saattaa menettää tarkimman lukijan kiinnostuksen.
Tekstin suomennoksen hankaluudet sivuuttamalla jäljelle jää yksi kirjaa koskeva kysymys: suomenkielinen nimi. Tarina pyörii kyllä Margon ympärillä, mutta arvoitus ei piile pelkästään hänessä. Lukukokemuksena Arvoitus nimeltä Margo on viihdyttävä, hauska ja kekseliäs, mutta parhaimmillaan alkuperäiskielellä.
4/5