Elina Hirvonen: Kun aika loppuu. WSOY 2015
Elina Hirvosen kolmas romaani kertoo helsinkiläisperheen elämän kautta tärkeän viestin ympäristöstä, ihmisistä ja huolehtimisesta.
Lähitulevaisuuteen sijoittuva romaani ei kerro avaruusolennoista tai lentävistä autoista. Kun aika loppuu käsittelee patoutunutta yksinäisyyttä perheessä, joka vaikuttaa ulkopuolisille täysin tavalliselta. Mutta mitä tavallisuus oikeastaan on? Onko Laura-äidin työ yliopistolla tavallinen verrattuna Aava-tyttären sotakokemuksiin? Voiko nuori Aslak koskaan tuntea itseään tavalliseksi?
Kirjan kuvailema tulevaisuus on kauhistuttavan realistinen: maapallo tekee hidasta kuolemaa, lapset aloittavat koulun, leikkivät keijunsiivissä ulkona ja ajan kuluessa nuori mies tähtää aseellaan viattomia kävelijöitä Lasipalatsin katolta. Vaikka ongelmia ei huomaa, ei niitä saa kuitenkaan unohtaa kokonaan. Kirjan ongelmista suurin on yksinäisyys perheen sisällä. Yksinäisyyttä ei helposti näe, mutta sen seuraukset voivat olla vakavia. Yksinäisyys voi saada tarttumaan aseeseen.
Äidin näkökulmasta kerrottu osa on samalla sekä kaunis että raastava. Hirvonen kirjoittaa yksinkertaisesti välittäen kuitenkin samalla vahvoja tunteita; tuskaa, epätoivoa ja rakkautta. Tapahtumien realistisuus koskettaa ja herättää ajattelemaan oikeaa tulevaisuutta. Perheemme ja läheisemme vaativat huolenpitoa, mutta niin tekee myös maapallo. Jos jatkamme samanlaista, itsekästä ja huoletonta elämää, ajaudumme vuosi vuodelta suurempiin ongelmiin. Muutos ei lähde pelkästään puheista – muutos tarvitsee tekoja.
Kun aika loppuu on koskettava, pysäyttävä romaani, jonka lukeminen saa miettimään omia päätöksiään. Pienetkin asiat saavat aikaan hyvää, kun yhä useampi tarttuu toimeen. Ympäristön suojelemisen lisäksi on tärkeää katsella ympäröiviä ihmisiä. Joku heistä saattaa olla oman elämänsä Aslak. Hänkään ei halua olla yksin.
5/5