Kuinka räppiä kirjoitetaan

Kun minua pyydettiin kirjoittamaan juttu aiheesta ”kuinka räppiä kirjoitetaan”, aloin pohtia, voiko ihmisille ylipäätään kertoa tai opettaa, miten jotakin luovaa tehdään?
Kuinka luoda oikeaoppisesti?

Tapansa kullakin, ja minullahan on vain oma tapani jaettavana.
Mutta mitä fiksua, saati oivaltavaa, juuri minä voisin kertoa teille rapin kirjoittamisesta? Ota kynä käteen, löydä se fiilis, heitä riimi ja heti perään toinen tosi fiini.

Luovuus tarvitsee ympärilleen raamit

Itse löysin räpin kirjoittamisen maailman oikeastaan puolivahingossa, vasta aikuisiällä. Olen lapsesta asti kirjoittanut koko ajan, päiväkirjaa, runoja, novelleja, proosaa, tarinoita, näytelmiä ja ylipäätään havaintoja ja muistiinpanoja maailmasta. Teini-iässä aloin myös kirjoittaa laululyriikkaa pöytälaatikkoon. Rämpytin kitarallani leirinuotiosointuja ja tein biisejä särkyneistä sydämistä.

Ajattelin pitkään, että räpin kirjoittaminen on helpon tylsää ja räppilyriikka melko yksinkertaista ja jotenkin epäkiinnostavaa, taiteellisesti kunniahimotonta kirjoittamista. Vähän läpällä tehtyä settiä, koomisen kuulosta tekstiä. Ku alkaa rimmaa siin ei kulu monta timmaa. Jou.

Minulle räppilyriikasta epäkiinnostavaa tekivät juuri riimit. Ajattelin, että kirjoittajan luovuutta kahlitsevat riimit ja säännöt, säkeistöt ja rytmit. Riimimuoto tuntui vankilalta itse inspiraation ympärillä. Vapaina virtaavat sanat pitäisi laittaa väkisin johonkin tiettyyn muotoon, riimien häkkiin.

Myöhemmin olen kuitenkin ymmärtänyt, että vähän niin kuin kasvava lapsi tarvitsee rajoja kokeakseen turvaa ja rakkautta, tarvitsee myös luovuus välillä ympärilleen selkeät raamit, joiden sisällä se voi kukkia ja virrata mihin suuntaan tahansa. Riimisäännöt voivatkin antaa kirjoittajalleen vapautta.

Sanat ja rummut kulkevat käsi kädessä

Räppilyriikka ei ole pelkkää yksinkertaista läpän heittoa toisiinsa rimmaavilla lauseilla. Se on sanojen taidetta, tavujen rytmiikkaa, alku- ja loppusointujen ilotulitusta ja kielikuvilla leikittelyä. Vasta räppiä kirjoittaessani olen tajunnut, kuinka monisävyinen ja uskomattoman kaunis kieli suomen kieli on.

Taiteen tekemisen luomisprosessissa olen aina arvostanut yllätyksellisyyttä, hetkeen heittäytymistä ja improvisaation voimaan luottamista. Sitä, että taiteilija uskaltaa heittäytyä tyhjän päälle sen sijaan, että hän ennalta suunnittelisi, harkitsisi ja laskelmoisi luomuksensa aivan puhki. Juuri tämä hetki on luovuuden lähde. Ympärillämme on kaikki, mitä taiteen tekemiseen tarvitsemme. Taide tekeekin itse itsensä, tekijänsä kautta.

Niinpä myös räppiä kirjoittaessani suosin kirjoitustapaa, jossa heittäydyn virran vietäväksi ja annan kynän yllättää minut. Kun olen ensin omaksunut riimitekniikan ja tahdit, ei minun tarvitse niitä enää biisiä kirjoittaessani sen kummemmin ajatella.

Räpissä sanat ja rummut kulkevat käsikädessä. Molemmat ovat instrumentteja, jotka soittavat yhdessä samaa biisiä. Kun alan kirjoittaa rap-biisiä, kuuntelen ensin pitkään luupilla siihen tulevaa biittipohjaa. Omaksun rytmin ja saan musiikin tunnelmasta kiinni. Annan mielikuvien, ajatusten, tunteiden ja tarinoiden syntyä sisälläni.

Biitti vie minut uuteen maailmaan, sanojen seikkailuun, jota en vielä tunne, enkä edes tiedä, minne se minut pian kuljettaa. Otan kynän käteen ja alan kirjoittaa. Yhtäkkiä riimi synnyttää toisen, joka taas vie minut aivan uuteen suuntaan, herättää uuden, yllättävän ajatuksen ja siten taas uuden riimin. Biisin aihe tai tarina saattaa muodostua riimien ympärille, niiden johdattelemana. Räpin kirjoittaminen todellakin on mielikuvien matkaa.

Oleellisimmat ”säännöt” perusräppibiisin kirjoittamiseen:

• Yksi säkeistö on yleensä 16 tahtia, kertosäe 8 (tai 4 tahtia)
• Tahti kannattaa kirjoittaa kahdelle riville, jolloin riimi tulee viimeisen rivin loppuun, siihen sopiva riimi seuraavalle tahdille taas viimeisen rivin loppuun
• Lisäriimejä kannattaa viljellä myös rivien alkuihin ja keskelle loppuriimien lisäksi
• Käytä hyväksesi sitä, kuinka sanojen tavut sointuvat keskenään.

Ta-vu,

sa-vu,

ka-mu.

• Tuplariimien ja multiriimien käyttö tekee riimittelystä puhtaampaa ja teknisempää:

Tup-la rii-mi,

Tur-pa kiin-ni.

Tää on mul-ti-rii-mit-te-lyy

Pääl on lun-gi fii-lis le-vyl

• Mieti, mitä sinulla on sanottavaa

Muutoin, anna sanojen viedä sinut seikkailuun. Anna mennä. Go with da flow. Biitti korviin ja kuuntele, mitä sisälläsi herää eloon. Ajattelen, että jos biisi on kirjoittajalleen henkilökohtainen, on siihen myös kuulijan helpompi samaistua. Mutta aina ei kirjoittajakaan voi etukäteen tietää, minkälaista materiaalia hän kantaa mukanaan ja mitä tarinoita hänen sisällänsä elää. Joskus riimit voivat johdattaa noiden tarinoiden pariin.