Kirja-arviot
5.9.2022
|
Nea Lähdekorpi, 19v

Uutta laulua kehräämässä

Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut, Otava 2022

laakson linnut, aavan laulut kansikuva

Katri Kauppisen nuorille aikuisille suunnatussa romaanissa Laakson linnut, Aavan laulut fantasian elementtejä ammennetaan muinaissuomalaisesta maailmasta. Romeon ja Julian kaltaisessa asetelmassa kirjassa on kaksi toisiinsa varautuneesti suhtautuvaa kansaa: Aavan kyläläiset ja Laakson väki. Klassikkonäytelmää mukaillen näiden kansojen tulevat johtajat Lemek ja Pihlaja eivät myöskään tunnu osaavan vastustaa toisiaan. Kun laulut hajoavat Aavan kylässä, lähtee päällikön poika Lemek tavoittelemaan Laakson hallussapitämää sampoa omakseen kehrätäkseen uuden laulun. Sitä kaivataankin kipeästi kahdella tavalla: kirjaimellisesti avittamaan Aavan nälänhätää, mutta myös kuvainnollisesti, jottei ”sama vanha laulu” eli kahden kansan vanha viha toistuisi jälleen.

Tarina etenee hyppelehtien viiden hahmon näkökulman välillä. Pihlaja, Lemek, Mai, Paju ja Linne tuovat kukin vuorollaan oman palasensa tarinaan, ja lyhyiden lukujen ansiosta vaihdokset heidän välillään tapahtuvat sopivan tiuhaan tahtiin. Pajun hahmon kautta käsitellään sateenkaarinuoria koskevia teemoja, sillä yhteisön normien vastaisesti hän ei haluaisi vastaanottaa tytöltä kihlaa, vaan jatkaa poikien tuvassa nukkumista toiseen kietoutuneena. Tällaista moninaisuutta nuortenkirjallisuus kaipaakin enemmän! Virkistävää on myös Laakson matriarkaalinen yhteiskuntajärjestys, joka avautuu enemmän muun muassa Pihlajan kautta.

Sen lisäksi, että teos käsittelee ansiokkaasti sateenkaariteemoja, kiellettyä rakkautta, valtaa, vihaa ja sopua, se on mitä kauneimmin kirjoitettu! Teksti on tosiaankin takakannen lupausten mukaan runollista kaikkine personifikaatioineen, vertauskuvineen ja metaforineen, jotka ovat useimmiten inspiroituneet suomalaisesta luonnosta ja sen asukeista.

Tämä lemmentaikoja ja taikakaluja vilisevä historiallinen fiktio sopii hyvin niin romantiikan nälkäiselle kuin taistelun tuoksinasta nauttivalle lukijalle. Vaikka asetelman pohja muodostuukin klassisesta kahden kansan vihasta, on Kauppinen kehrännyt siitä uudenlaisen version muinaissuomalaiseen miljööseen.

← Takaisin
seuraa meitä