Kateus muita lukijoita kohtaan

Lukutavoitteet ovat hyvä tapa innostaa itseään lukemaan, ja pitää kirjaa lukemistaan kirjoista. Uudelle vuodelle on mukava asettaa tavoitteita kirjoista. Ehkäpä se on juuri sopiva matalan kynnyksen haaste, jolla saa lisättyä lukemista omaan elämään, tai vaikkapa kokeiltua erilaisia genrejä. Haasteita on monenlaisia, ja some pursuaa niistä. Ehkä yleisin lukutavoite on tietty kirjamäärä, jota tavoitellaan vuoden aikana. Kirjamäärä on helppo tapa motivoida itseään lukemaan enemmän kuin esimerkiksi edellisenä vuonna. Lukemisen lisääminen omaan elämään on myös ihana ja rento tapa ottaa aikaa itselle, kehittää ajatteluaan ja sivistyä. Hektisessä arjessa lukeminen lisää varmasti hyvinvointia, ja sen ylläpitäminen voi olla helpompaa ja tapahtua matalammalla kynnyksellä, kuin esimerkiksi muut uutenavuotena asetetut tavoitteet. 

Kirjahaasteet voivat tuottaa kuitenkin myös stressiä. Kun näkee muiden ihmisten lukevan vaivatta useita kymmeniä kirjoja vuodessa, tuntuu, että sen sijaan, että postaukset motivoisivat, ne aiheuttavatkin vain stressiä. Jostain on aina aloitettava, ja kaikissa elämäntilanteissa ei ehdi lukea niin tarpeeksi kuin tahtoisi. Jokainen ihminen lukee myös eri tahtia, joten siksikään luettujen kirjojen määrä ei kerro siitä, kuinka paljon joku lukee, tai kuinka paljon hän nauttii kirjallisuudesta. Pahimmillaan lukutavoitteet voivat tuntua melkein siltä, kuin joku seuraisi kaiken aikaa lukemista olan takana. Kun kirjan saa luettua loppuun, tiedon siitä päivittää kiireesti someen, jolloin lukemisen ensisijainen tarkoitus vähän hämärtyy. Onko tarkoitus vain lukea mahdollisimman paljon ja vuoden lopuksi sitten esitellä kirjat? Mielestäni lukeminen on hauskinta silloin, kun kirjasta voi nauttia ja siitä saa jotain uutta ajateltavaa, eikä kirjojen maratoonaaminen läpi oikein tue sellaista. 

Kateus muita lukijoita kohtaan saattaa näkyä myös siinä, että itsestä tuntuu, että kaikki muut lukevat aina pidempiä, haastavampia ja laadukkaampia teoksia kuin itse. Oman lukuharrastuksen ei pitäisi antaa kärsiä siitä, että miettii liikaa, ovatko teokset vaikkapa tarpeeksi korkeakirjallisia. Lukuhaasteet voivat parhaassa tapauksessa laajentaa omaa kirjamakua ja piristää elämää, mutta varsinaista stressiä ei kannattaisi ottaa siitä, minkä genren kirjoja esimerkiksi lukee. 

Vaikka lukutavoitteet ovat mukavan yhteisöllinen asia, mutta tuntuu, että somessa kuitenkin myös “gatekeepataan” kirjallisuutta. On turhaa keskustella siitä, kuinka paljon joku lukee tai kuinka “hyviä” kirjoja hän lukee. On sitä paitsi aivan mielivaltaista yrittää määritellä, mikä määrä kirjoja tarkoittaa, että joku lukee paljon. Parhaimmillaan somessa on digitaalinen lukupiiri ja lukutavoitteita on hauska jakaa ja suorittaa yhdessä.  

Lukutavoitteet kannattaakin koettaa asettaa mahdollisimman realistisiksi itselle. Siitä ei ole mitään hyötyä, että ottaa lukemisesta stressiä itselleen. Uskon kyllä silti, että joskus lukutavoitteet tuntuvat hauskemmilta kuin itse lukeminen. Ehkä ne motivoivat lukemaan tavoitteiden saavuttamiseksi ja siinä sivussa ikään kuin hämääntyy lukemaan ja huomaakin nauttivansa kirjasta. 

Kirjoittaja on Lukufiiliksen toimituskuntalainen.

Tekstin on mahdollistanut Otavan kirjasäätiön apuraha.