Laura Lähteenmäki: ”Ihmisten väliset valtasuhteet ovat kiinnostavia”

, 8. maaliskuuta 2018

Kuva: Toni Neffling/WSOY

Minkähänlaista olisi olla 16–18-vuotias Suomessa vuonna 1918? Siitä saa ainakin jonkinlaisen kuva, kun lukee Laura Lähteenmäen maaliskuussa ilmestyvän teoksen Yksi kevät (WSOY ). Kirja kertoo punaisten tyttöjen tarinan sisällissodan runtelemassa Suomessa.

Laura Lähteenmäki työskentelee kustantamossa ja kirjoittaa kirjoja nuorille ja aikuisille. Lähteenmäeltä on aikaisemmin ilmestynyt esimerkiksi tulevaisuuteen sijoittuva North End -kirjasarja.

Kirjailija vastasi Lukufiiliksen kysymyksiin uusimmasta teoksestaan ja lukutottumuksistaan.

 

Minkälainen lukija sinä olet? 

Minulla on monta kirjaa kesken, ja jätän myös joskus kirjan kesken. Koska olen töissä kustantamossa, luen käsikirjoituksia myös iltaisin. Siksi onkin ihana lukea välillä valmiita kirjoja – tosin tällaiseen huumaan pääsen kunnolla usein vasta lomilla. Viime vuodet olen myös kuunnellut äänikirjoja. Ensin kuuntelin juoksulenkeillä, nyt perunoitakin kuoriessa. Teksti tulee lähelle, kun se astuu korvasta sisään ja kaikuu päässä. Silmätkin saavat kuunnellessa levätä.

 

Kehen kirjan henkilöön olet samaistunut eniten? Miksi?

Anni Kytömäen Kultarinnan (2014) Mallaan. Upea romaani kosketti minua sekä metsäkuvauksellaan, joka päättyi oman lapsuuteni järven rannalle, että isän ja tyttären suhteen tarinalla.

 

Miksi halusit sijoittaa uusimman romaanisi Yksi kevät vuoteen 1918?

Ihmisten väliset valtasuhteet ovat kiinnostavia, ja niitä kuvaan myös Yhdessä keväässä. Halusin etäännyttää tyttöjen väliset suhteet tästä ajasta ja tarkastella, miten samanlaisia olemme ajasta riippumatta ja myös mitä tuhoa vastakkainasettelut saavat aikaan sata vuotta sitten tai nyt.

 

Minkälaista oli nuoren elämä sisällissodan runtelemassa Suomessa?

Nuoret olivat tuolloin jo oikeastaan aikuisia. Kirjani 16–18-vuotiaat tehtaantytöt asuvat yksin ja tienaavat oman elantonsa. Kun sisällissota alkaa, he jäävät tuuliajolle ilman perheittensä ja työnsä tukea. Pari heistä osallistuu sodan vaiheisiin aatteen puolesta, pari tyttöä siksi ettei heillä ole vaihtoehtoa.

 

Mitä toivot teoksesi antavan sen lukijalle?

Toivon, että lukija kokisi, miten samanlaisia kysymyksiä pohdittiin sata vuotta aiemmin kuin nyt ja toisaalta, miten monet asiat ovat aivan toisin. Koen, että sata vuotta on sekä pitkä että lyhyt aika.

 

Mikä on ollut mieleenpainuvin lukukokemus tai muisto kirjoihin ja lukemiseen liittyen?

Ensimmäisenä tulee mieleen, miten vanhempani lukivat sisaruksilleni ja minulle ollessamme pieniä. Äiti luki ääneen automatkoilla, isä sohvankulmassa. Nykyäänkin päivän kiire päättyy, kun luen lapselleni peiton alla. Toinen muisto on, miten paljon sain lukea pitkän sairauden aikana. Vaikka sairastaminen oli kurjaa, lukeminen ei.

 

Mikä on paras aika (ja paikka) lukea ja kirjoittaa?

Luen illalla ennen nukahtamista, mutta jos saan lukea päivällä lempikirjaani, se on ylellisyyttä. Kirjoittamiseen uppoutuisin parhaiten ulkomailla kahvilassa vieraan kielen solistessa ympärillä, mutta sekin on ylellisyyttä. Kirjoitan mainiosti myös aamupäivisin kotona työpöytäni ääressä.

 

Lukeminen…

…avaa kaikki ovet. Näen sen parhaillaan konkreettisestikin kuusivuotiaan lapseni opittua lukemaan.