Ystävänpäivä tuntuu jakavan paljon erilaisia mielipiteitä. Joillekin se on vain kaupallista huuhaata, ihan turha ja väkisin keksitty juhla. Joillekin se on päivä, jolloin voi mennä parhaan kaverin kanssa luistelemaan tai vaan viettää yhteistä aikaa sillä erityisellä ystävänpäivä -ajatuksella. Joillekin se on päivä jolloin voi syödä sydämenmuotoisia suklaakonvehteja, käpertyä jonkun kainaloon ja olla korni ihan luvalla. Minulle ystävänpäivä on osittain ehkä kaupallista huuhaata, osittain sydämenmuotoisia suklaakonvehteja, ilman kainaloa tosin.
On tietenkin hienoa, että meille on nimetty päivä jolloin keskitytään lähimmäisenrakkauteen, oli kyseessä sitten ystävä tai seurustelukumppani. Ystävänpäivää miettiessäni totesin kuitenkin, että monesti painotamme toisesta välittämistä ja unohdamme kokonaan, miten äärettömän tärkeää on rakastaa myös itseään. Sille ei vielä ole omaa merkkipäivää, vaikka ehdottomasti pitäisi.
Siispä kerron teille tarinan, tarinan eräästä tytöstä, joka oli viisas ja huumorintajuinen, hyvä ystävä, hyvä sisko. Hän oli noita kaikkia ja hän tiesi sen, mutta vaatekaupan sovituskopin armottomiin peileihin katsoessaan hän meinasi purskahtaa itkuun. Liikaa vatsamakkaroita, liikaa roikkuvaa ihoa, liikaa kiloja – tai niin hän ainakin luuli. Siksi hän hukkasi vuosia vihaten omaa vartaloaan. Se esti häntä tekemästä haluamiaan asioita.
Se tyttö olin minä.
En tarkkaan ottaen muista mitä tapahtui ja milloin, mutta lopulta yksinkertaisesti kyllästyin vihaamaan itseäni. Muistan katsoneeni jotain YouTube -videota, missä upea, kaunis, itsevarma ja isokokoinen nainen poseerasi bikineissä. Hän kertoi, että huolimatta minkä kokoinen olet, se ei määritä sinua millään tavalla. Niin mitättömältä kuin se saattaakin kuulostaa, minulle se oli tärkeää. Pikku hiljaa aloin ymmärtää, ettei minun tarvitse olla kaksikymmentä kiloa laihempi ollakseni upea ja voidakseni tehdä niitä asioita joita haluan, kuten mennä uimarannalle. Ymmärsin, että voin olla onnellinen, saada rakkautta ja menestyä juuri tämän kokoisena. Lakkasin säälimästä itseäni, ja vaikka minulla meni ihan hyvin ennenkin, ovat asiat sen jälkeen alkaneet loksahdella paikoilleen.
Viimeisen vuoden aikana minä olen saanut kaikenlaista rakkautta ja läheisyyttä: olen saanut halauksia, niitä joissa rutistetaan kunnes hengitys ei enää kulje, niitä jotka rohkaisevat sinua, niitä jotka sanovat: ihanaa että olet tässä. Olen saanut suudelmia, poskille ja suulle. Olen saanut kokea kuinka tärkeää on, että joku on läsnä silloin kun on vaikeaa ja miten ihanaa se on, että on joku jolle voit hymy korvissa, ilosta pakahtuneena, vaahdota onnistumisistasi ja se joku jakaa ilon kanssasi.
Olen luopunut ihmissuhteista, jotka eivät ole toimineet. Kavereista, ihastuksista. Se on ollut vaikeaa, mutta kaikkea ei tarvitse, eikä pidä sietää. Siispä, ystäväni, sanon sinulle viisaimmat sanat mitä tähänastisen elämäni aikana olen oppinut: tunne oma arvosi. Se on avain kaikkeen. Se on avain onnistumisiin, se on avain rakkaudentäyteisiin ihmissuhteisiin, se on avain hyvään oloon. Tiedä, että olet riittävä juuri tuollaisena, tiedä että olet upea, tiedä että sinulla on väliä. Tiedä että olet arvokas.
Oli kyse sitten ylipainosta, isosta nenästä tai aknesta. Oli kyse sitten esiintymiskammosta, lukihäiriöstä tai puheviasta – ne eivät määritä sinua. Ne eivät tee sinusta huonompaa, ne tekevät sinusta sinut. Ja sinä olet upea!
Hyvää ystävänpäivää! Rakastetaan ystäviä, rakastetaan itseä.
Pus,
Anri
PS. Tähän postaukseen täydellisesti sopii Mariskan Itserakkausjuttuu. Käy kuuntelemassa tästä!
”Olen vihdoinkin käsittänyt sen
Mä oon fiksu ja kivannäköinen
Kaiken hyvän todellakin ansaitsen
Mitä tielleni sattuu
Helppo muista on kyllä välittää
Mut itteänikin mun täytyy silittää
Lupaan täst edes aina yrittää
Itserakkausjuttuu”