Valoa ankeuden keskelle

Katri Heikkinen, 19v., 13. kesäkuuta 2018

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa, valoa, valoa (Karisto 2011)

Vilja-Tuulia Huotarisen vuonna 2011 kirjoittama ja sittemmin Lasten – ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Valoa, valoa, valoa heittää 2010-luvun liberaalisessa yhteiskunnassa varttuneen nuoren lukijansa jäykälle 80-luvulle tai ainakin noin verrattain jäykältä tuntuvalle. Kuten kertoja Mariia Ovaskainen sen ilmaisee: 80-luvulla ei vielä halattu. Puhumattakaan siitä, että olisi katsottu kovin hyvällä kahta toisiinsa rakastunutta tyttöä. Näin on kuitenkin tarinan kahdeksasluokkalaisille Mariialle ja Mimille päässyt käymään.

Kuten jo kirjan takakannesta arvata saattaa, kirjan synkähköt tapahtumat sijoittuvat kesän 1986 tietämille, jolloin Tsernobylin ydinvoimalan räjähdyksen vaikutukset ulottuivat tänne Suomeenkin saakka. Neuvostoliiton paineen alla vallitsee vaikenemisen kulttuuri säteilyn haitoista, ja sama vaikenemisen kulttuuri vaikuttaa vallitsevan niin Mariian kuin Miminkin kodeissa. Kertoja purkaakin useaan otteeseen ahdistustaan jatkuvasta hyssyttelystä ja mainitsee Mimin olevan hänen elämässään ”valoa valoa valoa”, mistä kirjan nimikin juontuu. Mielenkiintoinen puoli tässä on se, että erityisesti Mimin kotona palapelin palaset ovat erityisen hukassa ja koko perhe haluaa peittää menneisyyden tapahtuman haavat vaikka väkisin. Tästä huolimatta Mimillä tuntuu olevan se jokin salainen valo sisällään, jota kertoja Mariia ei ensinäkemästä lähtien voi olla vastustamatta.

Turhaan ei totta totisesti ole kirja Finlandia-palkintoaan saanut. Lukijan mahdolliset ennakkoluulot ropisevat sivu sivulta menemään, kun kertoja aseista riisuvasti purkaa tuntojaan niin, että kuvittelisi todellakin teoksen kirjoittaneen 14-vuotias eikä aikuinen kirjailija. Kertoja puhuttelee ja aktivoi lukijaansa, eikä pienikokoisen kirjan 176 sivun määräkään päätä huimaa. Ei siis pitäisi olla mitään esteitä, etteikö vähän kirjoja entuudestaan vieroksuvakin nuori voisi juuri tähän teokseen tarttua. Se nimittäin täyttää tarkoituksensa; se pistää ajattelemaan ja on voimakas kuin kokonainen ydinvoimala.