Olisiko hetki aikaa puhua mittatilauskirjoista?

Olen nähnyt valon. Valo oli kaverini muotoinen, se viesti minulle mittatilauskirjallisuudesta, ja näin sen tammikuisena koulupäivänä.

Mittatilauskirjallisuus ja mittatilauskirjat ovat ainakin nopean googlauksen perusteella itse keksimiäni yhdyssanahirviöitä. Jokainen kirjallisuuden nykytilaa seuraava on kuitenkin varmasti törmännyt termejä vastaavaan tuotantoon. Idea on simppeli: Huomataan kirjallisuudessa jokin epäkohta, esimerkiksi vegeruokakirjojen, nuorten kauhun tai teinipojille suunnatun kirjallisuuden puuttuminen, ja pyritään täyttämään aukko. Ilmiö ei siis ole uusi, markkinoillahan on aina ollut kysynnän ja tarjonnan laki. Viimeisimpänä pinnalla on ollut nuorten ja varsinkin poikien lukutaidon tila. Se on tutkimusten ja äidinkielten opettajien mukaan huolestuttava.

Jyri Paretskoi kirjoitti jo kuutisen vuotta sitten ensimmäisen osan suosittuun Shell’s Angles -nuortenkirjasarjaansa. Sittemmin osia on tullut lisää, mikä on hyvä, sillä markkinarako oli ja on edelleen täytettävissä.

Itse en uskonut tällaiseen omasta mielestäni väkisin kirjoitettuun kirjallisuuteen. Suhtauduin epäileväisesti Paretskoin edellä mainittuun sarjaan ja hänen K-15 -kirjaansa, joista toista kouluni moni poika luki opettajan suosituksesta. Kaikki muuttui tuona tammikuun lopun päivänä, kun hyvä ystäväni, joka oli eläessään lukenut kaksi kirjaa, puhui minulle ruokalassa. Hän sanoi lukeneensa Shell’s Anglesin kokonaan ajatuksella ja tarttuvansa jatko-osaan heti, kun äidinkielessä pitäisi taas lukea kirja. Sen jälkeen toiset kaverini samassa pöydässä kehuivat K-15:tä. Suhtautumiseni muuttui täydellisesti vasta, kun itse luin Inti Chavez Perezin Respektiä – Seksikirja pojille -teosta. Kerroin kirjasta parhaille ystävilleni, jotka eivät hekään lue vapaaehtoisesti, ja sain kirjaan usean ihmisen jonon. Olin ällikällä lyöty.

Oma käsitykseni on se, että “ennen vanhaan” opettaja määräsi kaikki lukemaan Tuntemattoman sotilaan kaltaisia tiiliskiviä. Kun äidinkielessä on siirrytty suosittelemaan nuorille nuortenkirjallisuutta, ovat teinipojat saaneet lukemisen aloittaessaan usein ratkaisevaa samaistumispintaa.

Olen aina ollut sitä mieltä, että lukea kannattaa vain tekstejä, jotka kiinnostavat jollain tapaa. Kirjoja saa jättää kesken. Vasta nyt tajusin, että tietyille yleisöille ei ole paljon kirjallisuutta, ja vaikka olisi, sitä voi olla vaikea löytää ilman opettajan tai vanhemman ohjausta. Ja kuten yleensä aina, tämänkin tajuamiseen vaadittiin oikean elämän esimerkki lähipiiristäni. Nyt uskon kirjallisuuteen, joka tehdään etukäteen tunnistetulle yleisölle.