Mitä pörröiset korvani kuulevatkaan?

Jukka Behm: Pehmolelutyttö, WSOY 2017

Kirja on kertomus yläkoululaisesta, hiljaisesta ja kiltistä kympin tytöstä, jolla on mahdollisimman tavalliset ja tylsät vanhemmat ja ärsyttävä isoveli. Ai niin, ja pehmolelut, ainoat, jotka tietävät Emilian synkän puolen.

Emilian kesäloman ensimmäiset viikot sujuvat ilman sen kummempia selkkauksia tai kommelluksia. Enimmäkseen Emilia viettää aikaansa kotona puhelimen kanssa. Asiat kääntyvät kuitenkin vähemmän pitkäveteiseen suuntaan, kun Emilia päättää kerrankin lähteä ulos.

Emilia istuskelee keskustan puistikossa ja katselee harmistuneena iltaista kaupunkia. Hän oli ajatellut viettävänsä pitkän ja hauskan illan ystävänsä Lilan kanssa. Lila, tapansa mukaan, seurustelee ja lähti nyt uuden poikaystävänsä mukaan unohtaen Emilian täysin. Sitten ventovieras mies tulee Emilian luo ja tarjoaa Emilialle rahaa, jos tämä suostuisi tulemaan syrjemmälle miehen kanssa ja katsomaan häntä.

Siitä koko touhu alkaa. Emilia alkaa myydä itseään ja aikaansa tuntemattomille, aikuisille miehille, jotka ihailevat Emilian kuvia netissä. Rahaa kertyy helposti ja kätevästi, kuin sitä kasvaisi puissa, paljon näppärämmin kuin tutun lasta hoitamalla. Emilia ja Lila ovat suunnitelleet lähtevänsä seuraavana kesänä Lilan lempibändin keikalle Tukholmaan. Matkakassa alkaa kohta olla kasassa.

Mutta Lilakaan ei tiedä, kuinka Emilia saa tuohensa. Emilia ei kehtaa paljastaa salaisuuttaan kellekään muulle kuin pörröisille ketuilleen, koirilleen ja lukuisille muille pehmoleluilleen. Pakokeinoa ei ole. Emilia tuntee usein olonsa irralliseksi omasta kehostaan ja seuraavansa jonkun muun elämää. Kiinni jäämisen pelko jäytää Emilian mieltä.

Kirja kertoo mielestäni hyvin, mitä kiltiltä ja viattomaltakin vaikuttavan kympin tytön päässä voi liikkua, mitä kaikkea enemmän tai vähemmän järkevää nuoruus ja raha voivat saada tekemään. On mielenkiintoista nähdä maailmaa sellaisen ihmisen silmin, joka on monin tavoin erilainen kuin minä itse.

Omalla kohdallani kirja ei ollut erityisen tunteita kuohuttava. Ajatukset, jotka tästä nousivat, olivat luokkaa ”aha, tuo tekee noin, itse en tekisi noin.” Oli silti ihan kiintoisaa lukea tämä kirja, varsinkin, kun yleensä luen lähinnä fantasian ja scifin tyyppistä kirjallisuutta. Kirjan kerronta oli mielenkiintoista ja kirja oli tapahtumarikas, mutta kuten mainitsin, sen suurempia tunteita ei minussa juurikaan herännyt.

Jukka Behm voitti romaanillaan WSOY:n Tuhat ja yksi tarinaa -kirjoituskilpailun. Raati kuvaili teosta pohdituttavaksi ja uskaliaaksi tekstiksi, joka ottaa rohkeasti kantaa eikä pelkää olla paikoin törkeä.