Jokaisen nuoren tulisi voida haaveilla kirjoittajan urasta
WSOY 2017
Kirjoittaminen ja tekstin tuottaminen ovat olleet jo pitkään minulle mieluisimpia vaikuttamisen ja ajatusten purkamisen väyliä. Käänteentekevä hetki kirjoittajan identiteettini luomisessa oli se, kun tuotantoyhtiö Yellowfilm palkkasi minut viime kesänä ideoimaan nuorten tv-sarjoja ja harjoittelemaan käsikirjoittamista kymmenen muun nuoren kanssa. Olen kirjoittanut paljon sekä fiktiivisiä että esseistisiä tekstejä, mutta mitään näin virallista en ollut koskaan tehnyt. Opin kuukauden aikana valtavasti, ja ehkä siksi käteeni osui juuri tämä kirja.
Mikko Toiviaisen ja Ronja Salmen teos 12 tarinaa kirjoittamisesta (WSOY 2017) on kokoelma 12 haastattelusta, joissa kirjoittamisen parissa työskentelevät henkilöt kertovat oman tarinansa. Mukaan mahtuu muusikot Samuli Putro ja Paperi T, blogisteja ja toimittajia, komiikan ammattilaiset Justimusfilms ja Jukka Lindström, käsikirjoittajia ja ohjaajia sekä yksi kansanedustajakin: vihreiden Ozan Yanar. Kirjan loppuun on koottu lisäksi vinkkejä aina ideoinnista ja prosessin aloittamisesta kirjoittamisen loppuun viemiseen.
Kaikkia tarinansa kertojia yhdistää siis kirjoittaminen. Tarinat ovat kuitenkin – luonnollisesti – hyvin erilaisia keskenään, ja ne tuovat esille erilaiset kirjoittamisen muodot: kaikki elannokseen kirjoittavat eivät kirjoita vain ja ainoastaan romaaneja. Niin koomikko, kansanedustaja kuin muusikkokin tarvitsee arjessaan kirjoittamista eri tavoin. Jotkut kertovat olleensa kiinnostuneita kirjoittamisesta lapsuudesta saakka, jotkut kertovat löytäneensä kirjoittajan identiteettinsä vasta aikuisemmalla iällä. Kun toiset haluavat ideoida ryhmissä, toiset eivät halua kontaktia ulkomaailmaan lainkaan. Osa haastateltavista on vielä nuoria, kuten Justimusfilmsin jäsenet, ja osa jo hyvinkin kokeneita. Näistä eroista huolimatta kaikki esiintyvät teoksessa tasavertaisina ja kokeneina ammattilaisina.
Sekä Toiviaisen että Salmen teksti on mukaansatempaavaa ja helppolukuista. Molemmilla on lennokas ote kirjoittamiseen, ja hymyilin usein aidosti lukiessani teosta. Jokaisesta haastateltavasta on myös muutama kuva, ja kirjan ulkoinen olemus on kutsuva. Rakenteessa pidän tarinoiden erilaisuudesta ja niiden rytmityksestä sekä kirjan lopussa olevista hyödyllisistä vinkeistä. Teos on helposti lähestyttävä kenelle tahansa taitotasosta tai vaikkapa iästä huolimatta, ja jokainen löytää varmasti tarinoista ja vinkeistä jotain itseään puhuttelevaa.
Tärkein itseeni kolahtanut teoksen viesti on, että vain kirjoittaminen tekee kirjoittajia. Tämän opin itsekin kantapään kautta kesätyöni aikana, ja se mainitaan myös kirjan esipuheessa. On yksinkertaisesti kirjoitettava huonolaatuista tekstiä, jotta on jotain, mistä oppia. Moni haastateltava puhuu myös siitä, ettei itseään kannata pidätellä. Tekstin on vain annettava tulla. Elämme nykyään niin hektisessä suoritusyhteiskunnassa, että sellaista hetkeä voi olla vaikea suoda itselleen.
Huomasin kesätyöni aikana, etten ollut oikeastaan koskaan sallinut itselleni haavetta kirjoittajan urasta. Tarinoiden lukeminen nostatti muiston taas mieleeni. Helposti tulee pelko siitä, ettei ajattele realistisesti. Tällaiset teokset osoittavat nuo pelot kuitenkin vääriksi. Ne tuovat esiin erilaiset taidealan uramahdollisuudet ja elämänpolkujen monimuotoisuuden, mikä on tärkeää. Ja mitä tärkeintä, ne mahdollistavat tuon haaveen omassa ja toivottavasti myös muiden nuorten sydämissä.
5/5