Ihmisen puolella on mukaansatempaava nuorille aikuiselle osoitettu romaani. Lähitulevaisuuden Helsinkiin sijoittuva kertomus kuvaa kahden eri ihmislajin välistä kamppailua. Ideana on, että maailmanlaajuisesti levinnyt tartuntatauti jakaa ihmiset kahtia: sairastuneisiin ja terveisiin. Tämä jako menee lopulta niin pitkälle, että sairastuneet nähdään täysin erillisenä ihmislajina. Aikaisemmin Siri Kolulta on ilmestynyt myös romaani Pelko Ihmisessä, jolle Ihmisen Puolella on itsenäinen jatko-osa.
Tarina etenee sujuvasti kolmen eri henkilön kertomana. Pilvi on vähemmistöryhmään, sairastuneisiin kuuluva nuori, jolle on annettu tärkeä tehtävä P-ihmisten tulevaisuuden turvaamiseksi. Hänen entinen paras ystävänsä Mimosa taas pyrkii kostamaan kokemansa vääryydet. Kolmas kertojista, Petri, elää jatkuvassa epävarmuudessa Pilvi-siskon ollessa kadoksissa ja yrittää samalla selviytyä niin oman perheensä kuin seurustelukumppaninsakin kanssa.
Kerronta mukailee pitkälti kertojien ajatuksia ja on siten puhekielistä ja paikoitellen myös melko sekavaa. Yhdessä kolme kertojaa kuitenkin luovat tarpeeksi ehjän kokonaisuuden, joka pakottaa lukijan myös miettimään juonta tarkemmin. Sidosteisuutta eri kertojien ja kappaleiden välille tuo myös kieli, jossa vilisee ajalle tyypillisiä termejä ja lyhenteitä.
Ihmisten välinen ilmapiiri on kirjassa jännittynyt ja lähestulkoon vihamielinen. Teemoja ovat eriarvoisuus, kosto, rakkaus ja ystävyys. Kirja kuvaa uskottavasti tulevaisuuden Suomea ja luo kammottavan todentuntuisen mielikuvan tilanteesta, jossa ihmisten välinen eriarvoisuus johtaa lähelle sodan syttymistä. Ajatus herkästi leviävästä P-viruksesta on myös pelottavan realistinen.
Ihmisen Puolella ei välttämättä ole kaikista keveintä luettavaa sen takia, että kerronnassa on jätetty niin paljon tilaa lukijan omalle pohdinnalle. Se on kuitenkin koukuttava ja mielenkiintoinen lukukokemus, joka erottuu helposti joukosta.
4/5