Anniina Mikama kirjoittaa oman tiensä kulkijoista

Kuva: Otto Virtanen, WSOY

Nuortenkirjailija Anniina Mikama kertoo haastattelussa, mitä kaikkea hänen lukulistalleen kuuluu. Hän paljastaa myös lapsuutensa sankarit. Mikama voitti esikoisteoksellaan Taikuri ja taskuvaras Topeliuspalkinnon 2019. Palkinto jaetaan ansiokkaalle nuortenkirjalle.

Uusin kirjasi Huijarin oppipoika on jatkoa kirjalle Taikuri ja taskuvaras.  Mistä kirjat kertovat?
”Taikuri ja taskuvaras -trilogian päähenkilöt ovat taskuvaras Mina sekä nuori keksijä ja taikuri Tom. Kirjoissa seikkaillaan 1800-luvun Helsingissä, Krakovassa ja Lontoossa. Mukana on taikatemppuja, huijauksia ja murhamysteerejä ja ripaus romantiikkaa. Oman lisämausteensa tarinaan tuovat taikuri Tomin rakentamat koneolennot, etenkin hämmästyttävästi elävää ihmistä muistuttava Tinasotamies.”

Mistä idea kirjoihin lähti?
”Olen pyörinyt nuorempana harrastajateattereissa, ja minusta on hauskaa kirjoittaa elämästä kulissien takana. Siksi valitsin tapahtumaympäristöksi taikateatterin, jossa ei koskaan voi tietää varmasti, mikä on totta ja mikä huijausta. Muutama vuosi sitten kiinnostuin myös valtavasti tekoälystä, ja siksi yksi kirjasarjani päähenkilöistä on konemies, joka tulee tietoiseksi itsestään ja alkaa kysellä, kuka hän oikein on. ”

Mikä on ollut mieleenpainuvin lukukokemus tai muisto kirjoihin ja lukemiseen liittyen?
”Varhaisimmat ja lämpimimmät lapsuusmuistoni liittyvät siihen, että äitini luki minulle ja vei minua kirjastoon. Usein halusin myös leikkiä satujen sankareita, esim. nokkelaa poikaa, joka päihitti ison ja julman peikon. En ollut koskaan erityisen innostunut prinsessasaduista. Sen sijaan olin hyvin kiinnostunut noidista! Olen aina tykännyt jännityksestä ja toiminnasta, ja parhaita lukuelämyksiä ovat tarjonneet Astrid Lindgrenin, Diana Wynne Jonesin ja Edgar Rice Burroughsin kirjat.” 

Minkälainen lukija sinä olet?
”Luen mielelläni ja ennakkoluulottomasti niin aikuisten kirjoja kuin lasten- ja nuortenkirjoja, fantasiaa ja scifiä, tietokirjoja, historiaa, runoja, sarjakuvia… siis kaikkea mahdollista. Etsin yleensä jotain sellaista, joka tempaisee minut irti arkitodellisuudesta. Kirjailija on lukijana vähän kuin planktonia syövä valas, joka uiskentelee elämän merivirrassa kita apposen auki ja siivilöi hetuloidensa läpi kaikenlaista sekalaista ainesta. Aina välillä kitusiin tarttuu joku todellinen herkkupala, josta hän saa inspiraatiota myös omaan kirjoittamiseensa.”

Keneen kirjan henkilöön olet samaistunut eniten? Miksi?
”Olen kai aina samaistunut outoihin ja poikkeuksellisiin tyyppeihin, jotka elävät elämäänsä vähän yhteiskunnan ulkopuolella ja kaikesta irrallaan. Lapsena tykkäsin lukea merirosvoista ja intiaaneista ja esimerkiksi Tarzan oli sankarini siksi, että hän asui viidakossa ja osasi puhua eläimille. Sellaisessa vapaudessa on jotain vallan kiinnostavaa, ja se mahdollistaa hurjia seikkailuja. Siksi kai kirjoitan itsekin sirkuslaisista, maankiertäjistä ja esimerkiksi orpolapsista, jotka joutuvat tai pääsevät itse etsimään oman tiensä ja paikkansa maailmassa.”

Minkä kirjan miljööseen haluaisit matkustaa?
”Olen aina halunnut matkustaa Sherlock Holmesin viktoriaaniseen Lontooseen. Toinen paikka on Astrid Lindgrenin Saariston lapset -kirjan Saltkråkanin saari. Sinne haluaisin päästä aina kesäksi asumaan.”

Mikä on paras aika ja paikka lukea?
”Vähän ennen nukkumaan menoa peiton alla pötkötellen. Yöunen laatu paranee kun en tuijota kännykän sinistä valoa vaan rapistelen pehmeää paperia. ”

Lukeminen on…
”…hyvää treeniä aivoille. Se kannattaa siinä missä liikunnan harrastaminenkin, sillä aivot rupsahtavat aivan kuten lihaksetkin, jos niille ei tarjoa haasteita. Mitä enemmän ja monipuolisemmin aivojaan harjoittaa, sitä paremmiksi ne kehittyvät. Se on sama juttu kuin balettitanssin tai jalkapallon kanssa: mitä nuorempana aloittaa, sitä pidemmälle siinä pääsee. Ja kun sitä tekee koko ikänsä, on hyvässä kunnossa vielä vanhanakin.”