Äänitaiteilija Olli Aarni yhdistää äänen ja kirjoittamisen
Olli Aarnin äänirunoja kuullaan Runokuun päätapahtumassa Poetry Mixtapessa 29.8. Aarni on musiikin tekemisen ja äänitaiteen lisäksi työskennellyt myös kustannustoimittajana.
Kerro itsestäsi lyhyesti. Kuka olet, minkälaisia intohimoja sinulla on äänitaiteilijana?
”Olen 32-vuotias oululainen mutta jonkin verran vantaalaistunut äänitaiteilija, musiikintekijä, kustannustoimittaja ja skeittaaja.
Taiteilijana intohimoni liittyvät suurelta osin uusiin oivalluksiin ja uuden oppimiseen. Pidän valtavasti asioihin syventymisestä, ja äänitaide mahdollistaa sen erinomaisesti, sillä se on monien minua kutsuvien kaninkolojen risteyskohta.”
Millaista on elämä äänitaiteilijana ja mitä se oikeastaan on?
”Äänitaiteilijan elämään kuuluu muun muassa tarkkaa suunnittelutyötä, projektista toiseen loikkimista, apurahahakemusten kirjoittamista, itsenäistä opiskelua ja tietysti paljon taiteellista työskentelyä. Nämä ovat ymmärtääkseni yhteisiä piirteitä muillekin taiteen ja kulttuurin aloille, eli äänitaiteilijan elämä ei eroa välttämättä kovin paljon vaikkapa kuvataiteilijan elämästä.
Erityistä äänitaiteilijan työssä lienee ainakin se, että ovet ovat auki moneen suuntaan, koska äänitaiteessa yhdistyy usein musiikin ja nykytaiteen piirteitä. Niinpä esimerkiksi viimeisen vuoden aikana olen esiintynyt peräkkäin Stavangerissa liikkuvaan kuvaan keskittyvässä biennaalissa, oululaisessa punk-luolassa ja reykjavikilaisessa pohjoismaisen kulttuurin keskuksessa.
Äänitaide ei ole kovin selvärajainen taiteen ala, ja omalla kohdallani siihen kuuluu esimerkiksi työskentelyä muusikoiden kanssa, opettamista ja radiokuunnelmien tekemistä. Ajattelen itse, että suuri osa töistäni on pikemminkin kokeellista musiikkia kuin äänitaidetta, sillä usein julkaisen töitäni ja esiinnyn musiikille tyypillisemmissä konteksteissa. Rajanveto äänitaiteen ja erityisesti kokeellisen musiikin välillä on usein häilyvää. Samaa teosta voisi helposti sanoa äänitaiteeksi, kun se esitellään taidegalleriassa, ja musiikiksi, kun se kuunnellaan levyltä.”
Miten päädyit äänitaiteilijaksi?
”Päädyin äänten pariin musiikin kautta, mutta hiljalleen kiinnostukseni on siirtynyt musiikillisista rakenteista yhä enemmän ääneen ja sen taustalla oleviin ajatuksiin. Minulla ei ole koulutusta tähän ammattiin, vaan olen opiskellut yliopistossa suomen kieltä ja työskennellyt myös kustannustoimittajana. Vähän kerrallaan äänet ovat kuitenkin vieneet mukanaan, ja nykyään suurimmaksi osaksi teen vain ääneen liittyviä töitä.
Halusin ryhtyä äänitaiteilijan epävarmalle alalle pääasiassa siksi, että se on paras tapa raivata elämässä aikaa äänten parissa seikkailemiseen. Kyseessä on siis varmasti jonkinlainen kutsumus.”
Miten kirjoittaminen ja runous näkyvät sinun elämässäsi?
”Tähän saakka kirjoittaminen on näkynyt pääasiassa harrastuksena, jota en ole kokenut tarpeelliseksi tehdä julkisesti samalla tavoin kuin ääniäni.
Olen kuitenkin viime vuosina etsinyt luontevia tapoja yhdistää ääntä ja kirjoittamista, ja äänirunous on osoittautunut mieluisaksi tavaksi työskennellä molempien parissa. Tällä hetkellä olen innokkaasti tekemässä ensimmäisiä julkisia, itse kirjoittamiani äänirunoja, joita kuullaan esimerkiksi Runokuu-festivaalilla elokuun lopulla ja myöhemmin tänä vuonna digitaaliseen runouteen keskittyvällä Nokturno.fi-sivustolla. Odottelen mielenkiinnolla millaisia kokemuksia omien tekstien julkinen esittäminen antaa, ja toivoisin sen rohkaisevan minua myös tekstieni kirjalliseen julkaisemiseen.
Runous on minulle läheisin kirjallisuuden laji, joten se näkyy vahvasti myös lukuharrastuksessani.”
Ketkä ovat kirjallisia esikuviasi?
”Olen lukenut viime vuosina pääasiassa kotimaista runoutta ja tietokirjallisuutta. Suuren vaikutuksen ovat tehneet muun muassa Pauliina Haasjoen Planeetta ja Promessa, Antti Salmisen MIR, Sini Silverin Titaanidisko, Taneli Viljasen Kaikki tilat ovat täynnä aaveita, Anna-Leena Siikalan Itämerensuomalaisten mytologia ja Minna Eväsojan Teetaide ja runous.
Tove Janssonin muumikirjat ja Georges Perecin Tiloja / Avaruuksia ovat sellaisia kirjoja, joihin en varmasti koskaan kyllästy.
Palaan myös jatkuvasti 1800-luvun kalevalamittaiseen suulliseen kansanrunouteen, jota löytyy Suomen Kansan Vanhat Runot -kokoelmasta. Sen alagenreistä sydäntäni lähellä ovat erityisesti surua ja melankoliaa kuvaavat huolilaulut, joiden kielellisessä ilmaisussa on jotain todella pysäyttävää.”
Mitä suunnittelet tekeväsi seuraavaksi?
”Äänirunojen valmistuttua muokkailen Seilin saaren kasveista taltioituja elektromagneettisia ääniä yhdessä Band of Weeds -työryhmän kanssa, teen yhteislevyä harmonikkataiteilija Harri Kuusijärven kanssa, opettelen Max-koodausympäristössä tapahtuvaa äänenmuokkausta sekä viimeistelen puhetta ja musiikkia yhdistelevää ääniteosta, jota olen tehnyt jo parin vuoden ajan.”
Mitä vinkkejä sinulla on antaa nuorille äänitaiteen harrastajille?
”Kannattaa tehdä rohkeasti juuri sitä, mikä itseä kiinnostaa. Äänitaidetta, kuten kaikkia muitakin taiteen lajeja, voi lähestyä todella monista suunnista, joista yksikään ei ole väärä tai toista huonompi. Omia kiinnostuksen kohteita ei kannata liikaa rajata, koska mitä tahansa ajatusta seuraamalla saattaa päätyä kiehtoviin maailmoihin.
Oman kokemukseni mukaan taiteilijan työ vaatii paljon yrityksiä ja erehdyksiä. Etukäteen on mahdotonta arvata, mitä mistäkin seuraa ja mihin mikäkin projekti vie.
Kalliit ja erikoiset laitteet ja välineet eivät ole ollenkaan välttämättömiä. Tavallisella älypuhelmilla, tietokoneella tai vaikkapa kasettinauhurilla on tehty vaikuttavia teoksia. Hyvällä ajatuksella pääsee pitemmälle kuin teknisellä osaamisella.”