Johannes Ekholm: Rakkaus niinku. Otava 2016.
Käsissäni on tapaus. Ei, ei sellainen korkeakirjallisuuden suuri helmi, vaan jotakin aivan muuta. Kirja, joka pelkän kannen perusteella olisi jäänyt lukematta – jos lukemani niin pinnallisesti valitsisin – osoittautui joksikin mitä en todellakaan osannut odottaa. Rakkaus niinku on vaikuttava ja monikerroksinen kuvaus meidän ajastamme, Hannu-Pekka Björkmania Ekholmin tavoin referoiden klassisesta sivistyksestä ja hengellisyydestä erkaantuneen kelluvan ihmisen, homo fluctuariksen, ajasta. ”Mikä ei tapa ahdistaa” ja ”Elämän tarkoitus on ikävän karkoitus” ovat vahvoja teoksesta esiin nousevia lauseita. Ironia ja jopa itseironia kukkii, kun Ekholm pääsee tarinassaan kommentoimaan nykymaailman narsistisuuteen saakka yltävää pinnallisuutta ja massan arvoja, kapitalismia ja ”valkoisten miesten itsekeskeistä kitinää elämän rankkuudesta”.
Kirjan perusidea on varsin yksinkertainen, toteutus erikoinen, mutta toimiva. Kolmikymppinen Joona on saanut potkut töistään toimittajana ja menettänyt siinä samalla myös luottotietonsa. Kustannusyhtiö on tarjonnut Joonalle mahdollisuutta julkaista kirja, minkä tarjouksen hän on myös ottanut vastaan, vaikka tarinasta ei ole vielä hajuakaan. Romaanista on kuitenkin tarkoitus tulla aikamme hengen kuvaaja, Joonasta sukupolvensa ääni. Sitten syntyy ”nykyajan Lönnrot”; Joona alkaa yhden viikon ajan äänittää läheistensä kanssa käymiään keskusteluja – tosin lähes aina salaa ja ilman lupaa. Ekholmin vahvasti metatasolla liikkuva romaani muodostuukin käytännössä lähes täysin näistä dialogeista sekä Joonan ja sadgirl91-nimimerkillä kirjoittavan naisen pitkistä chat-keskusteluista.
Rakkaus niinku on, Ekholmin Joonalle tämän kirjailija-isän, ”Suomen Knausgårdin”, kanssa käytyyn keskusteluun kirjoittamia vuorosanoja lainatakseni, ”kirja vallasta ja häpeästä… Ja rakkaudesta. Niinku.” Niinku on hyvä sana. Se korostaa teoksen ironista olemusta. Joona paasaa isälleen tämän omaelämäkerrallisen cis-miehen kärsimyksestä kertovan kirjan paatoksellisuudesta syyllistyen itse aivan samaan, kuten hänen, tai siis Ekholmin, romaani osoittaa. Mutta nykymaailma, meidän aikakautemme, on sellainen. Me todella pakenemme syvällisiä tunteita ja vastuuta, haluamme helppoa elämää kelluen nopean tiedon valtameressä. Ja tietysti haluamme myös rakkautta. Tai jotain sinne päin, niinku.
4/5